Kevyttä kesälukemista: Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat ja Eva Frantz: Sininen huvila

Eva Frantz: Sininen huvila, 2018
Alkuteos: Blå villan, 2017
Suomentaja: Ulla Lempinen
Kustantaja: S&S
Kansi: Emma Strömberg
Sivuja: 328
Mistä sain kirjan: ostin kirja-alesta

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat, 2017
Alkuteos: Truly Madly Guilty, 2016
Suomentja: Helena Bützov
Kustantaja: Wsoy
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 464
Mistä sain kirjan: ostin kirja-alesta



Kesäisin unelmoin loputtomista, auringonpaisteisista päivistä laiturinnokassa. Siinä unelmassa minulla on hyvä kirja, oikeastaan kirjapino, käteni ulottuvilla ja keskityn lukemiseen. Kääntelen sivuja tasaiseen tahtiin, 100-200 sivua yhteen putkeen. Kuikka huutelee, rantasipi viheltelee, mutta muuten ei kuulu ääntäkään. Järvi on peilityyni, on helle. Kun tulee liian kuuma, pulahdan järveen ja nousen sieltä kuivattelemaan itseäni auringonpaisteeseen. Ja jatkan taas lukemista.

Todellisuushan on aivan toista. Mökillä on aina vähintään viiden ihmisen talous hoidettavana, laiturilla metelöi uimataidottomia lapsia, joita täytyy vahtia ja joille täytyy laittaa ruokaa, kylmä pohjoistuuli puhaltaa järvenselän yli ja vesi on 16-asteista, kuten tänä vuonna koko kesän... Rauhallisisa lukuhetkiä laiturinnokassa on todellisuudessa ehkä pari kolme, ja nekin onnistuvat vain, jos olen hereillä kello 6 aamulla.

Joka kesä minulla on kuitenkin tarve lukea jotain vetävää, kevyttä kirjallisuutta. Sellaisia kirjoja, jotka voisi ahmia päivässä kannesta kanteen, jos olosuhteet sallisivat. Sellaisia kirjoja, joita lukiessa ei tarvitse pysähtyä huokailemaan kesken kaiken kirjan hienoutta. Sellaisia kirjoja, joita lukiessa saa heittää aivot narikkaan.

Tänä kesänä kaappasin jonkin marketin alelaarista mukaani Eva Frantzin Sinisen huvilan ja Liane Moriartyn Tavalliset pikku pihajuhlat. Frantzia kehui eräs työkaverini ja Moriartya olen lukenut aiemminkin. Hänen kirjansa Nainen joka unohti, iski toissakesän kesäkirjakaipuuseen erittäin sopivasti, ja tarkoitukseni on ollut lukea hänen kirjojaan lisää.

Odotukseni näistä kummastakaan kirjasta eivät olleet kovin korkeat, mutta Moriartyn kirja onnistui vieläpä alittamaan odotukseni. Se kertoo pihajuhlista, jotka pannaan pystyyn vähän vahingossa. Kolme erilaista pariskuntaa sekä kolme lasta heitetään keittämään ihmissuhdesoppa keskelle kaunista sunnuntai-iltapäivää Sydneyssä. Iltapäivä mullistaa heidän elämänsä.

Moriarty osaa kyllä luoda kiinnostavia hahmoja ja heille jokaiselle omat traumansa ja luonteensa. Iltapäivän järkyttävä tapahtuma tuo ihmisten luonteista uusia puolia esiin, ja avioliitot joutuvat puntariin. Sinänsä hirvittävän kiinnostavaa, mutta ei. Ihmissuhteiden vatulointi on minun makuuni liian perinpohjaista ja ihmisluonteiden kääntely ja vääntely niin pikkutarkkaa, että pikästyn. Useampikin henkilö tässä kirjassa käy psykologin vastaanotolla, mutta epäilen, että kirjailija Moriartyn ammattitaito pesee melko kokeneen terapeutinkin.

Sen verran kyllä kiinnostuin näistä tyypeistä, että luin kirjan loppuun. Eniten samaistuin Clementinen hahmoon, sellistiin, joka yrittää harjoitella tärkeään koe-esiintymiseen, mutta ei saa oikein otetta mistään elämänsä roolista: Kukaan ei ollut varoittanut siitä, että lasten hankkiminen sai ihmisen kutistumaan pienemmäksi ja alkeellisemmaksi versioksi, jonka lahjoilla ja koulutuksella ja saavutuksilla ei ollut mitään merkitystä (s. 69).

Moriarty on sotkenut ihmissuhdesoppaansa paljon muodikkaita ilmiöitä: hamstraaja-äidistä johtuvan trauman, työelämän suorittamispaineet, täydellisen elämänhallinnan tavoittelun, lapsettomuuden, jne. Lukijalle tulee ähky. Lisäksi Clementinen ja Erikan ystävyys on niin vaikea, että koko ajan ihmettelen, miksi suhdetta edes kuvataan ystävyydeksi.

Eva Frantzin Sininen huvila puolestaan yllätti some-aiheellaan. Kyseessä on periaatteessa melko yksinkertainen murhamysteeri. Hyökkäyksen kohteena on Sininen huvila -nimisen blogin pitäjä, Rebecca Stenlund. Hänen kauttaan päästään kiinni nettielämän varjopuoliin.

Lifestyle-bloggaajan pinnallinen, täydellisen kiiltokuvamainen elämä aiheuttaa paitsi ihailua myös kateutta. Becca on rakentanut ympärilleen täydellisen asetelman. Oikeasti hänen elämänsä kumisee tyhjyyttään kauniiden yksityiskohtien keskellä. On myös surullista, että Becca ei ole alun perin ollut mikään suosionkalastelija, vaan aidosti omista unelmistaan innostunut remontoija. Missä vaiheessa blogi alkoi ohjata elämää eikä elämä blogia? Julkisuus on muuttanut Beccaa, eikä aviomies jaksa enää esittää asetelman yhtä osaa.

Onko murhaaja kenties Beccan aviomies vai joku mielipuolinen trollaaja? Kuka on metsässä asustava peikko ja mikä on hänen osuutensa tapahtumien kulkuun? Kuka on salaperäinen kertoja, jonka tarina vuorottelee juonen kanssa? Ilkeät ja uhkaavat blogikommentit tuntuvat johtavan yllättävän lähelle.

Eva Frantz käsittelee oivallisesti somen varjopuolia ja henkistä ilmapiiriä. Lisäksi pienen pojan ajatusmaailma tulee lähelle, kun kerrotaan Bruno-pojan tuntemuksista keskellä aikuisten raadollista maailmaa.

Kirjan varsinainen päähenkilö, poliisi Anna Glad, tasapainoilee oman väljähtäneen ihmissuhteensa ja työnsä välillä. Hänen hahmonsa varmastikin syvenee jatko-osien myötä. Frantzilta on jo ilmestynyt toinen osa tähän sarjaan, Kahdeksas neito ja veikkaan, että jatkoa on luvassa. Glad on siinä mielessä virkistävä poliisihahmo, että hänelle ei ole kirjoitettu mitään erityisosaamisen tai yli-ihmisen roolia. Hän on tuiki tavallisen oloinen, 35-vuotias nainen, joka hoitaa työnsä hyvin.

Vaikka kumpikaan kesäkirjoista ei tänä kesänä ollut mikään täysosuma, ne hoitivat tehtävänsä varsin hyvin. Sininen huvilan lukemisessa harrastin multilukemista, eli luin sitä pokkarina, kuuntelin äänikirjana autossa ja luin välillä puhelimelta e-kirjana. Kirjan monet muodot täydensivät mukavasti toisiaan, ja ahmin kirjan parissa päivässä. Molempien kirjailijoiden muihin kirjoihin tartun aivan varmasti - ehkä sitten kuitenkin vasta ensi kesänä.



Molemmat kirjalijat ovat blogimaailmassa erittäin suosittuja. Tavalliset pikku pihajuhlat on luettu muun muassa näissä kirjablogeissa: Leena Lumi, Kirjojen kuisketta, Kirja veiköön! ja Kirjakaapin kummitus, josta löytyy lisää linkkejä. Sininen huvila on puolestaan luettu ainakin  näissä kirjablogeissa: Kirsin kirjanurkka, Reader, why did I marry him, Kirjakaapin kummitus, Paperisiivet ja Oksan hyllyltä.