Will Eisner: Talo Bronxissa

Will Eisner: Talo Bronxissa, 1982
Alkuteos: A Contract with God, 1978
Suomentaja: Annikki Malin
Kustantaja: Kustannus Oy Jalava
Sivuja: 187
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Erään sarjakuvahaasteen yhteydessä törmäsin sarjakuvamaailman klassikkoon nimeltä Talo Bronxissa. Will Eisnerista (1917 - 2005) en ollut ennen kuullutkaan, mutta kun sain kirjan luettua, ihmettelin, miksei tästä kirjasta ole otettu uusintapainosta. Eisner on amerikkalainen, palkittu sarjakuvalegenda, ja ainakin tähän teokseensa hän on vanginnut jotain perin inhimillistä.

Teoksen miljöönä on 1930-luvun slummikortteli Bronxissa. Kortteli on kansojen sulatusuuni, unelmien tukikohta, ponnahduslauta Amerikan ihmemaahan... Todellisuudessa ympärillä velloo lama. Eisner sarjakuvista tulee koskettavia juuri sen takia, että ihmisten unelmat ja todellinen elämä ovat niissä läsnä joka ruudussa. Niiden välinen ristiriita tekee meistä niin haavoittuvaisia. Talo Bronxissa sisältää neljä tarinaa, jotka kertovat paljon enemmän kuin pelkästään päähenkilöidensä tarinat.

Ensimmäinen tarina on nimeltään Sopimus Jumalan kanssa. Sen päähenkilö on venäläissyntyinen juutalaismies, Frimme Hersch, joka on tehnyt poikasena sopimuksen oikeudenmukaisen jumalansa kanssa. Kaikki näyttääkin menevän parhain päin, mutta kun Jumala ei pidäkään omaa osuuttaan sopimuksesta, Hersch ottaa uuden suunnan elämäänsä.

Tarinoista muodostuu pieniä novelleja, jotka lavenevat ruutujensa ulkopuolella. On hämmästyttävää, miten paljon voi kertoa yhden kuvan kautta. En muista näin elävää piirrettyä ihmishahmoa aiemmin tavanneeni sarjakuva-albumin sivuilla: Pään asento, ryhti, toiveikas pään nosto, katse... Jokainen viiva on luomassa ihmistä, joka on pelkkää liikettä. Koko ihmisen persoona ja hänen historiansa näkyvät yhdessä ruudussa.

Kuvat ovat ilmavia ja tummasavyisiä, mutta eivät synkkiä. Surut, menetykset, toiveet ja ilot vaihtelevat asukkaiden elämässä. He kurkottavat kohti unelmaa, jota ei  heille oikeasti ole saavutettavissa. Pienet onnen hetket ovat ohimeneviä, silkkaa harhaa.

Katulaulaja-tarinassa unelma näyttää vihdoin käyvän toteen, onni on potkaisemaisillaan. Kortteleihin kohoavat kauniit sävelet lupaavat yhtäkkiä vaikka mitä. Talonmies-tarinan päähenkilö on karski ja tyly tyyppi, mutta niin vain hänkin kohtaa voittajansa. Bronxin kaduilla hallitsevat elämän kovat lait - syö tai tule syödyksi. Maalaisloma puolestaan kertoo siitä makeasta elämästä, josta voi saada kesän aikana maistiaisia, kun vuokrataloista lähdetään maaseudulle lomailemaan. Vapaus näyttää avaralta ja mahdollisuudet ovat aivan siinä käden ulottuvilla, mutta ne karkaavat jonnekin: Ja niin kesä taas päättyy ja vuokrakasarmien asukkaat palaavat muuttolintujen lailla takaisin kaupunkiin, jossa elämä kiertyy normaaleihin uomiinsa (s. 185). 

Elämän haavoittuvuus ja paljaus on kiinni näissä hahmoissa, eikä heitä voi olla rakastamatta.
En yhtään ihmettele, että tämä sarjakuva on voittanut palkintoja ja siihen viitataan klassikkona. Nykylukija voi lukea siitä paitsi ihmiskohtaloita ja sydämeenkäypiä tarinoita, myös New Yorkin historiaa.

Kokonaisuus on kiehtova ja tunteikas. Tarinat ovat niin totta, että sivut kääntyvät sydän sykkyrässä. Voi kunpa köyhyys väistyisi, kunpa rakkaus voittaisi, kunpa heille suotaisiin edes pala kauneutta.



Talo Bronxissa on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Kirja hyllyssä, Nenä kirjassa ja Hurja hassu lukija. Sain kirjan käsiini kirjaston varastosta, mutta kyllähän tällainen klassikko kuuluisi jokapäiväiseen käyttöön kirjastossa.