Elina Aro: Leipurimestari Pim, 1962
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 62
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä
Voi sentään, miten paljon oli tekemättä. Rinkelitaikina oli vielä kohoamassa, ässät ja omenatortut leipomatta ja pumpernikkelit parastaikaa uunissa. Leipurimestari Pim laski juuri itsekseen mutisten piparkakkuja. Niitä oli pöydällä yhdeksän pellillistä, kaikki juuri paistettuja, kauniita ja kullanruskeita. Ei yhtään palanutta joukossa.
- Kuusisataa kaksikymmentä seitsemän, laski leipurimestari Pim ja merkitsi luvun muistikirjaansa. Vikkelämmin, Janne! hän huusi välillä oppipojalleen. - Vatkaa niin kuin sinulla olisi tusina käsiä ja jokaisessa vispilä. (S. 6)
Joulunaikaan meillä on tapana kerätä jouluaiheiset kuvakirjat ja lastenromaanit lasten sängyn viereen ja lueskella pinoa edestakaisin. Tänä jouluna muistin kerätä pinon vasta viime viikolla, joten nyt on luettu muutakin kuin jouluaiheisia kirjoja. Kuinka ollakaan yksi kestosuosikki osui taas käteen. Tosin kovin jouluinenhan tämäkin kirja on, koska tässä leivotaan kovasti ja on juhlamarkkinoiden aatto ja melkoista hössötystä joka puolella.
Elina Aron (Elina Arohonka 1923 - 2007) Leipurimestari Pim on kirppislöytö, jonka olen poiminut mukaan, koska lapsena luin Aron lastenkirjoja, muun muassa Pikipallo-kirjat, jotka myös löysin kirppikseltä. Kun sain Leipurimestari Pimin käsiini, olin riemuissani. Ja kuinka ollakaan, satukirja ihastutti myös nykylapset.
Kirjassa leipurimestari Pimin tehtävä on valmistaa pormestarin syntymäpäiville kakku, jonka koristelu olisi vertaansa vailla. Valmistumista uhkaavat kuitenkin kiire, oppipoika-Jannen into ja Piikkihammas-hiiri.
Kaikki olisi melko yksinkertaista, jos seikkailu pysyisi leipurimestarin perheen (vaimo Rusina ja tytär Sokerimuru) ja oppipoika-Jannen seuraamisessa, mutta kirjan idea onkin siinä, että kakun koristelu herää eloon. Kirjassa seurataan siis kahta eri maailmaa, jotka sekoittuvat kutkuttavasti. Esimerkiksi kun lähetti kiikuttaa kakkua paketissa, kakun koristeena olevassa kartanossa eletään hurja ukkosmyrsky. Kakun kartanon pihassa on hevosten vetämä reki ja reessä pieni, punatukkainen tyttö nimeltään Maija. Maijasta tuleekin oikeastaan koko kirjan päähenkilö. Tarinaan sekoittuvat lisäksi oikea prinsessa ja hurja merirosvo - satu on valmis.
Leipurimestari Pim on hauskasti ajankohtainen lastenkirja, koska nyt kakkujen leipominen ja niiden mielettömän hienot koristelut ovat suosittu harrastus. Marsipaanista ja sokerimassasta taiteillaan mielikuvituksellisia luomuksia, joita ei voi kuin ihailla. Meilläkin on harrastettu kakkujen leivontaa, ja viritelty kuvioita tai hahmoja niiden pintaan. Eipä siis ihme, että Leipurimestari Pimistä on tullut suosikkikirja. Onhan mukava miettiä, mitä kakkujen maailmassa öisin tapahtuukaan.
Veikko Karstenin kuvitus on ilmeikästä ja hyväntuulista. Tarina saa tarpeeksi tilaa, mutta henkilöistä tulee silti eläviä. Taas kerran on virkistävää lukea kirjaa, jossa ei ole räiskyviä värejä eikä levotonta tunnelmaa (vaikka kiire onkin). Jännitystä oli juuri sopivasti ja omalle mielikuvitukselle jäi tilaa.
Muistatko sinä lapsuudestasi Leipurimestari Pimin tai jonkin muun pienen satukirjan, jonka haluaisit lukea uudelleen?
Onpa sympaattinen kirja! En muista tai tiedä tätä, mutta lapsuudestani tuli mieleeni Pennasen Piilomaan pikku aasi, jonka haluaisin lukea. Muistaakseni kirjasta on otettu uusi painos muutama vuosi sitten, joten kirjan varmaan löytäneekin helposti.
VastaaPoistaHyvää, kirjaisaa ja tunnelmallista joulua!
Kiitos samoin, Katja! Tämä on nimenomaan sympaattinen kirja. Mutta niin on Piilomaan pikku aasikin! Se on kerrassaan valloittava. Luin sen lapsille melko äskettäin ja kyllä sitä jännitettiin...
PoistaKiitos mukavasta kirja-arvostelusta! Hauska huomata, että vanhoja kirjoja pääsee esille kirjablogeihin.
VastaaPoistaElina Aro oli isoäitini, ja hän olisi ollut mielissään kehuistasi. Tiesitkö muuten, että Pikipallo-kirjojen esikuvina olivat äitini ja hänen sisaruksensa? He eivät tykänneet yhtään, kun kesän tapahtumista tehtiin kirjoja. :)