Marta Breen ja Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

Marta Breen ja Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta, 2020

Suomentaja: Sanna Manninen

Kustantaja: Sitruuna

Sivuja: 121

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Keitä ovat Elizabeth Cady Stanton tai Lucretia Mott? Entäs Harriet Tubman? Muistatko historian tunneilta Mary Wollstonecraftin tai Emmeline Pankhurstin? En minäkään. Ei naisia historian tunneilla juurikaan nosteta esiin. Eiväthän he ole tehneet historiallisia merkkitekoja, koska he ovat olleet kotona hoitamassa lapsia sillä välin, kun miehet ovat muokanneet maailmaa ja johtaneet sitä.

Kaikki edellä mainitut naiset ovat taistelleet paremman maailman puolesta. He ovat kirjoittaneet julistuksia ja kirjoja tasa-arvon puolesta tai osoittaneet mieltään naisten äänioikeuden puolesta. He ovat vaatineet tasavertaista kohtelua naisille tai he ovat vaatineet orjuuden lakkauttamista. Tiesitkö, että naiset ovat joutuneet vankilaan tasa-arvovaatimusten takia? Tiesitkö, että he ovat olleet nälkälakossa naisten äänioikeuden puolesta ja että heitä on pakkosyötetty vankilassa? Tiesitkö, mistä suffraketit ovat saaneet nimensä?

En tiennyt minäkään. Mutta luettuani Marta Breen ja Jenny Jordahlin sarjakuvateoksen Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta tiedän aika monta historiallisesti merkittävää naista. 

Harriet Tubman mainittakoon vielä kerran, sillä hän on legendaarinen "Black Moses", joka johdatti orjia vapauteen ja esiintyy romaanihenkilönä Ta-Nehisi Coatesin Vesitanssijassa. Naisasialiikkeen ensimmäinen tunnettu marttyyri oli puolestaan iranilainen runoilija Táhirih, joka julkesi riisua huivinsa miesten edessä uskonnolisessa kokouksessa ja joka tuomittiin kuolemaan vuonna 1852 ja hirtettiin omaan huiviinsa. Breenin ja Jordahlin sarjakuvassa hänen vetoavat sanansa liikuttavat syvästi: Enkö minä ole teidän sisarenne? Ettekö te ole minun veljiäni? Enkö minä ole teidän ystävänne - yksi teistä? (S. 58.) Mistä muusta sukupuolten välisessä tasa-arvossa on kyse?

Feministisen sarjakuvan yhteydessä on mainittava ruotsalainen Liv Strömqvist, joka on kirjoittanut ja piirtänyt feminististä sarjakuvaa ja ottanut sarjakuvillaan poliittisesti kantaa niin tasa-arvoon kuin talouspolitiikankin aiheisiin. Sarjakuvassaan Einsteinin vaimo hän nostaa esiin yhden maailmankaikkeuden ikävystyttävimmistä tyypeistä, nimittäin historiattoman uranaisen. Tunnistatte ehkä tyypin. Hän on se nainen, joka on tehnyt varsin mukiinmenevän uran, ehkä jopa sellaisen, että voi ostella vähän kalliimpia jakkupukuja, joilla voi pönkittää menestyneen naisen statustaan. Lisäksi hän julistaa ääneen, ettei ole feministi - hän ei kannata tasa-arvoa, koska hänen kohdallaan tasa-arvo on jo toteutunut, eli hän pärjää siinä missä miehetkin. Tälle historiattomalle uranaiselle pitäisi antaa luettavaksi Breen ja Jordahlin sarjakuva. Siitä hän voi lukea, mikä olisi hänenkin kohtalonsa ilman näitä historian feministejä, jotka ovat taistelleet maailmassa tasa-arvon puolesta. Solidaarisuus omaa sukupuolta kohtaan olisi vähintä, mitä uranaisilta voisi odottaa.

Piirrosjälki Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta -teoksessa on ilmeikästä ja havainnollista. Kuvakoot vaihtelevat ja tarinoissa on omat teemavärinsä. Naisten ilmeet ovat päättäväisiä ja kertovat hyvästä itsetunnosta ja syvästä vakaumuksesta. Kuvakerronta muistuttaa Liv Strömqvistin tyyliä, mutta ei ole aivan yhtä kärjistävää tai provoisoivaa kuin Strömqvistillä parhaimmillaan on. Kerronnan selkeys on ihailtavaa. 

Breen ja Jordahlin sarjakuvateos on edelleen pelottavan ajankohtainen. Esimerkiksi aborttioikeudet, joiden eteen naiset ovat taistelleet lujasti, ovat uhattuna myös Euroopassa. Puolassa astui viime vuonna  - vuonna 2020 - voimaan laki, joka tiukensi aborttilakia entisestään. Arvioidaan, että pelkästään Puolassa tehdään 2 000 laillisen abortin lisäksi n. 200 000 laitonta aborttia vuosittain. Siis 200 000 puolalaisnaista joutuu hengenvaaraan hankkiessaan laittoman abortin ties millaisissa olosuhteissa! Aborttilaki vaikuttaa vain naisten elämään, ja se on esimerkki täysin sukupuolittuneesta epätasa-arvon ilmenemisestä ja vallasta, jota naisiin käytetään. 

Naisten oikeus omaan kehoon ja sen koskemattomuuteen ei ole itsestään selvää sekään. Raiskauksen, ihmiskaupan tai silpomisen määritteleminen rikokseksi on yllättävän vaikeaa, ja lainsäädäntö vaatii jatkuvaa päivittämistä.

Breen ja Jordahl kertovat sarjakuvansa lopuksi, millaista naisten elämä edelleen on useissa maissa. Silti täytyy muistaa, että heidän esiinnostamansa naiset ovat saaneet paljon aikaan, ja viime vuosina esimerkiksi #metoo-kampanja on parantanut naisten asemaa elokuva- ja kulttuurialalla. Työtä on edelleen paljon, mutta toivoakin on: Edistymme hitaasti mutta varmasti. Kunhan joku uskaltaa näyttää esimerkkiä. (S. 120 - 121.)     

Sarjakuva on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Amman lukuhetki ja Oksan hyllyltä. Kuittasin kirjalla myös Helmetin lukuhaasteen kohdan 8, kirja, jossa maailma on muutoksessa.