Sivut

maanantai 10. maaliskuuta 2014

J. M. Synge: Aransaaret

J. M. Synge: Aransaaret, 2009
Alkuteos: The Aran Islands, 1907
Suomentaja: Heikki Salojärvi
Kustantaja: Basam Books
Kansi: Leena Kilpi
Sivuja: 166
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä


Jälleen näin kolmen matalan kalliosaaren vajoavan mereen ja jouduin hetkeksi suunnattoman murhemielen valtaan. Ilta oli seesteinen, ja kun tulimme avoimille vesille, aurinko oli kuin sädekehä Inishmaan kallioiden takana. Vähän myöhemmin taivas peittyi punertavaan hehkuun, joka hääti tieltään kaiken sinen mereltä ja Connemaran kukkuloilta. (S. 96.)

John Millington Syngen (1871 - 1909)  Aransaaret on viehättävä ja kiehtova kirja. Kirjan taustalla on kahden irlantilaisen kohtaaminen Pariisissa. Runoilija William Butler Yeats tapasi nuoren maanmiehensä, opiskelija John Millington Syngen Pariisissa ja lausui hänelle kohtalokkaat sanat: "Jätä Pariisi, et koskaan saa mitään aikaiseksi lukemalla Racinea... Mene Aransaarille. Elä siellä kuin olisit yksi saarelaisista. Kuvaa elämää, jota ei ole koskaan ennen kuvattu."

Ja Synge kuvasi. Hän vietti saarilla viisi kesää, opiskeli iiriä, kirjoitti muistiin kansantarinoita ja -runoja, seurasi saaren elämää ja ystävystyi saarelaisten kanssa. Myöhemmin hän perusti Yeatsin ja muutaman muun henkilön kanssa Irlannin kansallisteatterin, jonka ohjelmassa oli hänen kirjoittamiaan realistisia maalaisnäytelmiä, joissa hän hyödynsi kansantuntemustaan. Syngen näytelmät eivät kuitenkaan olleet kiihkeimpien kansallisaatteellisten mieleen, sillä ne koettiin irlantilaisuuden pilkkana. Vasta ajan myötä Synge on ansainnut näytelmillään Irlannin kansallisdramaatikon tittelin. (Lähteenä Kaj Attorpsin laatima Aransaaret-kirjan esipuhe.)

Synge kuvaa rakkaita Aransaariaan kauniisti ja rehellisesti. Hän vieraili kaikilla saarilla, isoimmalla eli Inishmorilla (tuolloin Aranmor), keskimmäisellä eli Inishmaanilla ja eteläisimmällä eli Inisherellä, mutta kauimmin hän viipyi Inishmaanilla, josta löysi sopivan asuinpaikan  Kirjaansa hän on ikuistanut tarkkoja havaintoja saarten tavoista, sillä hän osallistui saarelaisten arkeen ja oli mukana myös juhlissa ja osallistui hautajaisiinkin.

Saarelaisten elämä on vaatimatonta ja kovaa, mutta myös vilpitöntä ja omanarvontuntoista. Vaikka messuihin osallistutaan tunnollisesti, niin perinteiset uskomukset auttavat selittämään elämän ihmeitä, ja keijuihin uskovat kaikki. Niillä on valtava voima ihmisiin, ja niiden kanssa on syytä pysyä hyvissä väleissä. Joitain apuja keijuja vastaan kuitenkin on, ja niinpä vanha Pat Dirane opastaa Syngeä: "Ota terävä neula", hän sanoi, "ja työnnä se takkisi kauluksen alle, niin yksikään keiju ei voi käyttää valtaansa sinuun." (S. 54.)

Saavuttuaan saarille Synge saa jalkaansa parin kurpposia (pampooties), joilla askellus käy kevyesti myös rantakivikossa, ja siitä alkaa taivallus kansan tahdissa. Synge seuraa kelpin (merilevän tuhkaa) polttoa, hevosten ja lehmien lastaamista höyrylaivaan, kalastusta, olkikattojen tekoa, perunanviljelyä. Hän seuraa lokkien liitoa, ihmisten luontevaa askellusta ja vaatteiden kauniita värejä. Mutta suurimman vaikutuksen häneen tekee meri, se miten paikalliset elävät sen kanssa ja sen armoilla, miten taitavasti he soutavat curaghejaan, miten hyvin he lukevat merta.

Huumoriakaan ei kirjasta puutu. Kun saarelle tulee vuokralaisten häätöä varten poliiseja, heidän juoksuttamisestaan saadaan hupia. Kun Synge jää hetkeksi saaren naisten piirittämäksi, nämä alkavat pilkata häntä poikamiehenä olemisesta. Paikallisilla on hyvä itsetunto ja vakaa käsitys ulkomaailmasta: Saarella nähdyt vieraat ovat enimmäkseen olleet filologian opiskelijoita, mistä ihmiset ovat päätelleet, että ulkopuolisen maailman tärkein elinkeino on kielitieteellinen tutkimus, varsinkin iirin. "- - Uskokaa pois, maailmassa on enää vähän rikkaita miehiä jotka ei tutki iirin kieltä." 

Kävin Irlannissa kesällä 2002, jolloin pääsin Aransaarillekin. Tästä kirjasta en silloin tiennyt mitään, enkä ollut Syngestä kuullutkaan. Mutta iiriä, sitä halusimme ystäväni kanssa kuulla, ja sitä kuulimme Inismorilla paikallisten taksikuskien puhumana. Päivä Aransaarilla on yksi elämäni ikimuistoisimpia. Luonto oli huikaisevan kaunista ja karua, pystysyuorat kallioseinät ja alhaalla pauhaava meri käsittämättömiä. Jos nyt pääsisin saarille uudestaan, ottaisin tämän kirjan mukaani ja etsisin saarilta Syngen tuolin, tähystyspaikan, josta Synge tapasi katsella merta: Eteläsaarelaisiin verrattuna Inishmaanin miehet tuntuvat elävän merkillisessä ikivanhassa yhteisymmärryksessä koko maailman kanssa. Heidän mielialansa noudattivat ihmeen tarkasti päivän vaihtelevia ilmeitä, ja heidän muinainen iirinsä tuntui olevan niin täynnä jumalallista yksinkertaisuutta, että minun teki mieli kääntää kokka kohti länttä ja soutaa heidän kanssaan ikuisesti. (S. 120.)

10 kommenttia:

  1. Mikä lukuelämys! Me olimme muuttamassa mieheni työn takia Irlantiin, Galwayhin ja koeasuimme Galwayta parisen viikkoa jona aikana yritimme mm. Aransaarille, mutta myrky oli aina liian kova. Siinä on aika vaarallinen vesi välissä...Sen sijaan valesimme Connemaran nummilla, kohtasimme connemaran poneja, jotka juoksivt kohti ja sitten hajaantuivat, matkustimme junalla Dubliniin ja ....kuuntelimme illat vanhaa livejazzia rantablevardin eri paikoissa. Seuraavalla kerralla minun on päästävä saarille.

    Lue ihmeessä Regina McBriden kirja Ennen sarastusta. Se on osa Irlannin hyljenainenmytologiaa ja tapahtuu suurimmaksi osaksi Galwayssa. Olen seisonut niillä kallioilla, jonne hyljenaiset nousivat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Galway on myös kaunis paikka, josta muistan rennon, viihtyisän tunnelman. Connemaran vaellus kuulostaa hienolta! Me vaelsimme Aransaarilla, ja sinnekin kyllä kannattaa yrittää joskus uudestaan. Myrskykuvaukset kirjassa ovat hurjia, pelottavia. Saarilla ollaan aivan eristyksissä niiden aikana.

      McBrideniä jo etsinkin kirjaston hyllystä, mutta se on varmaan pantava varaukseen. Hyljenaisten kalliot kuulostavat hurjilta!

      Poista
    2. Galwayssa olisimme asuneet pari vuotta, mutta sitten kun näimme meille varatun talon, jota asusti eräs suomalainen perhe ja näin miten kengätkin homehtuivat komeroihin, en voinut, en voinut...ja minulla oli riskiraskaus. Minä rrrrakastan Irlantia melkein yhtä paljon kuin alppeja, mutta tyttären nimi on Meri;)

      Kun olet lukenut Ennen sarastusta, vinkkaa mulle. Todella kiinnostaa. Ja muista: Ei fantasiaa, vaan maagista realismia, kuten oli Lumilapsessakin.

      Olisin lähettänyt kiran sinulle pitkään lainaan, mutta menin (minä tyhmä) antamaan sen lahjkaksi eräälle, jonka luulin arvostavan kirjaa. Nyt minä etsin siitä omaa kappaletta....

      Aransaarille meillä käy matka, mutta sitä ennen pakko saada vielä pari pitkää lomaa alpeilla eli tässä on menossa samalla saksan kertaus. Sitten saa kieli taas kääntyä englantiin.

      Irlanti on the juttu♥

      Poista
    3. Kiitos ajatuksesta, Leena! Jatkan McBridenin etsimistä.

      Irlanti on maa, johon jää polte. Meri on aivan hurja, tietysti, mutta jotenkin kaikki siellä on niin kiehtovaa, suomalaiseen makuun sopivaa. Kansan historiassakin on paljon yhtäläisyyksiä Suomen kanssa, ja musiikki ja luonto ovat myös irlantilaisille tärkeitä.

      Poista
  2. Oi, kuulostaa juuri niin ihanalta kuin ajattelinkin! Ostin tämän kesällä kirjaston poistomyynnistä, ja kirja taitaa kivuta lukupinossa nyt vähän korkeammalle. Dublinissa olen ollut, mutta ehkä pääsen joskus vielä Aransaarille ihailemaan samoja maisemia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aransaaret kannattaa lukea ennen matkaa! Saarelaisten elämä on toki muuttunut turismin myötä, mutta tällaista saarilla oli 1800-luvun lopussa.

      Dublin on hieno, hieno kaupunki, jonne olen lähdössä kesällä. Nyt en pääse Aransaarille asti, mutta ehkä joskus vielä.

      Poista
  3. En ole koskaan käynyt Irlannissa. Nyt iski pistämätön halu matkustaa sinne, kiitos ihanan arviosi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irlantiin kannattaa matkustaa! Maa on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen ja matkustan sinne nyt kesällä toisen kerran. Joskus vielä haluaisin myös Aransaarille uudestaan sekä kiertämään länsirannikkoa lisää.

      Poista
  4. Voi että. <3 <3 <3 Olen käynyt lukemassa ja lumoutumassa tästä arviostasi kännykällä jo monta kertaa, ja taas olen täällä. :) Tämä kirja kuulosti aivan käsittämättömän ihanalta jo silloin kun juttelimme tästä, ja nyt vielä enemmän. Kuten tiedät, olen jo kaivanut tämän esille hyllystäni, ja aion lukea Aransaaret kohta koittavalla talvilomallani.

    Myös matkakokemuksesi Aransaarilta kuulostavat pakahduttavan ihanilta. Varmasti matka, jota ei voi unohtaa koskaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ihana, kerrassaan aito ja vilpitön. Saa nähdä, mitä pidät! Kirjaan on koottu myös kansantarinoita ja runoja muutama, mutta niitä on varmastikin jossain enemmänkin tallessa. Luin myös jostain, että Synge kuvasi saarelaisia ja hänen valokuvistaan on koottu kirja. Sen haluaisin nähdä.

      Kirja toimii melkoisena toiviomatkana 1800-luvun Irlantiin ja nyky-Irlannin juuriin. Aransaarille tuli hinku päästä uudestaan. Irlanti on sydämen asia! <3

      Poista

Kiitos kommentista!