Sirkku Peltola: Ihmisellinen mies (näytelmä ja esitys 7.11.2013 Tampereen Työväen Teatterissa)

Sirkku Peltola: Ihmisellinen mies, 2013
Kustantaja: Impressio
Sivuja: 168

Tampereen Työväen Teatterin esitys 7.11.2013
Käsikirjoitus ja ohjaus: Sirkku Peltola

Rooleissa:
Jimi: Jari Ahola
Jannica: Miia Selin
Raine Kukkia: Auvo Vihro
Kalevi Kärpänen: Aimo Räsänen
Paula Sevon ent. Kukkia: Jaana Oravisto
Petteri Kukkia: Mikko Nousiainen
Annu: Tuire Salenius
Iiris Aro-Kukkia: Petra Karjalainen
Raisa Kukkia: Emmi Kaislakari

Mistä sain kirjan ja lipun esitykseen: omat ostokset


Ihmisellinen mies on Sirkku Peltolan uusin näytelmä, jonka hän on ohjannut ja käsikirjoittanut Tampereen Työväen Teatteriin. Sirkku Peltola on tamperelainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja, jonka toinen toistaan hienompia töitä on nähty vuosien varrella Työväen Teatterin lavalla. Olen nähnyt useita hänen ohjauksiaan ja näytelmiään tai lukenut niitä kirjoina. Mieleen painuvia ne ovat olleet kaikki: Mummun saappaissa soi fox, Suomen hevonen, Yksiöön en äitee ota. Tragikomiikka on sana, joka niistä kaikista tulee mieleen, mutta niissä on niin paljon inhimillistä lämpöä ja ymmärrystä, että jos nyt käyttäisi Peltolan omaa sanaa, niin ne ovat olleet syvästi ihmisellisiä kaikki.

Ja sitten on tämä uusin näytelmä, Ihmisellinen mies, joka sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa 25.9.2013. Näin esityksen 7.11.2013 ja bloggaan tässä sekä esityksen että näytelmän. Bloggaus ilmestyy vasta nyt, sillä olen ollut näytelmästä niin syvästi vaikuttunut, että tuntuu että sanat eivät riitä. Halusin esityksen jälkeen myös lukea näytelmän kaikessa rauhassa. Lukemisen jälkeenkin olen ollut sanaton ja antanut tunnelman hautua. Tuntuu siltä, että oikeasti jotain liikahti minussa ja toivon, että se liikahdus myös säilyy.

Mistä oikein on kyse? Raine Kukkia on 60-65-vuotias mies, joka jää työttömäksi kuntauudistusten myllerryksessä. Samaan aikaan osuu kohdalle avioero. Raine panee elämänsä uusiksi, askel askeleelta. Hän haluaa kurkottaa kohti iloa, hän haluaa selvitä. Ongelma on siinä, että hän on vaatimaton, kiltti, optimistinen ja myötätuntoinen - kaikkea sitä, mitä nykymaailmassa ei saisi olla. Rainella on kuitenkin myös yksi avu, joka oikeastaan pelastaa hänet melko epätoivoiselta näyttävästä tilanteesta. Hän on sinnikäs. Niinpä hän saa kuin saakin töitä imurikauppiaana. Ja myy imureita. Hänellä alkaa mennä myyntihomman kanssa ihan jees, kuten firmassa todetaan. Lisäksi hän saa sinnikkään yrityksensä avulla yhteyden poikaansa ja tämän perheeseen.

Miten Rainen ympärillä eletään? Miten nykyihmiset elävät? Imurifirman työntekijät Jimi ja Jannica ovat kauniita, nuoria, tehokkaita ja täynnä itseään - eikä heidän tyhjälle puhelleen voi oikeastaan kuin nauraa. Rainen entinen vaimo, Paula, elää uutta suhdetta, villiä ja ihanaa elämää, jossa muistot yritetään jättää taakse. Ihan totta, Raine, uudistu, kehottaa energinen ex-vaimo Rainea, kun Raine haaveilee matkasta Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa hän on viettänyt ihanan loman vaimonsa kanssa vuosikymmeniä sitten. Ja Raine lupaa uudistua. Rainen pojan perheessä ollaan teini-ikäisen tyttären murjotuksen armoilla, taistellaan liikakiloja vastaan, ollaan kyynisiä ja väsyneitä - avuttomia.

Ainoa, joka oikeasti huomaa Rainen arvon, on alkoholisoitunut ja yksinäinen vuokraisäntä Kalevi Kärpänen. Hän toteaa, että Raine on ihmisellinen, hyvä mies. Ja sellainen on Raine, joka ei voi jättää ketään apua tarvitsevaa auttamatta, vaikka joutuu auttamishalunsa takia itse kärsimään. Me ollaan syvästi kehittynietä, toteaa Annu, yksin asuva reppana, joka on täysin syrjäytynyt yhteiskunnasta. Mutta Peltolan näytelmä osoittaa, että emmehän me ole: ihmiset ovat pikkusieluisia oman navan tuijottelijoita, äärettömän itsekkäitä ja suvaitsemattomia. Kehittynein, ihmisellisin on Raine - naiivi, vanhanaikainen, harmaa, tylsä Raine, jonka elämä lopulta koskettaa kaikkia.

Ihmisellinen mies on kahden syvällisen ja lahjakkaan taiteilijan, käsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltolan ja näyttelijä Auvo Vihron juhlaa. Mutta juhlaa on koko näytelmän seuraminen - miten hienoa työtä tekevätkään Työväen Teatterin näyttelijät! Henkilöt on rakennettu taitavasti ja sellaisella paneutumisella ja heittäytymisellä, että katsomossakin voi aistia keskittymisen. Pienimmätkin eleet ja ilmeet, äänenpainot, rytmit osuvat kohdalleen ja kokonaisuus etenee kuin tanssi. Katsojaa hemmotellaan naurulla, kyynelillä ja ristiriitaisilla tunnelmilla. Koko ajan on olo, että jotain suurta tapahtuu siinä silmien alla, vaikka kaikki käy hyvin pienesti ja luontevasti. Tällaista on teatteri parhaimmillaan: vaikuttavaa, koskettavaa, aitoa. Sellaista, jolla on sanoma.