Iris Murdoch: Meri, meri

Iris Murdoch: Meri, meri, 1981
Alkuteos: The Sea, the Sea, 1978
Suomentaja: Paavo Lehtonen
Kustantaja: Weilin+Göös
Kansi: Merkus Heikkerö
Sivuja: 541
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Iris Murdochin (1919 - 1999) Meri, meri on irlantilaissyntyisen Murdochin pääteos, jolla hän voitti Booker-palkinnon vuonna 1978. Murdoch päätyi lukulistoilleni irlantilaisuutensa ansiosta, mutta myös Poplaarin Pekan loistokkaan Murdoch-artikkelin myötä.

Teos on erikoinen, ehkäpä jopa erikoisin teos, jonka olen vuosiin lukenut. Meri, meri sijoituu nimensä mukaisesti merenrannalle. Meri, joka on joka päivä erilainen - vaarallinen, arvoituksellinen, kaunis, pettävä - elää oma elämäänsä, mutta heijastaa myös päähenkilön sielunmaisemaa. Kirjan päähenkilö on näytelmäkirjailija, ohjaaja ja näyttelijä Charles Arrowby, kirjan minäkertoja. Hän on tehnyt varsin maineikkaan uran, mutta haluaa nyt vetäytyä julkisuudesta ja tehdä tiliä elämästään. Niinpä hän ostaa merenrantatalon, asettuu sinne asumaan ja alkaa kirjoittaa muistelmiaan ja päiväkirjaa.

Kirja on kuitenkin paljon muutakin kuin elämäntarina tai yhden kesän päiväkirja. Sen teemoja ovat esimerkiksi rakkaus ja avioliitto, ystävyys ja vanheneminen, todellisuuden ja kuvitelman jatkuva ristiriita. Merenrantatalossa Arrowbyn menneisyys herää eloon ja hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset löytävät tiensä myös hänen uuteen, erikoiseen kotiinsa - ensin kirjallisina muistelmina, sitten elävinä ihmisiä. Arrowbyn elämä ei siis suinkaan rauhoitu, vaan mutkikkaista seurapiireistä punoutuu herkullisia kohtauksia ja keskusteluja. Pieni, englantilainen merenrantakylä kätkee yllätyksen Arrowbyn nuoruudesta.

Mistä tässä kirjassa oikein on kyse? Käy ilmi, että Arrowby on itserakas, mutta myös älykäs ja karismaattinen tyyppi. Hän muistelee ystäviään ja naissuhteitaan ilkeäänkin sävyyn, mikä vain korostaa hänen itsekeskeisyyttään. Kertojana hän pyrkii rehellisyyteen, vaikka onkin hyvin ailahteleva ja epäluotettava. Hän tekee kirjoittamisprosessistaan läpinäkyvää, mutta silti lukija alkaa epäillä, onko kertoja rehellinen ollenkaan: Kun päätin kirjoittaa itsestäni, esiin nousi tietenkin kysymys: aionko minä sitten kirjoittaa Hartleysta? Ajattelin, että tietenkin minun täytyy kirjoittaa Hartleysta, koska hän on elämäni tärkein ihminen. - - Entä jos minä kirjoitankin väärään sävyyn ja teen ihmeellisestä vain irvokasta? Olisi ehkä parempi, että kertoisin elämäntarinani lainkaan mainitsematta Hartleyta, vaikka tämä laiminlyönti merkitsisi karkeaa valhetta. (MM, 89.) Rakkauden syväluotauksena teos on monisanainen, ironinen ja julma, mutta kauniskin. Puhdasta rakkautta - onko sitä mahdollistakaan kokea milloinkaan muulloin kuin nuorena ja viattomana? Ja onko sekin lopulta vain kuvitelma?

Teos on tyyliltään hämmentävä. Se on periaatteessa realistinen kuvaus yhdestä kesästä, mutta siinä on vahva maagisen realismin vivahde. Lisäksi siinä on piirteitä goottilaisesta kauhusta, joka punoutuu lähinnä synkän talon, mutta myös avioliittojen (!) ympärille. Ystävyys- ja rakkaussuhteiden kuvaus lähenee välillä komediaa, suorastaan farssia. Mutta vielä teoksen loppupuolella kirja saa yllättävän, surullisen käänteen - oikeastaan kaksikin. Vihdoinkin kertoja on vilpitön ja rehellinen. Onkohan niin, että suru on lopulta ainut todellinen, paljas tunne?

Meri, meri muistutti alkupuolellaan John Irvingin uusinta teosta, Minä olen monta. Nautin suunnattomasti molempien kirjojen ironisesta ja värikkäästä kerronnasta. Kirjojen minäkertojat ovat teatterin asiantuntijoita, Irvingillä harrastelijateatterin tekijöitä, Murdochilla ammatilaisia. Shakespearen tuotanto on tietenkin keskeinen vaikuttaja molempien kirjojen taustalla. Voisin lyödä vaikka vetoa, että Irving on Murdochinsa lukenut, sillä niin paljon Murdochin teksti parhaimmillaan muistuttaa Irvingin tyyliä: Tunteet todella ovat persoonallisuuden pohjalla tai sen huipulla. Puolivälissä niitä näytellään. Tästä syystä koko maailma on näyttämö, ja tästä syystä teatteri on aina suosittua ja tästä syystä se itse asiassa on olemassa: tästä syystä se on elämän kaltaista, ja se on elämän kaltaista siitäkin huolimatta että se on kaikista taiteista kaikkein vulgaareinta ja sietämättömän pintapuolista. (MM, 41.)

Puolivälissä Meri, meri alkoi puuduttaa, ja olisi helppo kuitata kirja silkaksi sekoiluksi tai piinallisen pakkomielteen ja itsepetoksen kuvaukseksi. Mutta niin ei voi tehdä. Kirja on täynnä ironiaa, joka on terävyydessään viiltävän kyynistä. Juuri kun aloin väsyä toistoon ja pinnalliseen suhdesekoiluun, tekstistä saattoikin pilkahtaa jokin uusi oivallus. Teoksen lopussa on suomentaja Paavo Lehtosen kirjoittama jälkipuhe, jossa hän selvittää Murdochin ajattelun perustoja. Murdoch opiskeli filosofiaa Oxfordissa. Hän kirjoitti filosofian tutkielmia ja opetti alaa. Lehtosen mukaan Meri, meri kirjan nimenä viittaa ironisesti antiikin Kreikan tarinaan ja kirja on kuin kaunokirjallinen tutkielma Platonin filosofiasta, todellisuuden ja kuvitelman punnitsemisesta.

Meri, meri on osa lukupiirin irlantilaiskirjallisuuden teemavuotta, joka huipentuu piakkoin yhteiseen Dublinin-matkaan. Wikipedian tietojen mukaan Murdoch ei ehkä itse olisi halunnut olla irlantilainen kirjailija, jollaisena hänet tunnetaan. Hänen suhteensa synnyinmaahansa oli ristiriitainen. Kaikki poliittinen ja uskonnollinen kiistely oli hänelle ehkä liikaa. (Eihän James Joycekaan viihtynyt Irlannissa.) Murdoch on kirjoittanut Meri, meri - kirjaansa irlantilaisnäyttelijä Peregrinen, Perryn, jonka kautta välittyy ehkä häivähdys Murdochin omasta Irlanti-suhteesta: Peregrine on Ulsterin katolilainen joka aluksi opiskeli keskiajan historiaa Oueen's Universityssä Belfastissa ja karkasi sitten Gate Theatreen Dubliniin. Hän vihaa Irlantia niin kuin vain irlantilainen voi synnyinmaataan vihata. (S. 83.)

Meri, meri jätti poltteen Murdochin tuotantoon. Erikoinen lukukokemus haastoi ja huvitti, kauhistutti, kiehtoi ja kummastutti. Tällaistakin voi kirjallisuus olla, ja onneksi onkin.


Luin kirjaa touko-kesäkuussa yhtä aikaa P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran kanssa. Julkaisemme arviomme tänään klo 21.00. Oli mukava lukea yhdessä - otetaan varmasti uudestaan!