Kenneth Grahame: Kaislikossa suhisee, 1995, 6. painos
Alkuteos: The Wind in the Willows, 1908
Suomentanut: Eila Piispanen, 1949
Kuvittanut: Ernest H. Shepard
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 263
Pajulinnun heikko piipitys kuului joenrannan pensaikon varjosta. Vaikka oli jo yhdestoista tunti illalla, taivas piti vielä itsepintaisesti kiinni väistyvän päivänvalon liepeistä. Iltapäivän kuluessa tiivistyneen helteen paine kirposi ja huokui pois lyhyen sydänkesän yön viileiden sormien koskettamana.
Mikä ilo onkaan lukea näin kaunista tekstiä lapsilleen ääneen iltaisin! Aika pysähtyy runokuviksi ja silmien eteen nousevat maisemat - ja ennen kaikkea ystävykset tuossa maisemassa. Kaislikossa tosiaan alkaa suhista, kun vilpitön Myyrä, runoileva Vesirotta, vakaa Mäyrä ja itserakas Rupikonna seikkailevat.
Tämä lukuelämys on ollut palkinto sinnikkyydestä. Kirja valittiin iltalukemiseksi jo kesän alussa ja saatiin päätökseen vasta nyt, marraskuun alussa. Väliin on luettu Räppääjiä, Tatuja ja satuja, ekaluokkalaisten omia lukudiplomikirjoja, Akuja, vaikka mitä. Mutta aina on palattu kaislikkoon kuuntelemaan veden solinaa ja ihmettelemään pienten eläinten suuria seikkailuja.
Kaisilikossa suhisee on odottanut lasten kirjahyllyssä heidän kasvamistaan, ja nyt oli sopiva hetki lukea tämä klassikko, jota en ollut itsekään vielä lukenut. Kaiken lisäksi Grahame on skotti, joten kirja istuu vuoden skottikirjallisuusteemaan loistavasti. Skotlantilainen maisema heräsi eloon.
Kaikki alkaa siitä, kun ahkera Myyrä kyllästyy kevätsiivoukseensa ja lähtee nauttimaan keväästä. Hän päätyy joen rannalle, jossa kohtaa Vesirotan, jonka luokse asettuu elämään. Eläinten välinen ystävyys on kaunista ja kunnioittavaa - eikä kumpikaan enää ole yksinäinen. Talvella Myyrä seikkailee Erämetsässä, josta Rotta hänet pelastaa, ja yhdessä ystävykset löytävät luotettavan ja rauhallisen Mäyrän luokse turvaan. Tämän järkevän ystäväkolmikon murheena seikkailee kuitenkin itserakkaudesta pullisteleva Rupikonna. Tämän tästä uskolliset ystävät joutuvat pelastamaan Rupikonnan kiperistä tlanteista, joihin ajattelematon seikkailija joutuu.
Kaislikossa suhisee välillä aika vauhdikkaasti: pelottavan erämetsän petoja, Rupikonnan hurjia autokaahailuja, saukonpoikasen etsintää, Rupikonnan hurja pako vankilasta ja lopulta kansalaissota metsän pikkupetoja, näätiä ja kärppiä, vastaan, jotka ovat vallanneet Konnankartanon Rupikonnan viruessa vankeudessa. Ystävysten rohkeus kasvaa tapahtuma tapahtumalta, ja lopulta he ovat muitten eläinten kertomissa tarinoissa suorastaan legendaarisia sankareita, ja sellaisiksi he jäävät myös lukijan mieleen.
Vaikka tapahtumia riittää sopivasti, pääosaan nousee kirjan kerronta. Kenneth Grahame (1859-1932) kirjoittaa runollisesti, ja kaikki muuttuu eläväksi: Punertava tiililattia hymyili savustuneelle katolle, tammiset tuvansohvat, jotka olivat hankaantuneet kiiltäviksi pitkäaikasessa käytössä, loivat toisiinsa veitikkamaisia silmäyksiä, lautaset irvistelivät keittiön kaapista hyllykön padoille, ja kaiken yllä välkkyi iloisen liesivalkean loimotus.
Tämän kirjan luettuani katselen kaislikkoja ja jokien rantoja aivan eri silmin. Kuulen kummallista suhinaa... Mitähän vesirotat ja myyrät siellä suunnittelevat? Onko sammakko lähtenyt seikkailemaan liian kauas kotoaan? Mitä tarinoita pienet eläimet kertovat toisilleen kohdatessaan? Mitä esimerkiksi kertoo maailmalla seikkaillut laivarotta vesirotalle heidän kohdatessaan? Ihmeellisiä tarinoita tietenkin!
Ja tarina, ihmeellinen tarina jatkui vuolaana. Olikohan se pelkkää puhetta vai muuttuiko se aika ajoin lauluksi -vettätippuvaa ankkuria nostavien merimiesten lauluksi, purjeiden sointuvaksi huminaksi rajussa koillistuulessa, loimuavan iltataivaan alla verkkojaan kokevan kalastajan lauluksi, purresta tai gondolista kaikuvaksi kitaran tai mahdoliinin näppäilyksi? Muuttuiko se tuulen ulvonnaksi, joka alkaa valittavana, voimistuu vihlovasti kirkuen, nousee raivokkaaseen värähtelyyn pullistuneen purjeen laidassa?
Minäkään en ole tätä klassikkosatua muistaakseni ainakaan lukenut. Mutta kyllä tämä kuuluu ehdottomasti niihin teoksiin, jotka haluan vielä joskus elämäni aikana lukea!
VastaaPoistaKauniin kerronnan ansiosta kannattaa lukea! Tämä oli osastolta "hidasta lukemista", mutta ehkä juuri siksi niin vetoava. Kirjan huumori oli lämmintä ja ystävyys kunniassaan.
VastaaPoistaRupikonna on maailmankirjallisuuden suuria persoonia!
VastaaPoistaNiin kyllä on! Melkoinen hunsvotti, mutta on hänellä uskollisia ystäviä.
Poista