Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen, 3. painos 1994

Alkuteos: Como aqua bara chocolate, 1989 

Suomentaja: Sanna Pernu

Kustantaja: Wsoy

Kansi: Kristina Segercrantz

Sivuja: 215

Mistä sain kirjan: työkaveri lainasi

Jotain epätavallista oli tekeillä. Tita muisti Nachan aina sanoneen, että jos kaksi tai useampi ihminen riiteli tamale-kääryleitä valmistaesssaan, ne jäivät raaoiksi. Niitä sai keittää päiväkaudet eivätkä ne kypsyneet, koska ne olivat vihoissaan. Silloin niille oli laulettava, jotta ne tulisivat hyvälle tuulelle ja kypsyisivät.  (S. 190.)

Kuka muistaa 1990-luvulta Laura Esquivelin best sellerin Pöytään ja vuoteeseen? Minä muistan Cathleen Toelken maalaaman kirjan kannen, vaikken tuolloin kirjaan tarttunutkaan. Nyt Helmetin lukuhaastetta varten piti etsiä kirja, jossa olisi reseptejä, ja mainitsin asiasta ääneen työpaikan kahvihuoneessa. Työkaverini kiikutti minulle hyllystään tämän 90-luvun aarteen, ja viihdyin sen seurassa paremmin kuin olisin uskonutkaan.  

Viihtymisen syynä on Laura Esquivelin luoma sankaritar Tita, joka on silkkaa magiaa. Ihailen häntä suunnattomasti monestakin syystä: ensinnäkin hän rakastaa ruuanlaittoa ja tekee sitä pyyteettömästi, toiseksi hän on kärsivällinen rakkaudessaan ja kolmanneksi hän osaa antaa anteeksi ja elää eteen päin.

Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen on vahvojen naisten romaani, ja siksi jotenkin pyörryttävän erilainen. Eteläamerikkalainen tunnelma huokuu vastaan jo ensi sivuilla, jotka johdattelevat tunteiden pyörteisiin - itkuun ja rajuun synnytykseen. Kerronnassa on vahva veto alusta alkaen. 

De la Garzan perheen karjatilaa hallitsee Mama Elena, joka synnyttää kolme tytärtä: Rosauran, Gertrudiksen ja Titan. Nuorimmaisen, eli Titan, kohtalo on jäädä hoitamaan vanhenevaa äitiä, eikä hän saa siis avioitua, jotta pysyisi kotona äitinsä elämän loppuun asti. Tietysti juuri Tita on sisaruksista se, joka rakastuu palavasti. Asetelma on valmis.

Kirjan luvut on nimetty ruokalajien mukaan. Jokainen luku alkaa ruokaohjeella, ja kyseinen ruoka  - sen laittaminen ja syöminen  - on olennainen osa luvun tapahtumia. Ihmissuhteet, intohimot, riidat, rakkaudet, kaikki dramaattiset tapahtumat liittyvät ruokaan. 

Tita on lahjakas ruuanlaittaja, joka sitoo ruokiinsa kaikki patoutuneet tunteensa: katkeran kohtalonsa, mustasukkaisuutensa, intohimoisen rakkautensa, ilonsa ja surunsa. Kun ihmiset sitten syövät hänen ruokiaan, he joutuvat erilaisten tunteiden valtaan. 

Kirjassa on tietysti kaikuja Gabriel Carcia Marquesin Sadan vuoden yksinäisyydestä, jossa sukupolvet vaihtuvat ja maagiset tapahtumat ohjaavat ihmisten kohtaloita.  Esquivelin romaani ei kuitenkin pyöri miespolvien ympärillä, vaan suuntaa katseen keittiöön, naisten valtakuntaan, josta käsin pyöritetään arkea ja tunteita. 

En halua paljastaa kirjan juonesta liiaksi. Se on ylidramaattinen ja nerokas. Siihen on leivottu aimo annos surua mutta ennen kaikkea hillitöntä huumoria. Erotiikka tihkuu ruokien lisämausteena, ja alastomat vartalot viuhahtelevat. 

Kirjan voima on sen kepeydessä. Kerronta on ytimekästä ja toteavaa, virkkeet yksinkertaisia, ehkä jopa kömpelöitä. En epäile hetkeäkään, että yksinkertainen kerronta olisi syntynyt tahottamasti, vaan se on  tyylikeino, jolla kuvataan kouluttamattomien esiäitien ajatusmaailmaa. Suomentaja Sanna Pernu on tehnyt ansiokasta työtä vangitessaan kerronnan suomen kieleen.

Ruuanlaiton ja ruokaperinteiden oheen muodostuu erään naisen elämäntarina. Ja toisin kuin yleisesti ajatellaan, naisen tarina on kaikkea muuta kuin tylsä, vaikka sen rajoina tuntuvat olevan keittiön seinät. Miehet käyvät sotiaan, pettävät ja rakastavat, mutta ruokaa tarvitaan joka päivä ja kotia tarvitsee jokainen. Naisten valtakunta hallitsee koko elämää. 

Kirja on luettu ainakin blogeissa P. S. Rakastan kirjoja ja Tarukirja.