Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira

Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira, 11. painos, 1993
Alkuteos: Djadja-Fjodor, Pjos i Kot, 1974
Kuvitus: G. Kalinovski
Suomentaja: Martti Anhava
Kustantaja: Otava
Sivuja: 112




Kop-kop.
- Kuka siellä?
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.

Ote on tietysti naakanpoika Pitkäkynnen ja posteljooni Petshkinin  ensikohtaamisesta. Kaikki Fedja-sedän lukeneet varmasti muistavat tämän tapahtuman - eikä siitä tilannehuumori voi paljon parantua.

Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on lastenkirjallisuuden klassikko 1970-luvulta, mutta se iski suoraan huumorisuoneen kahdelle 7-vuotiaalle tytölle ja yhdelle 5-vuotiaalle pojalle näin 2010-luvullakin. Ja tietysti myös heidän äidilleen, joka kylläkin on lukenut tämän klassikon muutaman kerran ennenkin. Nyt hekoteltiin mm. Pitkäkynnen ja posteljoonin sanailulle, Fedja-sedän vanhemmilleen kirjoittamalle kirjeelle (jonka kissa ja koira kirjoittavat loppuun) sekä metsästyskoiran muodonmuutokselle. Kirjaa ei olisi maltettu millään jättää iltaisin kesken.

Mikä kumma tässä Fedja-sedässä on niin hurmaavaa? Tuntuu, että klassikko kestää aikaa vuosikymmenestä toiseen, vaikka kerronta on välillä jopa kömpelöä. Ainakin minua häiritsi ajoittain se, että kerronta vaihtui imperfektistä preesensiin erityisesti puheenvuorojen johtolauseissa. (Kyseessä voivat olla venäjän aikamuotojen erikoisuudet, mutta kun en kieltä osaa, niin en osaa arvioida sitä sen enempää.) Toisaalta preesensin käyttö korostaa dialogin merkitystä, jota kirjassa onkin paljon. Eipä siis ihme, että Fedja-sedästä on tehty teatteriversioita: kirjan viehätys perustuu  juuri hauskaan dialogiin ja hassunkurisiin sattumuksiin.

Fedja-setä on itsepäinen, neuvokas ja eläinrakas poika, joka karkaa kotoa, koska isä ja äiti eivät anna hänen pitää kissaa. Fedja-setä muuttaa maalle, jossa hän saa asuintovereikseen viisaan kissa Matroskinin, koheltavan metsästykoira Mustin, villin Mirri-lehmän, oikukkaan Tr-Tr Mitja -traktorin sekä muutaman sanan osaavan naakanpoika Pitkäkynnen. Yhteiselo on sujuvaa, mutta myös täynnä hauskoja ja vähän jännittäviäkin tapahtumia. Kyläläiset tottuvat kirjavaan joukkoon, ja ainoa murheenkryyni Fedja-sedän hauskassa elämässä on juonikas posteljooni Petshkin, joka lopulta ilmiantaa Fedja-sedän asuinpaikan hänen vanhemmilleen. Oikeastaan hän toimii Fedja-sedän parhaaksi ja juuri ajoissa, sillä tekoauringosta nautiskellut Fedja-setä vilustuu pakkasella ja saa korkean kuumeen, jota äiti ehtii parahiksi hoivaamaan.

Kirja on ilmestynyt Neuvostoliiton aikana, ja poliittista järjestelmää tuntuu edustavan posteljooni Petshkin. Hän on virkaintoinen poteljooni, joka mm. vaatii "todistuksia", jotta saa toimittaa paketin perille (vaikka vallan hyvin tuntee vastaanottajan), hän vakoilee ja tärkeilee ja yrittää huiputtaa Fedja-sedän talonväkeä, mutta joutuukin itse huiputetuksi ja pilkan kohteeksi.  Näin hänelle käy Fedja-sedän luona kattoon kiinnitetyn tekoauringon alla:

Posteljooni oli jo ihan kypsä. Höyryäkin hänestä nousi kuin samovaarista. Hän otti mittarin kainalostaan ja sanoi:
- Kolmekymmentä kuusi ja kuusi näyttää oleva. Kaikki on siis kunnossa.
- Mitä, kunnossa?! huusi kissa. - Teillähän on neljäkymmentäkaksi astetta kuumetta.
- Kuinka niin? pelästyi Petshkin.
- No koska teillä on kolmekymmentäkuusi ja vielä kuusi. Paljonko se tekee yhteensä?
Posteljooni laski paperille. Siitä tuli neljäkymmentäkaksi.
- Voi äiti! Sittenhän minä olen jo kuollut. Nyt äkkiä sairaalaan! Joka kerta kun minä tulen tänne, minä joudun sairaalaan. Te ette pidä posteljoooneista!

Teos täyttää kohta neljäkymmentä vuotta, eikä sen vetovoima ole himmentynyt. Lupasinkin viedä lapset katsomaan Tampereen Työväen Teatterin esittämää Fedja-setää mahdollisimman pian!