Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu, 2014
Kustantaja: Tammi
Kansi: Laura Lyytinen
Sivuja: 192
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta





Olen ollut kovasti innoissani Salla Simukan Lumikki-trilogiasta, joka on ollut tervetullut lisä kotimaiseen, ennestäänkin laadukkaaseen nuortenkirjatarjontaan. Realististen, nuorten ongelmista kertovien nuortenkirjojen ohelle on jo aikaisemmin kasvanut hieno fantasiakirjallisuuden perinne, mutta nuorten dekkarisarjoista on ollut pulaa. Ilkka Remeksen Aaro Korpi -sarjan rinnalle en osaa nimetä ainuttakaan nuorten dekkarisarjaa. Varhaisnuorille on ilmeisesti olemassa jonkin verran tarjontaa, ainakin Musta kaista - ja Geoetsivät-sarjat.

Simukan trilogia on kuttuuriteko, sillä se houkuttelee nuoria lukemaan. Ensimmäinen täky on kirjasarjan tyylikäs ulkoasu, joka on Laura Lyytisen taidonnäyte "Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä" ei silti päde tähän sarjaan. Myös sisältö on rautaa. Lumikki Anderson on päähenkilöksi mitä sopivin hahmo: Nuori, päättäväinen ja rohkea tyttö, joka elää omaa sisintään kuunnellen hyvin itsenäistä elämää. Hänestä ei voi olla pitämättä. Hän on älykäs ja tunteva henkilö, josta nuori lukija voi saada jopa hyvän esikuvan. Enkä nyt tarkoita esikuvaa hyveellisessä mielessä, vaan oman persoonan kunnioittamisessa. Lumikki osaa nimittäin olla oma itsensä.

Musta kuin eebenpuu on trilogian viimeinen osa. Punainen kuin veri -kirjassa seikkailtiin Tampereella ja Valkea kuin lumi sijoittui Prahaan. Nyt Lumikki on palannut taas Tampereelle ja jatkaa ilmaisutaidon lukion oppilaana. Eletään ensilumen aikaa joulukuussa ja Lumikki on saanut pääosan koulun modernista Lumikki-näytelmästä. Hän on myös varovaisesti uskaltanut rakastuakin, vaikka muistot Liekistä seuraavat häntä kipeinä edelleen. Kaikki näyttää melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta.

Musta kuin eebepuu -kirjan keskiössä on Lumikin perheen salaisuus, josta on saatu vinkkejä edellisissä kirjoissa. Nyt joku muukin kuin Lumikki on salaisuudesta kiinnostunut. Tuo joku muu on kehittänyt Lumikista itselleen pakkomielteen ja aikoo tehdä jotain kauheaa, jos Lumikki ei tanssi hänen pillinsä mukaan ja suostu hänen omakseen:

Ehkä mietit, miksi juuri sinä.
    Koska sinä olet erityinen, Lumikkini. Sinussa on valo ja pimeys. Et ole kuin kaikki muut. Olet vahvempi  kuin kukaan toinen näkemäni, vaikka oletkin samalla niin hauras ja haavoittuva. Et pelkää olla yksin. - -
   Tiedän, että me kaksi kohtaisimme toisemme tasaveroisina, sillä meissä molemmissa läikkyy musta veri, jota toiset eivät ymmärrä. (S. 167.)

Tässä kirjassa palataan Lumikki-sadun maailmaan ja riepotellaan tuttua tarua varsin onnistuneesti. Lumikin rakkauselämän kuvaukseenkin on tavoitettu aito nuoren ihmisen ehdottomuus ja kaipuu läheisyyteen.

Mutta nyt kirjan juoni oli minun makuuni melkoisen yksioikoinen ja ylidramaattinen. Simukan kirjoitustyyli on jopa turhankin selkeää ja alleviivaavaa ja lyhyet virkkeet liiankin painokkaita.

Kokonaisuutena Musta kuin eebenpuu oli minulle pienoinen pettymys, mutta en voi kiistää, ettenkö olisi suorastaan ahminut kirjaa. Luin päätösosan loppuun miltei yhdeltä istumalta ja viihdyin hyvin.

Kirjasarjan ansiot ovat kiistattomat. Onnea matkaan maailmanvalloitukseen, Salla Simukka ja Lumikki Anderson!



Tätä kirjan viimeistä osaa on luettu paljon kirjablogeissa. Linkitän nyt vain Suketuksen Eniten minua kiinnostaa tie -blogiin, jossa on kattava lista muista blogeista.