Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär

Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär, 9. painos, 2008
Alkuteos: Bildhuggarens dotter, 1968
Suomentaja: Kristiina Kivivuori
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 127
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Tove Janssonin omaelämäkerrallinen novellikokoelma Kuvanveistäjän tytär on jokaiselta virkkeeltään silkkaa lukunautintoa. Vertaan sitä kaunokirjallisilta ansioiltaan Kesäkirjaan, joka on hiottua, laadukasta modernismia. Millainen kirjailijanero tämä kuvataiteilija olikaan! Jos olen tähän asti arvostanut Janssonia Muumi-kirjojen luojana ja ainutlaatuisen lastenkirjailijana, nyt arvostan häntä aivan uudella tavalla kirjailijana: Kesäkirjan ja Kuvanveistäjän tyttären perusteella olen valmis nimittämään Tove Janssonin suomalaisen modernismin ja novellin mestariksi.

Kuvanveistäjän tytär kertoo väläyksiä Tove Janssonin lapsuudesta. Tuula Karjalaisen Tove Jansson -elämäkerran tietojen mukaan teoksen nimi oli alun perin Minä, kuvanveistäjän tytär (s. 242). Mutta Kuvanveistäjän tytär ei ole perinteinen muistelmateos. Se ei etene kronologisesti, eikä pyri realistisuuteen. Sen tunnelmat ovat vahvoja, aitoja ja taiten tyyliteltyjä. Lapsi on leikkien lumoissa, keskittyy, tarkkailee ja kokee.

Novellikokoelman vahvuus on siinä, että mitään ei selitetä puhki. Lapsi on leikeissään niin syvällä, että tosielämä tuntuu epätodelliselta. Pimeys on kuin eläin, kiven kanssa hengitetään samaan tahtiin, maailma uppoaa lumeen.

Lapsen äiti ja isä ovat vahvasti läsnä kokemuksissa. Kuvanveistäjäisän työ on tärkeää ja lapsikin ymmärtää, että kipsivalun hetki on suorastaan pyhä. Välillä tuntuu, että taiteilijan lemmikkiapina saa enemmän huomiota kuin oma tytär. Lapsi onkin mustasukkainen apinalle, mutta on järkeillyt isän tavoista tällaisen elämänohjeen: Työtä tehdessä on hyvä välillä kiinnostua jostakin sellaisesta joka on ystävällinen mutta ei puhu (s. 85). Äiti piirtää kirjojen kuvituksia, mutta on työkiireistään huolimatta rakastava ja läheinen. Vanhemmissa voi nähdä muumimaailman Muumipapan ja Muumimamman piirteitä. Isä rakastaa merta ja myrskyä, äiti luo turvallisuutta ja hyväksyntää ympärilleen.

Aikuisten maailmaan kurkistetaan parvelta, josta lapsi seuraa isän ja hänen ystäviensä juhlia. Juhlimisista-novellia voi lukea edelleen kuin hyvien juhlien järjestämisopasta: kaiken taustalla on improvisointi, vaika kaappiin onkin varastoitu kallistamakkaraa, pulloja, limppuja, voita , juustoa, vichyvettäkin jopa... (s.29.) Teoksen viimeinen novelli Joulu on näin joulukuussa ajankohtainen ja tunnelmaltaan niin herkkä, että tuntuu kuin olisi itse paikan päällä. Kuusen hankinta on isän ja tyttären tärkeä tehtävä ja se täytyy hoitaa aina hyvin tarkasti: Heti kun kuusi tuli ateljeehen, kaikki sai uuden merkityksen, kaikki latautui pyhyydellä joka ei ollut edes tekemisessä taiteen kanssa. Joulu alkoi toden teolla. (S. 122 - 123.)

Viime aikoina Suomessa on ilmestynyt paljon omaelämäkerrallisia romaaneja, joita varsinkin miehet ovat innostuneet kirjoittamaan. Lähimmäksi Tove Janssonin taituruutta pääsee Hannu Väisänen, jolla on sama (ehkäpä kuvataiteilijoille ominainen) taito nostaa muistonsa irti arjesta ja nähdä niissä absurdeja piirteitä. Myös Jari Tervon Esikoisessa mielikuvitus vie mennessään ja Olli Jalosen Poikakirjassa on samaa lämpöä kuin Janssonin tekstissä. Oman elämänsä voi todellakin kirjoittaa fiktioksi!

Kun luin aikaisemmin tänä vuonna Kesäkirjan ja nyt Kuvanveistäjän tyttären, sain Tove Janssonista uuden lempikirjailijan. Janssonin juhlavuosi on ollut minulle lukemisen juhlavuosi. Esimerkkinä kirjailijan taituruudesta käyköön ote novellista Kun vesi nousi. Siinä ollaan tilanteessa, jossa isä on ryhtynyt kesäpaikan venevajassa työntekoon, kesä on kuuma ja tunnelma kiristyy kiristymistään, sillä työ ei ota sujuakseen. Vihdoin nousee myrsky:
    Sitten isä tempaisi oven auki ja ryntäsi keittiöön ja huusi: Voi piru! Kuvittele! Se on noussut venevajassa puoli metriä! Savi on ihan vellinä. Eikös pidä olla pirunmoista. Mutta minkäs teet.
    Kamalaa, sanoi äiti ja näytti yhtä iloiselta kuin isäkin. 
    Ja kuule, isä sanoi. Minä kävin ensimmäisessä lahdessa, siellä se painaa päälle ja kokonainen lankkulasti on tulossa maihin. Nyt ei auta jäädä kahville. Tullaan sitten kun keritään. 
    Hyvä on, äiti sanoi. Minä pidän lämpimänä.
    Sitten isä meni menojaan. Äiti kaatoi kahvia kaikkiin kuppeihin. Se myrsky oli paras mitä meillä on koskaan ollut. (S. 67.)


                                        



Kuvanveistäjän tytärtä on luettu blogeissa paljon ja siitä on poikkeuksetta pidetty. Sen ovat lukeneet ainakin Lumiomenan Katja, Koko lailla kirjallisesti Jenni, Luetut, lukemattomat Liisa, Kannesta kanteen Kaisa, Täällä toisen tähden alla Jaana, Kirjan pauloissa Paula, Kirjojen keskellä Maija, La petite lectricen Katri, Opuscolon Valkoinen kirahvi, Lurun luvut, Erjan lukupäiväkirja ja Kirjakko.