Joni Skiftesvik: Tuulenpesä

Joni Skiftesvik: Tuulenpesä, 4. painos, 1995
Kustantaja: WSOY, 1990
Kansi: Olavi Hankimo
Sivuja: 203



Hän ajatteli, ettei tässä ollut mitään järkeä; lapsen piti kärsiä isänsä takia vilua ja olla kuoleman vaarassa aaltojen paiskottavana.
   Joku soimasi häntä itseään. Soimaajalle hän sanoi uudelleen ja uudelleen, ettei se tiennyt lähimainkaan kaikkea, jos se katsoi vain tätä päivää ja heitä kolmea ihmistä aaltojen välissä. Katseen piti kantaa kauemmas, puhkaista monta seinää, kääntää monta selittäin seisovaa ihmistä, katsoa niitä silmiin, kysellä ja kuunnella, mitä niillä kaikilla oli sanottavaa.

Joni Skiftesvikin Tuulenpesä iski minulta jalat alta. Kirja on kertomus eräästä avioliitosta, tai oikeastaan kahdesta. Se on myös selviytymistarina ja tarina isästä. Se on väkevästi kerrottu, toisaalta eleetön ja koruton, mutta toisaalta niin täynnä ihmisten karua elämää, että siihen ei voi olla eläytymättä.

Kirjan alussa Ruotsissa asuva Pauli Häikiö jää työttömäksi ja palaa kotiseudulleen Suomen pohjoiseen rannikkopitäjään. Hän käy isänsä haudalla Kemissä ja etsii käsiinsä isänsä kuolemaan liittyvät kuulustelupöytäkirjat. Hän haluaa selvittää, mitä oikein tapahtui vuonna 1942, kun hänen perheensä lähti venepakolaisiksi Ruotsiin.

Tarina etenee kaikkitietävän kertojan kertomana Paulin, Paulin isän ja äidin näkökulmista. Paulin isä ja äiti, Jahvetti ja Niina, elävät niukkaa elämää Niinan äidin vanhassa mökissä meren rannalla vuonna 1942. Mökki on kuin tuulenpesä, siellä on kylmää ja märkää ja tuuli käy sen läpi. Vaikka Jahvetti on arvostetun kirvesmiehen poika, häneltä eivät korjaustyöt suju. Hän kulkee lastausmiehenä satamissa. Jahvetti on kotiutettu jatkosodasta iäkkäänä miehenä, mutta kesällä 1942 hän saa kutsukirjeen takaisin rintamalle. Sinne hän ei kuitenkaan tahdo, vaan haluaa pelastaa perheensä Ruotsiin.

Tähän asti kaikki kuulostaa varsin hyvältä. Mutta Jahvetin ja Niinan rakkaus on tukehduttava: Jahvetti on äärettömän mustasukkainen, väkivaltainen ja ailahteleva. Niina olisi hänet hylännytkin jo seurustaluaikana, mutta ei kerta kaikkiaan päässyt miehestä enää irti, varsinkin, kun hänen kampurajalkainen äitinsä kehottaa häntä ottamaan lusikan kauniiseen käteensä.

Jahvetin mustasukkaisuuden taustalla on hänen isänsä Kaunon ja äitinsä Selman avioliitto. Selma pettää jatkuvasti miestään, mutta hyväluontoinen Kauno ei  edes yritä lähteä, vaikka Jahvetti pyytää isäänsä jättämään Selman. Jahvetti vihaa äitiään ja palvoo isäänsä ja on mustasukkainen isänsä puolesta. Tämän kaiken hän vie mukanaan omaan avioliittoonsa - sekoittaa välillä äitinsä ja vaimonsa, näkee näkyjä.

Kaikki kulminoituu venepakolaismatkaan. Matka on pakahduttavaa luettavaa, kuten koko perheen elämä on ollut siihenkin asti. Perhe joutuu tietenkin myrskyn riepottelemaksi, ja kaikki kärjistyy katastrofiksi. Lopulta jää vain soutuvene: Kun Pauli painautui häntä vasten, hän ei enää noussut tuhdolle soutamaan ja kerjäämään lisää voimaa, hän siveli poikaansa verisin kämmenin ja antoi kaakkoistuulen kuljettaa venettä.

Tuulenpesä on ollut Finlandia-ehdokkaana vuonna 1990, jolloin voiton vei Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi. Skiftesvikin kirjoja on kertynyt hyllyyni, mutta jostain syystä olen jättänyt ne tähän asti lukematta. Kiittelen Facebookin haastetta "Koen 13 uutta kotimaista kirjailijaa vuonna 2013", joka sai minut vihdoin tarttumaan näihinkin lukemattomiin kirjoihin. Olin tästä löydöstä enemmän kuin vaikuttunut. Loistava kirja!


Osallistun tällä kirjalla Sinisen linnan kirjaston Avioliittojuonia-lukuhaasteeseen.