Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?, 2019
Alkuteos: Vem dödade bambi?
Suomentaja: Laura Jänisniemi
Kustantaja: Teos
Kansi: Christina Lax
Sivuja: 222
Mistä sain kirjan: joulupukki toi




Ja vielä näin monen vuoden jälkeen Gusten ajattelee, ettei ikinä toivu tietyistä asioista, jotka silloin koki (s. 141).

Oletko koskaan miettinyt, minkälaista olisi elää sen jälkeen, jos olisi syyllistynyt johonkin peruttaamattomaan rikokseen? Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin? -teoksessa tavataan Gusten, joka katuu rikostaan. Hän katuu sitä ennen kaikkea siksi, että on vahingoittanut uhria. Kirjassa tavataan muitakin rikokseen osallistuneita, mutta heitä ei tunnu syyllisyys painavan. Onko heidän edes annettu kärsiä syyllisyydestä?

Voi kuitenkin olla, että syyllisyyden puute on vain pintaa. Ehkä ihmisillä on omat tapansa selviytyä siitä kaikesta - syyllisyydestä ja häpeästä. Niin paljon voi piilottaa myös itseltään.

Kirjassa tavataan myös rikokseen syyllistyneiden äitejä, joille oman lapsen rikos on elämän mullistava tapahtuma. Rikoksen uhreja eivät ole vain uhrit vaan myös syylliset ja heidän omaisensa. Kaikki järkkyy. Miten yhteisö, oikeastaan aivan täydellinen, idyllinen yhteisö, Huvilakaupunki, toipuu traumasta, jonka rikos on sille aiheuttanut? Onnistuuko kaiken kieltäminen, selittäminen, ohittaminen, ymmärtäminen?

Fagerholm on uusimmassa teoksessaan samojen aiheiden äärellä kuin Amerikkalaisessa tytössä ja Säihkenäyttämössä, jotka molemmat käsittelevät yhteisön traumaa, salattua rikosta. Fagerholmin vyöryvä, toistava, lähes maaginen kerrontatyyli pääsee esiin myös uutuudessa. Uhkaava, surullinen ja kohtalokas tunnelma ympäröi henkilöitä ja aika on juuttunut johonkin menneeseen, josta ei päästä eteenpäin. Kaikki palaa aina rikospaikalle.

Kuka tappoi bambin? käsittelee paitsi syyllisyyttä myös ystävyyttä. Ystävykset Emmy ja Saga-Lil ovat olleet nuoresta asti toistensa turva, mutta aikuisena oleminen on vaikeaa. Emmyn ihana rakkaus Gusteniin vaihtuu toisenlaiseen elämään. Uusi rakkaus kietoo Emmyn johonkin lumetodellisuuteen, jonka kulisseista hän pitää kiinni. Surussaan Gusten puolestaan tarrautuu Saga-Liliin.

Fagerholmin kerronnan magia on selittämätöntä. Vaikka en aivan pääse samaan hurmioon, kuin Amerikkalaista tyttöä tai Säihkenäyttämöä lukiessani, olen silti näiden henkilöiden vietävissä. Heidän kohtalon hetkensä tuntuvat piinaavilta, rikos tarrautuu jalkoihin ja estää lentämisen.

Erityisesti Emmyn eteerinen hahmo jää vaivaamaan minua. Mikä on lopulta se todellisuus, jossa hän elää? Kuinka hauraita rakennelmia ihminen rakentaa ja miten vääriä valintoja ihmiset voivatkaan tehdä? Ihmiset osaavat elää myös lumeonnea.

Fagerholman tekstissä on viittauksia kirjallisuuteen ja siinä vilisee englanninkielisiä fraaseja. Laura Jänismiemen suomennos on sujuvaa ja vivahteikasta. Lukijaa hemmotellaan. Tekstin lukeminen on helppoa, mutta myös pettävää, sillä kieli kietoo pauloihinsa ja ennen kuin lukijaa huomaakaan, hän elää taas keskellä niitä hetkiä ja niitä syyllisyydentuntoja, jotka eivät jätä henkilöitäkään rauhaan.

Fagerholman tyyliin kuuluu myös yläluokkaisen elämän kuvaus. Siihen kuuluu näennäinen vapaus ja helppo elämä: huviloita, kauniita vaatteita ja kauniita ihmisiä, rahaa, suhteita ja imagon luomista. Kulissien takaa paljastuu tyhjyyttään koliseva elämä.

Fagerholmalla on aivan oma äänensä suomalaisessa kirjallisuudessa, enkä yhtään ihmettele, että hän oli tälläkin teoksellaan Finlandia-ehdokkaana. Häneltä on turha odottaa kronologisesti etenevää tarinaa, jossa on selkeä alku ja vielä selkeämpi loppu. Myös selkeä käännekohta puuttuu. Tarinahan kyllä syntyy - oikeastaan melkoisen hurja tarina ja oikeastaan aika montakin tarinaa -  mutta se on lukijan itsensä etsittävä ja lukijan itsensä päätettävä johonkin. Varmaa on vain, että kertoja alkaa kertoa: Aloitetaan vaikkapa tästä. Syyskuun aamusta vuonna 2016. (S. 9.)



Kirjan ovat lukeneet ainakin nämä kirjabloggaajat: Omppu, Tuija ja Katja.