Anni Polva: Vanha suola janottaa

Anni Polva: Vanha suola janottaa, 1970
Kustantaja: Karisto
Sivuja: 235
Mistä sain kirjan: kirpparilöytö










Hyvää naistenviikon viimeistä päivää (jospa ne sateetkin vihdoin loppuisivat) ja onnea nimipäiväsankarit Kristiina, Tiina, Kirsi ja Krista!

Kirjablogien Naistenviikko lähenee loppuaan ja ehdin kuin ehdinkin lukea viikon kunniaksi naisten ominta genreä, eli romanttista kirjallisuutta. Tähän kirjallisuudenlajiin harva mies tarttuu ikinä. Kyse on viihdekirjallisuudesta, mutta onhan viihteelläkin paljon tehtäviä. Naisille romanttinen kirjallisuus, tai nykyisin chick lit, on parhaimmillaan lääkettä sydänsuruihin tai mahdollisuus unelmoida ja haaveilla rakkaudesta.

Kotimaisen romanttisen kirjallisuuden kruunamaton kuningatar on Anni Polva (oik. Polviander, 1915 - 2003). Hänen syntymästään on tänä vuonna kulunut 100 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi blogeissa julkaistiin arvioita hänen kirjoistaan. Myöhästyin juhlapäivästä, mutta päätin, että tartun Polvan kirjoihin tänä vuonna. Yhden Tiina-kirjan jo luinkin tyttösilleni ääneen, ja sitten löysin kesäpaikkakunnan kirpparilta pari Polvan aikuisten kirjaa hintaan 50 senttiä kipale. Vanha suola janottaa tuntui nimenä niin tutulta, että luulin lukeneeni sen joskus teini-ikäisenä. Sijoitin siis rahani nostalgiaan ja upposin tuttuun tekstiin. Tai niin ainakin luulin.

Kirjan ensimmäinen kappale sai minut hämmästymään ja lähettämään mielessäni suuren sydämen Anni Polvalle. Se oli kuin suoraan nykyisestä elämästäni: Lulu pyöräytti kauhaa kattilassa ja pihahti kiukusta: puuro oli tarttunut pohjaan. Lautasten pesemisen hän kesti, ja lasien kiillottamisen, mutta kattilanpohjien raapiminen repi häneltä hermot. Hänen elämänsä oli pelkkää ruoanlaittoa, ainaista siivoamista ja jokapäiväistä tiskaamista. (S. 5.)

Vanha suola janottaa -kirjan päähenkilö on Lulu, punatukkainen ja kaunis, noin 35-40-vuotias kotiäiti. Hän on naimisissa Antin kanssa. Antti elättää perheen ja tekee paljon ylitöitä. Siinä missä Lulu kääntää miesten päät, Antti on tietysti komea ja saa sukat pyörimään naisten jaloissa. Kirjaa lukiessa yllätyin siitä, kuinka paljon tarinaa kerrotaan myös Antin näkökulmasta.

Vielä enemmän yllätyin siitä, että kirja on ajankuvana suorastaan herkullinen. Se on ilmestynyt vuonna 1970 ja kuvaa siis tuon ajan avioliittoihannetta, naisen asemaa, perheen asumista ja kotitöitä aivan loistavasti. Lulu ei esimerkiksi hätkähdä, kun Antti soittaa kesken työpäivänsä: - Minun on mentävä pitämään tiedotustilaisuus eräälle valikoidulle ryhmälle, mies ilmoitti ja sen jälkeen on pientä tarjoilua, niin että minun on saatava puhdas, valkea paita. Viitsitkö katsoa, onko siellä yhtään puhtaana ja jos ei ole, niin pese paras joukosta. (S. 183 - 184.) Puhelun jälkeen Lulu ryhtyy kuuliaisesti nyrkkipyykille.

Enää en ole ollenkaan niin varma, olenko lukenut tämän kirjan nuorena. Luulen, että jos olenkin kirjan lukenut, en ole ymmärtänyt arjen kuvauksesta yhtään mitään, vaan olen eläytynyt vain rakkauden kiemuroihin. Mutta ymmärrän nyt Anni Polvan suosion syyt entistä paremmin. Paitsi rakkaudesta, hän osaa kertoa myös arjesta. Tosin 1960-luvun kotiäidin arki suorastaan puistattaa minua, vaikka kuinka yritän muistuttaa itselleni, että ajat olivat toiset, ja koska kunnallista päivähoitoa ei ollut, äidit olivat yleensä kotona.

Ajankuvaa on sekin, että Antin pomo määrä Antin pitämään seuraa sukulaisnaiselleen, varsin hemaisevalle typykälle, ja Antti viettääkin hauskan illan daamin kanssa paikallisesssa striptease(!)-ravintolassa. Iltaa varten Antti tarvitsee kesäpukunsa, jonka Lulu on tietysti pesettänyt hänelle. Lisäksi Antti olettaa, että päivällinen on päivittäin ajallaan pöydässä, ja vaikka perheen lapset Antero ja Anneli ovat jo melkein aikuisia, he eivät osallistu kotitöihin.

Perhe tuntuu toki antavan arvoa Lulun palveluille, mutta tämän tästä korostetaan, että Lulun kauneus ja kirpakka luonne ovat ainoat tekijät, jotka saavat Antin pysymään aloillaan. Ympärille kun ilmestyy Antin nuoruuden suuri rakkaus, Katri, joka on varsinainen tyrkky ja maailmannainen, rikaskin vielä ja toivottoman rakastunut Anttiin.

Polvamaiseen tyyliin naispäähenkilö Lulu on temperamenttinen ja sähäkkä tyyppi, ei mikään haaveileva tai avuton hempukka. Lulu panee toimeksi ja hänelle sattuu kaikenlaisia kommelluksia. Lulun ansiosta perheen arki ei ole millään muotoa tylsää. Välillä pikkurouvan tempaukset tuntuvat teennäisiltä ja ennalta-arvattavilta, mutta Lulu on silti symppis.

Antti puolestaan on komeudestaan huolimatta lähinnä poikamaisen itsekäs hahmo, ja minua vähän harmittikin se, että hän oli niin paljon esillä. Mitä paremmin häneen tutustuin, sitä vähemmän saatoin ymmärtää Lulun rakkautta häntä kohtaan ja ehkä sitäkin, miksi aikanaan olen tästäkin kirjasta pitänyt - mutta nyt elän 2000-lukua, olen työssä käyvä vaimo ja äiti ja miesihanteeni on muuttunut teinivuosistani. Lulun ja Antin välillä on kuitenkin mukavaa kipinää ja kipakoiden riitojen sopiminen on suloista puuhaa. Seksiä ei toki kuvata, kunhan vain vihjaillaan...

Myönnän, että kirjan lukeminen oli ajoittain vähän tylsää, eikä meinannut edetä. Maailma on muuttunut ja minä olen muuttunut. Loppujen lopuksi viihdyin kirjan parissa kuitenkin kohtuullisesti, vaikka nyt sen kuvaama arki viihdytti minua enemmän kuin romantiikka. Luulenpa, että lukaisen sen toisenkin Polvan kirjan, jonka kirpparilta löysin.

Anni Polvaa on kuitenkin kiitettävä erään nuoren tytön lukuharrastuksen jatkumisesta. Polva on nimittäin yhdessä Agatha Christien kanssa tehnyt minusta lukijan. Lapsena ja varhaisnuorena ahmin kirjoja, mutta yläasteikäisenä olin lukijana vähän hukassa. Varsinaisia nuortenkirjoja ei paljoa ollut tarjolla, eipä juuri fantasiaakaan, niinpä minun oli siirryttävä melkolailla kylmiltäni tutkimaan kirjaston aikuisten hyllyjä. Mikäli Polvaa tai Christietä ei olisi löytynyt sen ajan ahmimisen tarpeeseen, olisin ehkä jättänyt koko harrastuksen. Siispä kiitos, Anni Polva! Ilman lukuharrastusta elämäni olisi äärettömän tylsää.

Kuittaan kirjalla HelMetin Kirjan vuosi -haasteen kohdan 25, eli syntymävuotenani ilmestyneen kirjan.