Naisdekkaristien ylistystä ja eräs uusi tuttavuus - Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee, 2015
Alkuteos: Du går inte ensam, 2013
Julkaisija: Otava
Kansi: Sofia Scheutz
Sivuja: 262
Mistä sain kirjan: oma ostos







Hyvää naistenviikkoa ja hyvää nimipäivää Leena - erityisesti Leena Lehtolainen - ja Matleena!

Kirjablogien Naistenviikolla on ilmestynyt hienoja arvioita naiskirjailijoiden teoksista tai kirjoista, joissa naiseus on vahvasti esillä. (Feministin on tietysti pakko parahtaa sanaa naiskirjailija, sillä kukapa käyttäisi sanaa mieskirjailija vaikkapa Kalle Päätalosta tai Jari Tervosta. Seuraavaksi aion kuitenkin käyttää vielä kapeampaa ammattinimikettä: naisdekkaristi.  Kukahan voisi vastaavasti olla ammatiltaan miesdekkaristi? Ehkäpä esimerkiksi Reijo Mäkeen määritelmä sopisi vallan komeasti.)

Blogien Naistenviikko tuo ansaittua näkyvyyttä naisten kirjoittamalle kirjallisuudelle, sillä näkyvyyttä tarvitaan edelleen. Kirjailijan ammatti on ollut miesten ammatti, ja vaikka tasa-arvoinen yhteiskunnallinen asema on tuonut ammatin myös naisten ulottuville, arvostusta ja lukijoita ei välttämättä riitä naisille yhtä paljon kuin miehille. On valitettava tosiasia, että siinä missä naiset lukevat sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja, miehet lukevat pääasiassa vain miesten kirjoittamia kirjoja.

Naisdekkaristit murtavat kuitenkin tätä perinteistä asetelmaa hyvin tehokkaasti. Heidän kirjansa myyvät hyvin ja niitä lukevat myös miehet.

Naisdekkaristien kuningatar on tietysti Agatha Christie, jonka tuotantoa lukevat edellenkin sekä naiset että miehet. Toinen yhtä tasa-arvoisesti luettu kirjailija voisi olla Enid Blyton, jonka nuortendekkareita pojat lukevat yhtä innokkaasti kuin tytötkin (tai lukivat ainakin silloin, kun lapset vielä lukivat). Nykyisin brittinaisdekkaristit ovat jääneet miesten jalkoihin, mutta ainakin Ann Cleeves ja Denise Mina jatkavat perinnettä varsin ansiokkaasti.

Sen sijaan pohjoismaisia naisdekkaristeja on nykyisin pilvin pimein, ja heidän teoksian käännetään melkoista tahtia ympäri maailman. Erityisesti iloitsen Leena Lehtolaisen kansainvälisestä menestyksestä, vaikka ruotsalaiset ja norjalaiset naisdekkaristit, kuten Anna Jansson, Camilla Läckberg tai Anne Holt lienevät maailmalla vähintään yhtä suosittuja. Näitä kaikkia dekkaristeja yhdistää se, että heidän päähenkilönsäkin ovat naisia. Voisinpa jopa kutsua heitä feministdekkaristeiksi siinä mielessä, että heidän päähenkilöittensä kautta nykynaisten arki kuvataan hyvin realistisesti vaikka rikosjuonet eivät kovin realistisia aina olisikaan. Varsinkin Leena Lehtolaisen Maria Kallio on hahmo, jonka kautta naispoliisin arki, eli miesvaltaisella alalla työskentelevän naisen arki, on kuvattu hyvin todentuntuisesti. Lisäksi Maria Kallio on äiti, joten hänen kauttaan välittyy myös työssä käyvän äidin arki.

Joillekin dekkarien lukijoille rikosjuoni on kaikki kaikessa, mutta minä vaadin erinomaiselta dekkarilta myös erinomaista henkilökuvausta, ja pohjoismaiset dekkaristit onnistuvat useimmiten tässäkin. Ranskalainen naisdekkaristi Fred Vargas onkin pohjoismaiden ulkopuolella ainut dekkaristi, jonka tuotantoon olen hurahtanut henkilökuvauksen takia. Tosin hänen päähenkilönsä on mies.

Nyt tartuin naistenviikon kunniaksi minulle ennestään tuntemattoman pohjoismaalaisen naisdekkaristin teokseen. Mari Jungstedtin nimi oli minulle kuitenkin tuttu, sillä hänen kirjojaan tuntuu olevan aina tarjolla kirjakauppojen dekkarihyllyissä. Niiden kannet ovat jääneet mieleeni, sillä ne ovat tyylikkäitä. Tämänkin uutuuden, Gotlanti-sarjan 11. osan, kansi vihjaa sekä rikokseen että sen miljööseen hienosti. Kansikuvan taustalla on uhkaavaa verenpunaista roisketta ja väritys on hieno. Kannesta voi huomata myös sen, että kirjailijan nimi myy - se on tärkeämpi kuin kirjan nimi.

"Moni kakku päältä kaunis", on kuitenkin todettava tästä dekkarista. Tai eihän tämä pelkkää silkkoa sisältä ollut, mutta on myönnettävä, että odotukseni eivät täyttyneet. Jungstedtin päähenkilö on tässä kirjassa naistenviikolle sopivasti nainen ja poliisi, Karin Jacobsson. Hän on ilmeisesti syvällinenkin ja mielenkiintoinen persoona, mutta en oikein tiedä. Henkilönä hän jää tässä kirjassa kovin ohueksi.

Henkilöitä on toki paljon muitakin. Heidän näkökulmiinsa, myös murhaajan näkökulmaan, hypellään kuin jäniksen selkään ja kukin näkökulma kestää korkeintaan kolme sivua kerrallaan. Jotta lukija ei kyllästyisi jaaritteluun, melkein koko kirja on kirjoitettu pelkillä päälauseilla ja lähes jokainen virke alkaa sanalla "hän". Olo on kuin nettiä selailisi. Kaiken kukkuraksi arvasin murhaajan kirjan puolivälissä, ennen kuin murha oli edes tapahtunut.

Joka yksin kulkee on kuitenkin muutamassa kohdin onnistunutkin. Se on nimittäin sähäkkyydessään suhteellisen koukuttava, kuten hyvän dekkarin kuuluu olla. Siinä on myös yksi mielenkiintoinen persoona, Karinin työkaveri Anders Knutas, johon vähän taisin jopa ihastua. Knutas on ilmeisesti ollut aikaisemmissa Gotlanti-sarjan kirjoissa vahvempi päähenkilö kuin Karin, ja vaikka hän on tässä kirjassa hiukan sivussa juonesta, hän on niin sympaattinen (hyvin wallandermainen hahmo), että häneen tutustuisin mielelläni vaikkapa ihan tosielämässä.

Kirja aiheutti paitsi ihastumisen myös matkakuumeen. Lähtisin nimittäin Gotlantiin vaikka heti. Miljöö on kuvattu hyvin viitteellisesti, mutta siitä huolimatta meri ja keskiaikainen kaupunki valtaavat mielen. Sekin on myönnettävä, että kahden kypsään ikään ehtineen ihmisen rakkaus on harvoin kuvattu yhtä herkästi kuin tässä kirjassa.

Olisin niin mielelläni höpötellyt tässä pohjoismaisten dekkarien yhteiskunnallisesta tarkkanäköisyydestä, syvällisestä henkilökuvauksesta sekä realistisesta arjen kuvaamisesta. Nyt joudun kiittelemään kauniista kannesta, mukiinmenevästä juonesta ja muutamasta kauniista hetkestä. En aio lukea Jungstedtin kirjoja enempää, (ellei minulle iske hirmuinen ikävä Knutasta), mutta kuittaan kuitenkin uuden kirjailijatuttavuuden HelMetin Kirjan vuosi - lukuhaasteeseen (kohta 1). Tuttavuus jäi lyhyeksi, mutta luulen, että Jungstedt ei yhtä naislukijaa kaipaa. Iloitsen hänen menestyksestään, kuten iloitsen kaikkien naiskirjailijoiden menestyksestä. Kaikki Virginia Woolfin Oman huoneen lukeneet ymmärtävät tämän ilon.

Jungstedtin uutuus on luettu ainakin näissä blogeissa: Eksynyt kirjojen maailmaan, Kirjojen pauloissa, Lukutoukan ruokalista ja Lukujonossa.