Alison Bechdel: Hautuukoti

Alison Bechdel: Hautuukoti, Tragikoominen perheeni, 2009
Alkuteos: Funhome, 2006
Suomentaja: Taina Aarne
Kustantaja: Like
Sivuja: 238
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Helmetin tämänvuotisessa lukuhaasteessa on kohta, johon pitäisi lukea sarjakuvaromaani. Bongasin kohtaan eräästä haastelistasta Alison Bechdelin Hautuukodin, joka sopisi siis myös Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen. Panin kirjan heti varaukseen, ja kun sain kirjan käsiini, luin sen samalta istumalta.

Olin mykistynyt. Voiko sarjakuva olla näin puhuttelevaa? Kyseessä on amerikkalaisen sarjakuvataiteilijan omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani, ja tyyli, jolla hän tarinaansa kertoo, on todellakin kirjan alaotsikon mukaisesti tragikoominen.

Bechdel piirtää realistisia kuvia, ja kuvien sävy on vihertävän harmaa. Tekstiä on joka aukeamalla paljon, parhaimmillaan lähes puolet sivuista on tekstien peitossa. Siitä huolimatta hahmot nousevat sivuista irti ja alkavat elää elämäänsä.

Se elämä on pinnalta - henkilöiden ilmeissä, eleissä ja olemuksissa - hyvin pidättyväistä, mutta sisältä kuohuvaa. Kuohunta paljastuu päiväkirjamerkinnöissä ja kirjeissä. Puhumattomuus ja salaisuudet ovat etäännyttäneet perheenjäsenet toisistaan ja tappaneet perheen yhteisen hymyn. Vanhemmat ovat etäisiä toisilleen ja lapsilleen, ja lapset tuntuvat kelpaavan vain, jos tekevät töitä tai lukevat tai pysyvät poissa tieltä.

Hautuukoti kirjan nimenä viittaa hautaustoimistoon, perheyritykseen, jota isä johtaa, mutta myös perhe-elämään, jota perhe viettää. Englanninkielinen nimi Funhouse on vahvasti ironinen lyhennelmä Funeralhousesta, ja suomennoksena Hautuukoti toimii mainiosti. Muutenkin suomentaja Taina Aarne on tehnyt vivahteikasta ja sujuvaa työtä.

Perheen molemmat vanhemmat ovat kirjallisuudenopettajia, sivistyneitä ja koulutettuja ihmisiä. Heidän elämänsä pikkukylässä on kuitenkin hyvin rajoitettua, varsinkin kun isän suku on asunut aina paikkakunnalla. Äiti harrastaa näyttelemistä ja isä on intohimoinen rakentaja, joka remontoi perheen taloa pieteetillä, joka ei anna tilaa lasten leikeille tai ilolle. Kaiken pitäisi olla täydellistä ja täydellisesti hallinnassa.

Isän sisin on kuitenkin kaukana hallitusta. Aikuiselle tyttärelle paljastuu, että isä on homo, joka on koko elämänsä yrittänyt elää seksuaalisuutensa kanssa, mutta onnistunut vain ahdistumaan ja siirtämään ahdistuksensa myös perheelleen. Kun tyttären oma lesbous selviää hänelle itselleen, hän alkaa ymmärtää myös isäänsä. Juuri kun yhteys tuntuu löytyvän, isä kuolee.

Hautuukoti on kertomus surusta. Isä jää tyttärelle arvoitukseksi, ja tytär etsii isäänsä heidän yhteisistä lukukokemuksistaan ja muistoista. Hauras yhteys isän ja tyttären välillä tuntuu löytyvän kirjallisuuden kautta. Kaikki jää kuitenkin kesken, ja niinpä Hautuukodista tulee yritys ymmärtää isää ja itseä. Siitä tulee kuin tuleekin myös kunnianosoitus isälle, ristiriitaiselle ihmiselle, jota tytär ikävöi.

Bechdel voitti Hautuukodilla sarjakuvamaailman Oscarin, Eisner-palkinnon, vuonna 2007, enkä yhtään ihmettele miksi. Bechdelin kerronta käy sydämeen. Se on rehellistä ja kipeää, inhimillistä ja terävää yhtä aikaa. Jotain perin tunnistettavaa siinä huokuu joka sivulla - läheisyyden vaikeus ja kaipuu läheisyyteen.

Muissa kirjablogeissa Hautuukoti on saanut paljon huomiota. Kannattaa tutustua arvioihin myös näissä blogeissa: Sallan lukupäiväkirja, Kirsin kirjanurkka, Todella vaiheessa, Pieni kirjasto, Lukuisa, Mitä luimme kerran, Kirjojen pyörteissä ja Oksan hyllyltä. Helmetin lukuhaasteeseen kuittaan teoksella kohdan 16. Kirjassa luetaan kirjaa.