Sivut

tiistai 19. helmikuuta 2013

Johan Bargum: Syyspurjehdus

Johan Bargum: Syyspurjehdus, 2011
Alkuteos: Seglats i september
Suomentaja: Marja Kyrö
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 120



Tällaisena päivänä ei tarvinnut pitää kiirettä. Tällaisena päivänä ei tarvinnut miettiä, pitäisikö genuaa ehkä skuutata vai pitäisikö levankia siirtää hiukan luuvarttiin. Tällaisena päivänä sai istua hiljaa paikallaan sormi peräsinpinnalla ja ajatella ajatuksia, joita ajatellaan syksyllä, kevyen lounaistuulen hivellessä purjeita ja veden liplattaessa hiljaa keulassa.

Johan Bargumin Syyspurjehdus on tarina kahdesta miehestä ja yhdestä naisesta. Iäkkäät miehet, Olof ja Harald, lähtevät yhdessä syyspurjehdukselle. Päivä on tarkoitukseen ihanteellinen. Epäselväksi jää, kumpi on alun perin ehdottanut yhteistä matkaa. Matkalta ei kuitenkaan palaa takaisin kuin toinen heistä.

Miehiä yhdistää nainen, Elin, joka on ensin ollut naimisissa Haraldin kanssa, mutta sitten eronnut ja mennyt naimisiin Olofin kanssa. Olof kuvaa rakastumistaan Elinin, jo naimisissa olevaan naiseen, rakkaudeksi ensisilmäyksellä. Elinistä tulee hänelle koko elämän sisältö. Harald puolestaan on mies, joka jätetään ja joka luopuu vaimostaan lopulta kiristyksen tuloksena.

Avioero jää kuitenkin painamaan Eliniä, joka on katolinen, kuten Haraldkin. Hän tuntee tehneensä suuren synnin erotessaan ja kirjan lopussa käy ilmi, että hän yritti vielä korjata tilanteen elämässään. Korjaaminen ei onnistu, ja Elin kuolee epäselvissä olosuhteissa, koska hänen autonsa syöksyy ulos tieltä.

Vaikka kirja on lyhyt, vain 120 sivua, siinä kuvataan kahden miehen elämä hyvin pienin elein. Olofista välittyy yksinkertainen, periaatteellinen, ehkä jopa pakkomielteinen mies. Hän on mies, joka on tottunut saamaan, mitä haluaa, mutta on luonteeltaan mielikuvitukseton ja vanhanaikainen. Harald on puolestaan täysin omistautunut työlleen, puurtaa firmassa päivät ja yöt, tekee kaikkensa työntekijöidensä ja firmansa eteen. Vaimon lähtö on hänelle katkera asia, mutta hän selviää siitä hukuttamalla itsensä työhön.

Tarina kerrotaan siten, että syyspurjehduksen jälkeen Olof kertoo tarinaansa poliisille ja Harald puolestaan on kirjoittanut ajatuksistaan kirjeen. Kirja jakautuu näiden osien välillä noin puoliksi. Haraldin kohtalo ei selviä kummankaan miehen kertomuksesta, eli tarinan loppu jää auki. Se sijaan Elinin ajatusmaailma selkiytyy molempien tarinoiden kautta. Ollessaan naimisissa Haraldin kanssa hän on ollut selkeästi syrjässä Haraldin elämästä, itsestäänselvyys, jonka edelle on mennyt koko firma. Kun Harald joutuu laman vuoksi myymään purjeveneensä, Eliniltä ilmeisesti katoaa viimeinenkin yhdistävä asia Haraldiin. Elin on selvästi yksinäinen ihminen.

En yhtään ihmettele, että hän ihastuu venesatamassa Olofiin, jonka elämän ja huomion keskipiste hänestä tulee. Hän ikään kuin vaihtaa purjevenettä. Näyttää siltä, että yksinäisyys väistyy ja hän on valinnut oikein, vaikka samalla toimii uskoaan vastaan. Vähitellen synnintunto käy sietämättömäksi, eikä Olof tunnu ymmärtävän vaimonsa henkistä tilaa ollenkaan. Olofin suoraviivainen elämänasenne jättää Elinin taas yksinäiseksi.

Kirja oli sujuvasti kerrottu, yllätyksellinenkin. Jäin pohtimaan avioliittoja, joissa eletään yksinäisinä yhdessä. Sen sijaan katolisuus tuntui hiukan päälleliimatulta teemalta. Kolmiodraama oli riipaiseva ilman sitäkin. Sitä paitsi tunnen monta suomalaista, joille evankelis-luterilainenkin avioliitto on niin pyhä, että siitä ei erota, koska se olisi syntiä. Tämäkin olisi riittänyt Elinin synnintuntoon, ja olisi minulle ollut paljon uskottavampi tarina.

Syyspurjehdusta on kehuttu paljon blogeissa, esimerkiksi Kirjavan kamarin Karoliina ja Luetut, lukemattomat -blogin Liisa kehuvat kirjaa kovasti. Mielestäni tämä onkin lukemisen arvoinen kirja ja tunnelmaltaan vangitseva, kuten Karoliina ja Liisakin kuvailevat. Olisin ehkä pitänyt tästä enemmänkin, jollen juuri olisi lukenut Skiftesvikin Tuulenpesää, jossa eletään myös meren armoilla - ja tehdään tiliä elämän kanssa, kuten tässäkin. Tuulenpesä vain kohisi kohti vielä kovemmin kuin Syyspurjehdus.


Osallistun tällä kirjalla Sinisen linnan kirjaston Avioliittojuonia-lukuhaasteeseen.

10 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä upea kirja! Haluan lukea lisää Bargumia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti minäkin haluan lukea kirjailijalta lisää teoksia. Bargum oli minulle uusi tuttavuus. Joskus edellinen kirja puskee kuitenkin uuden tielle ja minulle kävi juuri niin tämän kirjan kanssa. Olisi pitänyt pitää taukoa ennen tätä.

      Poista
  2. Pidin Syyspurjehduksesta todella paljon, ja ihana kuulla Tuulenpesän olevan kenties vieläkin parempi kirja, sillä se odottaa - sinun postauksesi ansiosta - lukuvuoroaan yöpöydällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että luet Tuulenpesän. Se oli minulle löytö. Ei se tyyni ollut, kuten tämä Bargum, mutta ai miten riipaisevan koskettava.

      Poista
  3. Oj dåå! Tää löytyy munkin lukulistalta, saapa nähdä, milloin sen aika koittaa! Hienolta kuulostaa! :)

    VastaaPoista
  4. Tämä oli minulle viime vuoden paras kotimainen.

    Jos olet lukenut Graham Greenen Jutun lopun, huomaat miten siinä toistuvat samat teemat: kolmiodraama, katolisuus, naisen synnintunto, ratkaisu ja sitten kaksi miestä jäljellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjahan tämä oli. Nyt kun mietin sitä, niin melkein enemmänhän tämä lopulta kertoi Elinistä kuin miehistä. Hieno rakenne.

      Jutun loppu kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, hyvin samantapaiselta kuin tämä.

      Poista
  5. Luin kirjan omaan Talven lukuhaasteeseen. Pidin kirjasta ja aion tutustua Bargumin tuotantoon.
    Paljon jäi avoimeksi, mutta silti ihastuin tekstiin. Olen ohittanut todella jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bargum oli minullekin uusi tuttavuus. Hänen kerrontansa oli selkeää ja kuulasta. Rakastumisen hetken muistan vieläkin tästä kirjasta.

      Poista

Kiitos kommentista!