Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia

Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia, 2008
Alkuteos: The Sorrows of an American, 2008
Suomentaja: Kristiina Rikman
Kustantaja: Otava
Kannen kuva: Getty Images
Sivuja: 362


Ajattelin herra T:tä, hänen isäänsä ja isoisäänsä ja omaa isääni ja isoisääni ja niitä aikaisempia sukupolvia, jotka asuttavat meidän sisällämme olevaa henkistä maaperää, ja hiljaisia hetkiä, jolloin aaveet häilyvät ohitsemme tai puhuvat niin hiljaa ettemme kuule mitä ne sanovat.

Siri Hustvedtin Amerikkalainen elegia on parhaimmillaan henkistä yhteyttä menneisiin sukupolviin, yhteisöllisyyttä, välittämistä ja toisten auttamista. Päähenkilönä ja minä-kertojana on Erik Davidsen, norjalaissukuinen psykiatri ja psykoanalyytikko. Hänellä on hyvin läheinen suhde siskoonsa Ingaan ja tämän tyttäreen Soniaan. He kaikki asuvat New Yorkissa, vuotta 2003. Erik on eronnut ja Inga on leskeytynyt, ja nyt heidän isänsä on kuollut. Isän jäämistöstä löytyy salaperäinen kirje, jonka arvoitusta he alkavat selvittää.

Isän kuolema ja surun värittämät unet ajavat Erikin yhä syvemmälle yksinäisyyteen. Hän rakastuu alakerran jamaikalaissukuiseen vuokralaiseensa Mirandaan ja kiintyy hänen tyttäreensä Eggyyn. Samalla hän sekaantuu Mirandan epämääräiseen rakkaussuhteeseen, jonka seurauksena joutuu itsekin vainotuksi. Inga-sisko puolestaan selvittää myös kuolleen kirjailijamiehensä salaisuuksia ja yrittää selvitä sekä omasta että tyttärensä surusta.

Ingan tytär, Sonia, on äärettömän traumatisoitunut tornien romahduksesta, jonka hän on kokenut vain muutaman korttelin päässä WTC:stä ja nähnyt kaiken: Toinen vuosipäivä avasi Soniassa sisäisen murtuman, särön, jonka kautta hän päästi ulos häntä kaksi vuotta järkyttäneen räjähdyksen. Tulipätsi, jossa niin moni oli palanut kuoliaksi, joka oli pakottanut ihmiset ulos, pakottanut heidät hyppäämään ikkunalaudoilta, jotkut palavina, oli jättänyt lähtemättömiä kuvia sisarentyttären sieluun. -- Sonia ei halunnut maailmaa, jossa rakennukset sortuivat ja jossa sotia sodittiin syyttä suotta.

Amerikkalainen elegia sukeltaa amerikkalaisten sukupolvien traumoihin. Ja trauman aiheitahan riittää: norjalaisten siirtolaisviljelijöiden kokema lama Minnesotan preerioilla, II maailmansota, avioerot, leskeytymiset, syyskuun 11. 2001. Vähemmästäkin tietysti syntyy sielullisia vammoja, joita pitää purkaa psykiatrin vastaanotolla tai psykoanalyysissa. Yhtenä tärkeänä surujen käsittelytapana esitellään unet ja Erikin potilaiden tilitykset, joita vasten Erik yrittää ymmärtää myös itseään ja joutuu kääntymään terapeutin puoleen.

Mutta miksi tästä kaikesta jää niin kovin pinnallinen kuva, kuitenkin - vaikka aiheet ovat niin syvällisiä? Kirjan kielikin on sujuvaa ja kauniisti suomennettua. Teos on totinen yritys kuvata amerikkalaista selviytymistä, mutta miksi se ei kosketa. Ehkä minun on suomalaisena maalaistollona vaikea eläytyä newyorkilaisen älymystön ja taiteilijoiden itsekeskeisyyteen ja yksinäisyyteen. Mietin myös, kuinka paljon psykiatreja suomalaiset olisivat tarvinneet kansalaissodan, talvisodan ja jatkosodan jälkeen. Amerikkalaisesta elegiasta jää sellainen olo, että vain amerikkalaiset ovat kärsineet ja kärsivät tässä maailmassa, mutta myös selviytyvät, sankarillisesti.

Tämä kirja oli ensimmäinen Hustvedtiltä lukemani kirja. Blogeissa, esim. Kuutar lukee  ja Aamuvirkku yksisarvinen, tätä ei pidetäkään hänen parhaana teoksenaan, joten ehkä palaan kirjailijan tuotantoon jollain muulla teoksella myöhemmin.