Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel, 2014
Kustantaja: Karisto
Kansi: Maria Appelberg
Sivuja: 120
Mistä sain kirjan: lainasin koulun kirjastosta


Kimmel ajatteli saapumistaan kylään muutama tunti sitten, lentokoneen ohjaamista rankkasateessa alas taivaalta ja laskeutumista kuraiseen peltoon ja tomaattien väkevää tuoksua joka puolella ympärillä.
   Niin hänkin oli sanonut: ei mitään runollista.
   Mutta entä jos runo oli juuri siinä? (S. 111.)

Kimmel on tyttö, joka haluaa parantaa maailmaa, koska hänen vanhempansa luottavat siihen, että tyttö pelastaisi pallon. Mutta hänestä tuntuu, että tehtävä on liian suuri 16-vuotiaan elämänkokemukselle, joten hän päättää hoitaa sen pienissä paloissa, sillä maailmaan tutustutaan yksi ihminen kerrallaan (s. 5).

Koska Kimmel rakastaa pinkkiä, hänen lentokoneensakin on tietysti vaaleanpunainen ja sillä hän lähtee matkaan. Matkaseurana hänellä on vain vilkkuva Yökirja, jonkinlainen iPad, jolta hän saa ohjeet seuraavaan matkakohteeseen ja jonka kanssa hän keskustelee kohtaamistaan ihmisistä.
Kimmel tapaa matkallaan 11 erilaista persoonaa. He kaikki ovat 16-vuotiaita tyttöjä, toiset hyvinkin kovia kokeneita. Kimmel yrittää ymmärtää heitä, ystävystyä heidän kanssaan ja auttaa heitä.

Tarinan idea on hyvin pikkuprinssimäinen. Myös Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssi tapasi matkallaan erilaisia onnettomia ihmisiä (tosin aikuisia), joita hän yritti ymmärtää - laihoin tuloksin. Kimmelin kohtaamista tytöistä kukaan ei ole onnellinen, vaan kaikkien elämät kolisevat tyhjyyttään. Kimmelin käy kuitenkin hiukan paremmin kuin Pikku Prinssin, sillä hän tuntuu kuitenkin saavan yhteyden onnettomiin tyttöihin edes hetkeksi - jotain liikahtaa: shoppaamista rakastava Hahtuva alkaa ymmärtää, että yksi, tarpeeksi tärkeä tavara voi riittää; sanoja etsivä Runotyttö saa ohjeita oman äänensä löytämiseen; yksinäinen Sementtijalkainen kohtaa edes yhden ihmisen; rakkaudessa pettynyt Miekkatyttö saa ohjeet särkyneen sydämen hoitamiseen...

Kimmelin ja hänen kohtaamien tyttöjen näennäisen kepeät keskustelut paljastavat paljon julmasta maailmasta tyttöjen ympärillä. Tytöt ovat paenneet rooleihinsa kestääksen elämän kovuuden. Kimmelistäkin tulee yhä onnettomampi näiden tyttöjen tapaamisten myötä, mutta Yökirjalleen hän voi purkaa tunteitaan. Kirjan lukija jää kuitenkin melko yksin. Ainakin minulle tuli lukiessa niin surullinen olo tyttöjen puolesta, että olisin kaivannut pientä pysähtymistä ja syventymistä.

Kirjan herkullisen näköinen kansi johtaa osuvasti harhaan. Tämä pieni kirja sisältää paljon enemmän kuin miltä pinnalta näyttää - samoin kuin nuorten tyttöjen pinkit unelmat ovat vain pintaa, jonka alle on piilotettu paljon yksinäisyyttä ja pelkoja. Kirkkaana ja kovana hehkuva kuori pitäisi saada edes säröilemään, jotta jotain aitoa ja koskettavaa löytyisi. Kirjan keskusteluihin kätkeytyy paljon filosofiaa ja yritystä ymmärtää erilaisuutta ja maailmaan kätkettyjä suruja, joita 16-vuotiaille on ehtinyt kertyä luvattoman paljon.

Tietenkin Huotarisen kirjassa on lopulta myös paljon toivoa. Tytöt voivat löytää yhteyksiä toisiinsa ja taistella yhdessä elämän ja aikuisten välinpitämättömyyttä vastaan. Kimmeleitä tarvitaan.

Olen aikaisemmin lukenut Vilja-Tuulia Huotariselta kaksi runoteosta, Sakset kädessä ei saa juosta ja Seitsemän enoa. Molemmista pidin kovasti. Luin viime vuonna myös Huotarisen nuortenromaanin Valoa valoa valoa, joka sai Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2011. Siinä oli hyvin synkkä kuva nuoruudesta, eivätkä nämä Kimmelin kohtaamat 12 nuorta elämää paljon valoisammilta näytä. Huotarisen runoissa näen paljon huumoriakin, mutta juuri sitä jään kaipaamaan näihin hänen nuortenkirjoihinsa, joista en ole yhtään niin innostunut kuin hänen runoistaan. Silti toivon hänen kirjoilleen paljon nuoria lukijoita.

Saralle on tullut Kimmelistä mieleen myös Oiva Paloheimon Tirlittan ja tuntuu hyvältä, että Tirlittan on saanut Kimmelistä nykyaikaisen isosiskon. Kimmel on luettu myös blogeissa Kirjakko ruispellossa, Opuscolo ja Kirjoja ja kakkuja.