Rebecca Solnit: Men Explain Things to Me

Rebecca Solnit: Men Explain Things to Me, And Other Essays 2014
Kustantaja: Granta
Sivuja: 130
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Rebecca Solnitin Men explain things to me on esseekokoelma, joka tuli vastaani sekä Sivumennen-kirjapodcastissa että Reader why did I marry him -blogissa. Koska pidän molempia kirjallisina esikuvinani, kiinnostuin tietysti teoksesta. Lukukokemuksesta tuli vaikuttava. Kirjassa on 7 feminististä esseetä, jotka saavat lukijan katsomaan maailmaa paljon tarkemmin kuin ennen.

Voin kuvitella, että Yhdysvalloissa tämä kirja on tärkeä opas kriittiseen ajattelun näinä aikoina, jolloin presidentti Trump yrittää palauttaa suurvaltansa konservatiiviseen muottiin - konservatiivisuus, ne vanhat hyvät ajat, tarkoittavat naisille tarkoin rajattua asemaa siellä, mihin miehet antavat heille luvan asettua. Niin, siis Yhdysvalloissa näin, mutta meillä täällä pohjoismaisen tasa-arvon kultalassa asiat ovat toki paljon paremmin. Tai hetkinen. Annettiinkos meillä Suomessa aborttia julkisesti vastustavan ulkoministerin jatkaa toimessaan? Ehkä Solnitin selkeään ja loogiseen ajatteluun tutustuminen olisi tarpeen myös suomalaisille kansanedustajille.

Solnitin esseekokoelma alkaa nimieesseellä Men explain things to me, joka on luonut englannin kieleen uuden käsitteen mansplaining, eli suomalaisittain miesselitys. Kyseessä on ilmiö, jossa miehet selittävät naisille asioita, joista he olettavat naisten olevan täysin tietämättömiä. Solnit kertoo, kuinka eräissä juhlissa isäntä alkoi sivistää häntä Eadweard Muybridgesta, jonka nimen Solnit itse oli maininnut aiemmin. "And have you read about the very important Muybridge book that came out this year?" mies kysyy. Solnitin ystävätär yrittää keskeyttää miehen ja kertoo, että Solnit on kirjoittanut kyseisen kirjan. Mies ei edes kuuntele, vaan jatkaa luennointiaan aiheesta ja kirjasta, jota hän ei itse ole lukenutkaan. Onhan täysin käsittämätöntä, että nainen häntä vastapäätä voisi tietää aiheesta enemmän kuin hän! Ja on itse asiassa kirjoittanut jotain todella tärkeää.

Solnitin esseet ovat tärkeitä, kirkkaita ja johdonmukaisia. Hän asettelee sanansa niin konkreettiseen järjestykeen, että asiat selkiytyvät lukijalle kaikessa karmeudessaan. Hänen esseensä The longest war on puistattava. Siinä Solnit kertoo esimerkkejä Yhdysvalloissa vuosittain tapahtuvista raiskauksista (87 000) ja naisen kuolemaan johtaneista parisuhteista (yli 1 000). Hän ihmettelee, kuinka New Delhissä vuonna 2012 tapahtunutta joukkoraiskausta käsiteltiin Yhdysvaltain mediassa poikkeuksellisen ilmiönä, kun omassa maassa raiskataan nainen joka 6 minuutti ja joka viides amerikkalainen nainen joutuu elinaikanaan raiskatusksi (s. 19).

Solnit ihmettelee, miksi tämä väkivalta ja tappaminen saa jatkua. Miksi asialle ei tehdä mitään: There is, however, a pattern of violence against women that's broad and deep and horrific and incessantly overlooked. - -  Violence doesn't have a race, a class, a religion, or a nationality, but it does have a gender (s. 20 - 21).

Solnit kaivautuu yhä syvemmälle etsiessään tasa-arvoa estäviä yhteiskunnallisia ja maailmanpoliittisia rakenteita. Esseessään Worlds collide in a luxury suite hän rinnastaa naisiin kohdistuvan alistamisen ja maailmanlaajuisen, köyhien ja rikkaiden maiden välisen epätasa-arvon ja IMF:n aiheuttaman kärsimyksen: Her name was Asia. His was Europe. Her name was silence. His was power. Her name was poverty. His was wealth. (S. 41.)

Esseessään In praise of the threat Solnit ottaa kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja päättää esseensä kirkkaaseen ajatukseen. Luulisi tämän tosiaan olevan aivan selvää: Marriage equality is a threat: to inequality. It's a boon to everyone who values and benefits from equality. It's for all of us. (S. 65).

Grandmother spider on puolestaan niin puhdasverisen feministinen essee, että tekisi mieli huutaa hurraata. Siinä Solnit havainnollistaa, kuinka sukuhistoriat ovat olleet esi-isien kautta kirjoitettuja ja kuinka niistä silloin on hävitetty sukupolvittain naisia. Naisen nimi katoaa myös hänen mennessään naimisiin ja ottaessaan miehensä sukunimen. There are so many forms of female nonexistence (s. 74).

Pahinta on, että naisten poissaoloa ei huomata, naisten näkymättömyys on itsestään selvää. Kuten naisten työt ovat näkymattömiä tai naisiin kohdistuva väkivalta on ikävä tosiasia, joka loppuisi, jos naiset ymmärtäisivät pysyä kotona, pois näkyvistä, houkuttelemasta miehiä pahoihin tekoihin. Konkreettinen esimerkki kertoo paljon: When I was young, women were raped on the campus of a great university and the authorities responded by telling all the women students not to go out alone after dark or not to be out at all. Get in the house. - - Some pranksters put up a poster announcing another remedy, that all men be excluded from campus after dark. It was an equally locigal solution, but men were shocked at being asked to disappear, to lose their freedom to move and participate, all because of the violence of one man. (S. 77.)

Kokoelman kauneimman ja kaunokirjallisimman esseen aiheena on Virginia Woolf. Woolf's darkness kertoo Woolfin ajatuksista ja muun muassa siitä päätelmästä, kuinka vapauttaakseen itsensä naisen täytyy tappaa kodinhengetär itsessään (the Angel in the House), eli se ihminen, joka vastaa kaikkien muiden tarpeisiin. Woolf etsi tunteiden ja ajattelun vapautta, johon eksyttää itsensä. Oman ilmaisun ja oman sisimmän tunteminen on vaikeaa, jos se on kulttuurisesti hävitettyä tai vaiettua. Naisen täytyy kirjailijana etsiä myös oma tapansa kirjoittaa, koska perinteinen, oikeaksi katsottu tapa on miesten määrittämää. Ai jai. Tulee hirvittävä halua tarttua Omaan huoneeseen uudestaan.

Solnitin esseitä lukiessa vajoaa pieneen epätoivoon. Miksi ihmeessä näistä asioita ei huudella ääneen koko ajan ja joka paikassa - mediassa, kahvipöydissä, kouluissa? Miksi on niin, että ihmiset arastelevat puhua tasa-arvosta ääneen? Miksi tällaisista inhimillisistä arvoista puhuva ihminen saa kutsumanimen "suvakkihuora"? Toisaalta Solnitin ajatuksista saa valtavasti voimaa. Ne eivät jätä epäilylle sijaa: ensimmäinen edellytys maailman parantamiselle on ongelmien nimeäminen, se että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja suoraan. Kenen etu on vaieta epäkohdista ja vähätellä niitä?

Kokoelman viimeisessä esseessä Pandora's box and the volunteer Police Force Solnit rohkaisee naisia jatkamaan feministeinä. Feminismi on parantanut maailmaa ja saanut aikaan muutoksia. Kun Pandoran lipas on aukaistu, paluuta entiseen ei ole, eikä naisia enää pystytä vaientamaan.



Kannattaa lukea myös nämä kirjablogiarviot: Sivujen välissä, Pilvien tarkkailuun ja Bibbidi Bobbidi Book. Helmetin vuoden 2018 lukuhaasteeseen teos sopii erityisen hyvin kohtaan 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.