Eino Leino: Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja

Eino Leino: Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja, 6. painos, 2001 (ilm. ensimmäisen kerran 1919)
Kuvittaja: Tapio Tapiovaara
Kustantaja: Otava
Kansi: Tapio Tapiovaara
Sivuja: 91
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä

Hyvää Eino Leinon päivää!

Runon ja suven sekä Eino Leinon päivänä on suorastaan ihana velvollisuus lukea runoja, ja miksei  sitten saman tien Suomen rakastetuimman runoilijan omia runoja. Voihan niitä laususkella ulkoakin, sillä lähes jokainen nykysuomalainen osannee otteita Leinon Nocturnesta ("Ruislinnun laulu korvissani..."), Hymyilevästä Apollosta ("Ken yhtä ihmistä rakastaa, se kaikkia rakastaapi, ken kerran voi itsensä unhoittaa, se unten onnen saapi...") tai Elegiasta ("Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta..."). Kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg, jonka säkeitä opeteltiin ulkoa vielä 1900-luvun alussa, on jäänyt kansan mielissä Eino Leinon varjoon. Osansa kunniasta saa Vesa-Matti Loiri, jonka esittämänä Leinon runot soivat suomalaisten sieluissa.

Leino, kuten Runebergkin, oli jo omana aikanaan tunnettu ja juhlittu runoilija. Hänen tuotantonsa on äärettömän laaja ja monipuolinen, ja vaikka se sisältää myös proosaa ja draamaa, on varmasti niin, että Leino hengittikin runouden tahtiin. Hänhän saattoi railakkaan ravintolaillan keskellä raapustaa runosäkeitä vaikkapa lautasliinaan, jos ei paperia osunut kohdalle.

Leinon runoissa on koko elämä ja suomen kielen helkyttely, mutta niissä on paljon muutakin. Leino oli myös poliittisesti aktiivinen ja vankasti suomenmielinen runoilija, jonka runot 1900-luvun alussa puhuivat Suomen puolesta Venäjän sortovaltaa vastaan. Symbolismin kuvakieli sopi hyvin myös kertomaan Suomen tilanteesta ja ohittamaan ankaran sensuurin. Opiskeluaikoinani muistan lukeneeni Leinon runokokoelmat Talvi-yö (1905) ja Halla (1908) sekä tietysti yhtenä hänen pääteoksistaan pidetyn Helkavirsiä I-II. Lapsuudenkotini kirjahyllystä löytyi ainakin yksi Eino Leinon kootut runot -teos, jonka olen aikuisiällä lukenut läpi. Eino Leinon parhaissa runoissa on sellaista luonnonrakkautta ja tunteen paloa, että enpä tiedä ketään - edes kyynisintä - suomalaista, jota ne eivät koskettaisi.
 
Runoilla oli hintansa. Naisseikkailut ja alkoholismi värittivät runosankarin yksityiselämää ja erään romanssin seurauksena syntyi runoelma Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja. Teoksen muusana pidetään Aino Kallasta, jonka kanssa Leinolla oli rakkaussuhde. Aino Kallas mainitsee kokoelman päiväkirjoissaan, joissa on myös paljon tämän raastavan rakkaussuhteen tunnemyllerrystä. Suhteesta ei syntynyt pelkästään yksi taideteos, vaan Leinon ja Kallaksen rakkautta pidetään Kallaksen Surmaava Eros -trilogian ja erityisesti Sudenmorsian-teoksen (1928) inspiroijana.

Leinon runoteoksessa Juhana Herttua odottaa kihlattuaan saapuvaksi synkkään ja pimeään Suomeen, jonka hän tuntee omakseen. Catharina Jagellonica, joka puolestaan oli Puolan kuninkaan sisar saapuikin Suomeen, ja yhdessä Juhana Herttua ja Catharina Jagellonica loivat Turun linnaan kuninkaallisen kodin. Onnen aika ei kestänyt kauaa, vaan pian pari joutui vankilaan Ruotsiin, sillä Juhanana Herttua oli vakava uhka veljellensä Ruotsin kuningas Erik XIV:lle. Historian myrskyjen myötä myös runokokoelman sävy muuttuu synkäksi.

Leinon teoksessa harttuaparin laulut ovat kauniita, äärettömän romanttishenkisiä laulelmia. Teoksen alkupuolella äänessä on enemmän Juhana Herttua, joka ylistää Suomea ja kaipaa lemmittyään. Suomeen saapuva Catharina saa laulussaan purkaa pettymyksensä kylmään Suomeen ja sättiä suomalaiset julmurit. Olisikohan tässä kaikuja runoteosta edeltävän vuoden 1918 kansalaissodan tunnelmista?:
Ihailla itseään he ehk taitaa,
ei muuta: heill' on sydämessä jää. 
He päivää pelkää, itsens' ahtaiks aitaa,
ett' ei vois jalous heitä lämmittää. 
Kas, kääpiöt on sukukuntaa saitaa,
itara heill' on into, sydän, pää. 
He kuolis auringossa! Riemuns' ainoo
on riemu vanhingon, mi toista vainoo. (S. 20.)

Teoksen loppupuolen runoissa Catharina saa puheenvuoron, ja niistä on luettavissa rakkaussuhteen hurma, mustasukkaisuuskin. Säkeet ennakoivat jo eroa:
Syleile, suutele mua, armas miesi,
min otsall' onnen kruunu kimmeltää!
Mihinkä mennet, kunne käynee tiesi,
sua seuraa, sulle sykkää sydän tää.
Sua uskon, unten mies,
sua rakastan kenties,
mut niinkuin lämpöänsä liekkaa liesi
tai perho kiitää kohti kynttilää. (S. 68.)

Vaikka herttuaparin vuoropuhelu on romanttista ja myötäilee historian tapahtumia, runot eivät nykylukijaa suuremmin säväytä. Leinon kynä on renessanssirunouden kahleissa, eikä soi parhaimmillaan. Jotkut sanat on niin väkisin väännetty romanttiseen runomittaan sopiviksi, että ne lähinnä hymyilyttävät, vaikka aihe on traaginen. Suurimmalla mielenkiinnolla seurasin historiallisia viitteitä ja - sanottakoon ihan suoraan - mahdollisia kytköksiä Kallaksen ja Leinon persooniin ja kohtaloihin. Kyllähän yhtäläisyyksiä on: Aino Kallas oli virolaisen Oskar Kallaksen vihitty vaimo, eikä taiteilijoiden rakkaussuhteella ollut realistisia mahdollisuuksia. Henkinen yhteys on ollut kuitenkin ilmeisen vahva. Siitä puhuvat monet runot Leinon kokoelmassa ja siitä kertovat myös Kallaksen päiväkirjat. Kielletty rakkaus on elänyt sydämissä.

Ihana Sara P. S. Rakastan kirjoja -blogista haastoi minut lukemaan tälle päivälle Eino Leinoa. Olen iloinen, että otin haasteen vastaan. Löysin runohyllystäni tämän aarteen, jonka olen ostanut jostain alelaarista. Se on kiinnostanut minua jo ajoista ammoisista lähtien, kun nuorena opiskelijana luin Aino Kallaksen päiväkirjat. Nyt teos tuli vihdoin luettua. Eino Leinon tuotannossa kokoelma on erikoinen tapaus, mutta samalla se on osoitus runoilijan taidosta kirjoittaa renessanssihenkisiä laulelmia - kaikki runomitathan tämä kynäilijä hallitsi! Wikipedia-artikkelin mukaan Leinolta ilmestyi vuonna 1919 neljä runoteosta, joten tämä on ollut yksi monista.

Kokoelman merkitys rakastavaisille on varmastikin ollut tärkeä. Runoilijan rakkaudenosoitus ei voisi juuri kauniimpi olla. Tapio Tapiovaaran kuvitus on tämän painoksen helmi. Kirja on ehkä kaunein kirja, minkä omistan ja siksikin se sopii tähän runon ja suven päivään.