Robert Louis Stevenson: Huomispäivän laulu. Satuja täysikasvuisille

R. L. Stevenson: Huomispäivän laulu. Satuja täysikasvuisille, 2003
Alkuteos: Fables, 1894
Suomentaja: Virpi Hämeen-Anttila
Kustantaja: Basam Books 2003
Sivuja: 100


Robert Louis Stevensonin (1850-1894) Huomispäivän laulu on kummallinen, pieni kirja, joka sisältää 20 lyhyttä tarinaa. Se on ilmestynyt alun perin nimellä Fables, "Faabelit", joka kuvaa näiden tarinoiden olemusta hyvin.

Nimifaabelissa "Huomispäivän laulu" kuninkaan tytär saa elämäänsä huolen huomispäivästä ja yrittää sen jälkeen elää piilossa linnassaan. Pelkäämiseen kuluu vuosia. Lopulta hän saa elämänuskonsa takaisin: Ja Duntrinen kuninkaan tytär meni siihen osaan rantaa, missä oli tapahtunut muinoin ihmeellisiä asioita, ja siellä hän istui alas. Meren vaahto pyyhki hänen jalkojaan ja kuolleet lehdet parveilivat hänen selkänsä takana, ja huntu liehui hänen kasvojensa ympärillä kun tuuli puhalsi. Ja kun hän kohotti katseensa, hänen edessään oli kuninkaan tytär, joka käveli rannalla. Hänen hiuksensa olivat kuin kehrättyä kultaa ja silmänsä kuin joen syvänteet, eikä hänellä ollut huolta huomispäivästä, eikä valtaa tämän hetken yli, sen enempää kuin yksinkertaisilla ihmisillä.

Kirjan kieli on sadunomaista ja parhaimmillan oikein kaunista. Vanhahtava tyyli on säilynyt myös suomennoksessa. Useissa kirjan tarinoissa teemana on rohkeasti eläminen. Stevenson tuntuu ihmettelevän, miksi ihmiset pelkäävät niin paljon kuolemaa tai kohtaloa tai Jumalaa, että eivät uskalla elää. Tarinoiden kertoja kehottaa elämään hetkessä ja hyvin, ilman elämää rajoittavia pelkoja ja uskomuksia.

Huomispäivän laulun jälkisanoissa Virpi Hämeen-Anttila kertoo tarinoiden taustoista, ja hyvä niin, sillä satiirinen faabeli on minulle hiukan vaikea laji, ja nyt kun on kyse yli satavuotiaista kertomuksista, niin paljon niiden merkityksistä jää täysin hämäriksi. Tarinoissa seikkailevat prinsessat, kuninkaat, matkamiehet, merimiehet, eläimet, henget ja noidat - perinteisten satujen hahmot. Mutta mitään onnellisia, helppoja satuja nämä eivät ole. Faabelien opetusten miettiminen vaatii ainakin minulta pohdintaa, ja silti jää epävarma olo: ymmärsinkö asian sinne päinkään?

Välillä faabelit tosin yllättävät moderneilla aiheillaan. Esimerkiksi tarinassa Neljä maailmanparantajaa koko keskustelu tuntuu hyvinkin tutulta. Siinä neljä maailmanparantajaa keskustelevat, miten maailman tila kohentuisi: "Meidän täytyy hävittää köyhyys", sanoi ensimmäinen."Meidän täytyy hävittää avioliitto", sanoi toinen. "Meidän täytyy hävittää Jumala", sanoi kolmas." Muutamia parannusehdotuksia lueteltuaan maailmanparantajat päätyvät lopputulokseen: "Ensiksi", sanoi toinen, "meidän täytyy hävittää ihmiskunta."

Rujoudestaan huolimatta eräs tarina kosketti minua erityisesti. Tarinan nimi on "Ressukka". Siinä yksinkertainen kalastaja tapaa kotonaan henkiolennon, jota hän alkaa puhutella: "Puhu minulle suoraan", sanoi mies, "ja kerro mikä on nimesi ja millainen on luontosi." "Minun nimeäni", lausui toinen, "ei ole annettu, eikä minun luontoni ole vielä varma. Sillä olen osaksi mies. Olin osa sinun esi-isiäsi ja menin kalastamaan ja taistelemaan heidän kanssaan muinaisina aikoina. Mutta nyt ei ole minun vuoroni vielä tullut: minä odotan kunnes olet saanut vaimon, ja sitten olen sinun pojassasi, ja olen rohkea osa häntä, ja iloitsen miehuullisesti siitä kun suuntaan veneeni hyökyihin, pitelen taidolla peräsintä ja olen väkevä mies siellä missä saartorengas sulkeutuu ja iskuja vaihdetaan."

Käy ilmi, että rutiköyhä ja ruma kalastaja saa kuin saakin vaimon, ja lisäksi vieläpä juuri tämän pojan, jonka hän tapasi henkiolentona. Poika ei ole lopulta ollenkaan ressukka. Kuka tietää, kuinka paljon henkiolentoja kohtaammekaan menneisyydestämme tai tulevaisuudestamme, mutta emme osaa heitä tunnistaa?

R. L. Stevenson on skotlantilainen kirjailija, jonka tunnetuimmat teokset ovat ilman muuta Tohtori Jekyll ja herra Hyde (1886) sekä Aarresaari (1883). Tohtori Jekyll ja Herra Hyde teki minuun pari vuotta sitten vaikutuksen, ja mielestäni kirja on ansainnut paikkansa kauhukirjallisuuden klassikkona. Nyt innostuin lainaamaan Stevensonin kirjoja enemmänkin lukupiirin skottiteemaa varten. Tämäkin erikoinen kirja siis tarttui käteeni lukupiirin ohjaamana.