Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja, äänikirja, 2013
Lukija: Miitta Sorvali
Kustantaja: WSOY
Kansi: Elina Warsta
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Raikasta päivää, hyvät kuulijat!

Maailman äänen lukemisen päivän kunniaksi bloggaankin tänään äänikirjasta. Viime syksyn työmatkojeni sulostuttaja numero yksi on tässä: Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirja äänikirjana. Sen lukee lämminääninen Miitta Sorvali, joka on Orvokki Leukaluu. Kyseessä on vilpittömän auttamishaluinen, vaikkakin itseriittoinen ja jäykähkö ammatinvalintapsykologi, joka tarjoaa ratkaisun mihin tahansa ammatilliseen pulmaan.

Esimerkiksi kuhmolaista Kallea Orvokki neuvoo valitsemaan eräoppaan ammatin. Ammatissa on omat haasteensa: Luontohan omana itsenään on äärettömän tylsä. Siellä ei tapahdu mitään. Sammal kasvaa ja tuuli humisee, käkönen ehkä kukahtaa. Joten eräoppaan itsensä täytyy edustaa villiä luontoa.

Kuuntelin kirjan sopivissa osissa puolen tunnin työmatkoillani. Huomasin, että pitempinä jaksoina idea alkoi puuduttaa - 40 ammattivaihtoehtoa on aika paljon. Parhaita paloja kuuntelin kuitenkin useaan kertaan, sen verran hauskoja ne olivat. Eräopas, suurtalouskokki, jalkahoitaja, konservaattori ja kampaaja eivät koskaan enää näyttäydy minulle arkisina ammatteina, sillä nyt olen ehkä ymmärtänyt ammattien todelliset nyanssit. Uutena, mahdollisuuksien uravalintana kuulin nyt myös uima-allaspojan ammatinkuvasta.

Supisen teksti on nokkelaa. Orvokki Leukaluu uskoo työn absoluuttiseen arvoon. Hän on sietämättömän kaikkitietävä, mutta ah, niin rakastettavan vilpitön, että moisesta persoonasta ei voi olla pitämättä. Leukaluu auttaa ammatinvalintaongelmissa niin finniongelmaista maalaispoikaa kuin uranvaihdosta haaveilevaa, stressaantunutta konttorirottaakin, jolle hän ehdottaa suurtalouskokin uraa: Mikään ei ole yhtä rauhoittavaa kuin vihannes. Paitsi ehkä juures. Suurtalouskokin työ koostuu soseuttamisesta, pilkkomisesta ja raastamisesta. Hänen elämänsä on katkeamaton virta punajuuria, lanttuja ja porkkanoita. Ja toden totta - miten rauhoittava tuo ajatus juuresten virrasta onkaan!

Kaikki Leukaluun ehdotukset aivät osu aivan kohdilleen. Onkohan konservaattorin ura aivan paras valinta eläinrakkaalle ihmiselle, joka on kärsinyt koko tähänastisen elämänsä ajan siitä, ettei ole saanut omaa lemmikkiä? Mutta mitäs meni kysymään. Orvokki Leukaluu intoutuu keksimään täytetyille eläimille monenlaisia uusia käyttötarkoituksia.

Ihailen tapaa, jolla Supinen luo huumoria ja osaa katsoa arkisia asioita uusista näkökulmista. Jalkahoitajan ammatti on Urakirjan kuuntelun jälkeen yksi lempiammateistani - ja ehdottoman tärkeä. Orvokki Leukaluu näkee ammatin jalona kutsumuksena ja heittäytyy runolliseksi: Melkein jokainen ruuminosa saa ainakin jonkin verran hellyyttä ja huomiota elämässään. Käsi on aina ensin hypistelemässä ja päsmäröimässä. Kasvoissa on sielun peilit ja sielun puhetorvi ja ne kiinnostavat kaikkia. Vatsa saa ruokaa. Sukupuolielinten elämässä on todelliset huippuhetkensä. Mutta jalka - mitä se saa? Ei mitään.

Entäs sitten oma ammattini, opettaja? Orvokki Leukaluu tietää leipätyöni parhaat puolet: opettajat saavat nauttia päivät pitkät takavarikoimistaan alkoholijuomista ja huumeista opettajainhuoneen porealtaassa. Jostakin syystä tämä tieto nauratti minua niin, että olin vähällä ajaa ojaan.


Orvokki Leukaluun urakirja on luettu tai kuunneltu ainakin näissä blogeissa: Kirjainten virrassa, Ilselä, Kirsin kirjanurkka, Mari a:n kirjablogi, Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä ja Kirjasfääri.