Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Jane: Austen: Neito vanhassa linnassa, äänikirja 2008 (äänitys 1999)
Alkuteos: Northanger Abbey, 1817
Suomentaja: Eila Pennanen
Kustantaja. WSOY
Lukija: Erja Manto
Pakkauksen suunnittelu: Kai Toivonen
Mistä sain kirjan: oma ostos



Jane Austenin kirjat ovat ilo. Ylpeys ja ennakkoluulo ja Järki ja tunteet ovat hauskoja ja teräviä, sopivasti romanttisia ja piikikkäitä aikansa kuvauksia. Myönnän kuitenkin, etten ole niiden perusteella täysin ymmärtänyt Austenin kirjojen ironiaa. Vasta äänikirjana kuuntelemani Northanger Abbey, eli Neito vanhassa linnassa, paljasti minulle Austenin nerouden, sillä siinä on kuvattu 1700-1800-luvun taitteen englantilaisen maalaisaateliston sosiaalisten verkostojen armottomat kuviot ehkä vielä paljaampina kuin suosituimmissa Austenin kirjoissa.

Kirjan alku on niin mainio, että kuuntelin sen useaan kertaan uudestaan. Siinä kirjailija tekee itsensä näkyväksi - kuinka modernia! - punnitsemalla tämänkertaisen sankarittarensa avuja ja puutteita. Hän toteaa, ettei Catherine Morland ole oikein sopiva sankaritar romaaniin, koska hän ei ole läpeensä hyveellinen eikä tarpeeksi kaunis. Hän on lapsena enemmäkin rasavilli eikä lainkaan kiinnostunut naisellisten piirteidensä jalostamisesta. Hänen luonteessaan on siis selviä puutteita, eikä hänen perheensäkään ole paras mahdollinen perhe sankarittaren perheeksi, koska perheen isä ja äitikin ovat luonteiltaan vääränlaisia. Teoksen loppupuolella kirjailija intoutuu jälleen kommentoimaan kirjan ratkaisevia käänteitä ja kommentit ovatkin kuin piste i:n päälle - ne ovat ironisuudessaan niin pisteliästä kulttuuri- ja aikalaiskritiikkiä, että vastaavaa saa nykypäivänä hakea.

Epätodennäköinen sankaritar Catherine Morland kuitenkin kasvaa ja pääsee lopulta astumaan seurapiireihin, kun naapuriperhe ottaa hänet mukaansa lomailemaan Bathin kylpyläkaupunkiin. Bathissa englantilainen maalaisaatelisto kävi näyttäytymässä ja kuluttamassa aikaansa erilaisissa halleissa ja tanssiaisissa, joissa luotiin monimutkaisiin käyttäytymissääntöihin perustuvia suhteita. Vilpitön neiti Morland herättää huomiota ja luo ystävyyssuhteita - ja tietysti myös ihastuu. Bathin seurapiirielämän kuviot ovat nykylukijalle mitä suurinta huvia, mutta voisin kuvitella, että Austenin tyyli on aikanaan herättänyt närkästystä. Austen paljastaa yläluokan materiaalisuuden ja laskelmoidut ihmissuhteet kaikessa karuudessaan. Northanger Abbey on Austenin esikoisteos, jolle hän sai kustantajan vasta saatuaan kritiikiltään hiukan kesymmät ja rakenteeltaan hallitummat teoksensa kaupaksi.

Rakkaussuhteiden luokkasidonnaiset koukerot ovat tietysti Austenin ydinosaamista. Neito Catherinen onneksi hänen tielleen osuu Henry Tilney, rikkaan suvun komea ja älykäs nuori mies. Kiinnostus syttyy puolin ja toisin. Catherinen ja Henryn tapaamisiin on ujutettu aimo annos kirjallisuuskeskusteluja, joissa ruoditaan romaanien lukemisen vaikutusta, erityisesti sitä, kuinka niitä pidetään turhana harrastuksena ja pahimmillaan niiden pelätään turmelevan ihmisen. Aikalaiskirjailija Ann Radcliffen goottilaiset kauhuromaanit, erityisesti The Mysteries of Udolpho (1794) on keskustelujen keskipisteenä. Teos on Catherinen lempikirja, ja kuinka ollakaan, sen vaikutuksesta Catherine päätyy käyttämään mielikuvitustaan turhankin lennokkaasti. Austen parodioi aikansa kauhu- ja rakkausromaaneja, ottaa kaiken irti stereotypioista ja iskee niistä huumoria, joka saa nykylukijankin pyrskähtelemään nauruun.

Hämmästyin erityisesti kirjan "hullu nainen ullakolla" -teemaa (madwoman in the attic), jonka sijoitin 1800-luvulle, erityisesti Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaanin (Jane Eyre, ilm. 1848) aikaan, mutta Jane Austen on kirjoittanut Northanger Abbeynsä jo 1798-1799 ja leikittelee romaanissaan vastaavalla ajatuskuviolla. Kyseessä on ilmeisesti jo 1700-luvun lopun goottilaisten kauhuromaanien aihe, jota viktoriaaninen aika kehitti edelleen.

Neito vanhassa linnassa on herkullista kuunneltavaa. Erja Manto lukee klassikon pehmeällä äänellä, sopivan arvokkaasti, mutta myös tyttömäisesti. Kirjaan eläytymistä auttoi myös se, että olen käynyt Bathissa ja ihastellut sen peribrittiläistä tunnelmaa ja kauniita rakennuksia. Catherine Morlandin sijoittaminen maisemaan onnistui helposti. Oikestaan minulla on jo tätä vilpitöntä tytönhupakkoa ikävä - hänestä kehkeytyi kaikesta huolimatta mitä rakastettavin romaanin sankaritar.


Neito vanhassa linnassa on luettu blogeissa Kasoittain kauniita sanoja, Matkalla Mikä-Mikä-maahan, Saraseenin maailma ja Aikakirjoja. Kuittaan kirjalla HelMetin Kirjan vuosi -lukuhaasteen kohdan 44. Klassinen rakkausromaani.