Tove Jansson: Reilua peliä

Tove Jansson: Reilua peliä, 2. painos, 1990
Alkuteos: Rent spel, 1989
Suomentaja: Kyllikki Härkäpää
Kustantaja: WSOY
Kansi: Ilkka Kärkkäinen, kuva Tove Jansson
Sivuja: 139
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä




Illalla Mari kertoi Jonnalle asioita, jotka Jonna oli kuullut jo kauan sitten mutta jotka juuri nyt tuntuivat jälleen tärkeiltä. (S.130.)

Tove Janssonin juhlavuosi lähenee loppuaan, mutta innostukseni Janssonin kirjoista sen kuin kasvaa. Ystävältäni Saralta sain lainaan Janssonin Reilua peliä -kirjan, josta en aiemmin ollut kuullutkaan. Se koostuu novelleista, jotka kertovat vanhenevan pariskunnan, Jonnan ja Marin, elämästä. Se, että pariskunnan molemmat puoliskot ovat naisia, ei ole merkityksellistä. Ystävyys, kumppanuus, jaettu elämä sen sijaan on.

Reilua peliä on helppolukuinen ja lämminhenkinen, tovemaisen viisas kirja. Silti siinä on myös mukavasti särmää, pientä kapinaa ja luonnetta, joka ujuttautuu mukaan melkein hetkeen kuin hetkeen.

Janssonin kerronta ei ole Reilussa pelissä kuitenkaan aivan yhtä modernia tai terävää kuin Kesäkirjassa, joka on yksityiskohtiaan myöten täydellinen kokonaisuus. Reilusta pelistä puuttuu Kesäkirjan vetävä ote, mutta silti siitä ei voi olla pitämättä. Kirja koostuu Kesäkirjan tapaan lyhyehköistä novelleista, joiden tapahtumilla on mitä ilmeisimmin esikuvansa oikeassa elämässä. Tuula Karjalainen kertoo aiheesta enemmänkin Tove Jansson -elämäkerrassaan Tee työtä ja rakasta (s. 273 - 274).

Kirjan päähenkilöistä  Mari on kuin Tove Jansson itse ja Jonna kuin hänen elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilä. Kirjoitan "kuin", sillä omaelämäkerrallinen fiktio on silti ennen kaikkea fiktiota, jossa kirjailijalla on taiteellinen vapaus tyylitellä tarinoitaan kuten haluaa.

Suosikkinovelleikseni nousevat Kerran kesäkuussa, Sumussa ja Viktoria, joissa ollaan sään armoilla saaressa. Toki niissä on paljon muutakin kuin sää, jota kuvataan. Pariskunnan kahden ateljeen arki on myös mitä herkullisinta luettavaa - kun pariskunta vierailee toistensa luona, haistellaan aina ensin, millainen luovuuden tila toisella on sillä hetkellä. Taide vaatii omaa aikaa, mutta toisen ajasta voi olla myös mustasukkainen. Tuon tuosta hykertelin naurusta, kun kumppanien erilaiset luonteet kalahtavat yhteen. Oman lisänsä kirjan huumoriin heittävät kummalliset tuttavuudet, kuten nuori opiskelija, jota Jonna innostuu hyysäämään tai Marin äidin heikkohermo ihailija.

Pariskunnan elämä on kuvattu lempeästi. Kumppanit tuntevat toisensa läpikotaisin, suutahtavat, leppyvät ja arvostavat. Elämään kuuluu yhteiseloa saarella, matkustamista, taiteen tekemistä ja siitä nauttimista. Erittäin hyvää elämää, josta ei puutu oikeastaan mitään. Seikkailua, myrskyä ja taidetta on sopivissa määrin. Ne, jotka haluavat lukea Reilua peliä paljastuskirjana, tulevat kohtaamaan pariskunnan, jonka arki on tuiki tavallista vanhenevan pariskunnan arkea. Tai no, ehkä taiteellisempaa kuin keskiverto pariskunnalla on. Toisaalta kuvauksessa henkii pitkään yhdessä olleen parin keskinäinen rakkaus, joka kertoo siitä, että kannattaa sinnitellä rakkaussuhteessaan ja vanheta yhdessä.



                                   

Kirjan ovat lukeneet myös P.S. Rakastan kirjoja -blogin Sara, joka tietysti piti kirjasta ja sen tovemaisuudesta (Kiitos lainasta, Sara!) sekä Kirjainten virrassa -blogin Hanna, joka löysi lempeyttä ja viisautta, mutta myös ponnettomuutta. Lisäksi kirja on luettu myös Hyönteisdokumentissa, jossa sitä verrattiin Kesäkirjaan, joka on vielä parempi.