Sivut

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu, 1956
Kustantaja: WSOY, 18. painos, 1994
Kuvittaja: Maija Karma
Päällyksen kuvat: Maija Karma
Sivuja: 47
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä




Herra Pii Poo, Ville ja Valle, Ruusa ja Muusa, Tunteellinen siili, Haitula, Kattila ja perunat, Jaakko Vaakko Vesirotta... Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu sisältää ne kaikki. Lasten runoklassikot saa kaikki samassa paketissa, kun avaa tämän teoksen kannet. Mutta lukijaa pitää varoittaa. Jos muistaa lapsuudestaan näistä runoista vain säkeitä sieltä täältä, voi vähän pettyä. Runoissa on nimittäin anarkiaa, joka voi jopa ärsyttää. Mitään perinteistä suljettua muotoa näissä runoissa ei ole, ei kielellisesti eikä sisällöllisestikään.

Kirsi Kunnas on suomalaisen lastenrunouden nonsense-taituri. Nonsense-runouden voisi kai suomentaa hölynpölyrunoudeksi ja Kunnas viljelee sitä riemukkaasti. Oikeastaan mistään Tiitiäisen satupuun runosta ei voi varmuudella tietää, mistä on kyse. Runon otsikko saattaa vaikuttaa jotensakin järkevältä - tosin ei aina sekään - mutta sitten runo ampaiseekin aivan kummalliseen höpötykseen. Ainoana punaisena lankana saattaa riippua loppusointu tai toisto, joista pidetään kiinni, jotta runo pysyy runona:


HIPELI

Hipeli hii hihittää
       ja hyppää hyppynarua.
Sammakko saa irvistää
       ja hypätä ilman narua. - - ;

KISSANTASSU

Kerran kissalta jäi tassu,
unohtui jonnekin - en tiedä minne.
Sen löysi jostakin Lissun Lassu
ja jätti kasvamaan sen sinne.

Toisaalta taas Kunnas rikkoo perinteistä riimirunoutta  modernismin hengessä. Juuri, kun lukija tai kuuntelija on päässyt mukavaan riimin rytmiin, odotus rikotaan ja loppusointu osoittautuu tarpeettomaksi:
Kerran pikku peikko peikkuluinen
lönkkäkinttu, vääräsääri
sykkyrälle hännän kääri,
puhdisteli tarkkaan rinnuspielen,
asetteli tarkkaan kielen
aivan keskelle suuta.

Nyt kun luimme Tiitiäisen satupuun pienen tauon jälkeen, hämmästyin itse sitä, kuinka paljon modernissa kokoelmassa on vielä maalaiselämään sidottuja runoja. Esimerkiksi Pitkät on illat -runossa lapsi keinuu kehdossa, Kelvoton Riika on laiska lehmipiika ja runossa Heikki ja minä pidetään seuraa pollelle, Pikku paimen Laritsa hoitaa pientä karitsaa ja Kirjava lehma ja kirjava kissa -runossa lypsetään lehmää perinteisesti. Runot ovat todellakin vuodelta 1956, joten voisi sanoa, että Kunnas toi modernismin keskelle maaseutua.

Nykykaupunkilaislapset pysyvät kuitenkin hyvin menossa mukana. Lasteni suosikkirunoja ovat Ville ja Valle (jonka nykylapset tuntevat Frööbelin palikoiden laulamana versiona), Muusa ja Ruusa, Tunteellinen siili, Kattila ja perunat ja tietysti Herra Pii Poo. Nissä kaikissa on selkeitä riimejä ja jonkinlaiset yhtenäiset tarinat. Uusintaluentaa vaaditaan aina Kattila ja perunat -runosta, jossa on hirvittävä hoppu, ja Herra Pii Poo -runosta, joka on jännittävä. Mutta ei hölynpölyn kuunteleminenkaan lapsia häiritse. Saati loppusointujen puuttuminen. Kokoelmassa on juuri sopivasti valmiita tarinoita, joitten välissä on mukava hullutella. Runojen seuraamista helpottavat myös toistuvat hahmot, kuten Haitula, Pikku peikko peikkuluinen, siili, sammakko, lehmä ja kissa.

Tiitiäsen satupuu on kokonaisuus vailla vertaa. Maija Karman kuvitus ja kirjan mainio koko tekevät tästä täydellisen helmen. Kunnaksen runojen rytmit ja yllättävät hahmot, sadun taika ja höpötyksen riemu ovat jokainen paikallaan. Omia suosikkejani ovat lasten nukutusrunot - voisi kai sanoa tuuturunot - joissa on ikiaikaista turvallisuutta, lapsen unen houkuttelemisen ja unen varjelemisen rauhaa.
- -
Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa, 
        sammuta siniset tähdet!


Tiitiäisen satupuuta luetaan aina vaan. Uusia arvioita on ainakin Annan Matkalla Mikä-Mikä-maahan -blogissa ja Sonjan lukuhetkissä.

10 kommenttia:

  1. Tiitiäisen satupuu on kestosuosikki meilläkin - ja hyvästä syystä. On erityisen ihanaa, miten vielä tokaluokkalainenkin rakastaa Kunnaksen riimejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä runoja varmaan rakastaa koko ikänsä, jos niitä oppii pienestä pitäen kuuntelemaan ja lukemaan. Meilläkin tokaluokkalaiset kuuntelivat edelleen korvat höröllään. :)

      Poista
  2. Tämä on numero ykkönen. Sain kirjan runonlausuntakilpailusta (toinen palkinto ja lausuin Pikku Peikko Peikkuluisesta, joka lähti kosimaan Peikkotyttöä) pikkutyttönä. Kirjaa lukivat myös lapseni ja se oli ihan hiirenkorvilla. Sitten se katosi :(
    Nyt kirjahyllyssä on Tapahtui Tiitiäisen maassa-kirja :)
    Tiitiäinen metsäläinen on aivan huippuruno, samoin Vanha Jaakko Vaakko Vesirotta, entäs Herra Pii Poo...ja Tunteellinen Siili

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista runojen nimistä jo nousee hymy huulille ja muistaa säkeitä sieltä täältä. Hyvä mielihän näistä tulee. Toivottavasti löydät jostain uuden Tiitiäisen satupuun!

      Poista
  3. Tämä on klassikko! Kunnas uudisti runoutta rytmisesti. Moderni, perinteisen rytmin rikkova runo, joka leikitteli nonsensella on ollut sensaatio. Hienoa, hienoa leikillisyyttä ja oivaltavaa huumoria, jossa on myös aikuiselle tasonsa, kuten hyvin toteat. Oma suosikkini on Herra Pii Poo. Myös siilirunojen melankolia puhuttelee edelleen. On uskomatonta, että runot toimivat suurimmaksi osaki edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikillisiä nämä tosiaan ovat, arvaamattomia ja villejä. Uppoavat lapsiin ja viehättävät aikuistakin. Siilirunot ovat suorastaan liikuttavia.

      Nonsense on mainiota sekin. Lapsilta se luonnistuu ja kotikutoinen hölynpöly naurattaa takuuvarmasti.

      Poista
  4. Monen sukupolven suosikki meilläkin. Itse olen lukenut lapsille kokoelmaa, jossa on tämän lisäksi uudempia runoja ja Rönssin kuvitus. Samat Piipoot nousevat suosiksi. Yksinkertaisesti klassikko vailla vertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuo sama kokoelma, aivan loistava! Se on vähän painava iltalukemiseksi, mutta nyt täytyy sekin napata taas hyllystä. On hienoa, että lapsille runoillaan tosissaan ja samalla iloitellen. Eläköön, Kirsi Kunnas!

      Poista
  5. Kirsi Kunnas on lapsuudesta saakka ollut suosikkini runouden alalla. Lapsille tarkoitetut runot kiehtovat aikuisiakin. Niissä on sitä jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan näistä muutamat runot jo lapsuudesta, mutta hämmästyin myöhemmin sitä, kuinka paljon runoja tässä onkaan. Ja kaikki ovat hyviä. Aikuisille näissä on tosiaan oma tasonsa, vaikka silkka nonsense on sekin riemastuttavaa.

      Poista

Kiitos kommentista!