Elämäkerta-haasteeseen luetut elämät

Les!Lue!-blogin Reetta ideoi vuoden 2015 alussa hienon haasteen, johon tartuin innokkaasti. Tarkoitus oli lukea vuoden aikana mahdollisimman monta elämäkertaa, ja kuten haasteen Facebook-sivuiltakin voi nähdä, haasteeseen on kertynyt paljon erilaisia elämäkertoja.

Olen viime vuosina nauttinut omaelämäkerrallisten romaanien lukemisesta. Näitä ovat olleet esimerkiksi Jari Tervon Esikoinen, Toivo Pekkasen Lapsuuteni, Keijo Korhosen Poika, kertomus kylästä joka kerran oli, Benedict Zilliacuksen Kertomus kadonneesta saaresta ja Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär.  Tielleni on osunut myös hienoja elämäkertoja,  esimerkiksi Jelena Kuzminan Anna Ahmatova, Koditon, Tuula Karjalaisen Tove Jansson, Tee työtä ja rakasta sekä Antti Heikkisen Risainen elämä, Juice 1950 - 2006, joten ajattelin, että tämä haaste sopii minulle kuin nakutettu.

Suuret oli suunnitelmat, mutta lopulta sain luettua vuoden aikana vain kolme elämäkertaa, eikä tielleni yhtäkkiä osunut edes omaelämäkerrallisia romaaneja. Kipinä kuitenkin jäi, ja muutama elämäkerta on vielä keskenkin, joten haaste elää.

Tässä lukemani kirjat:


1. Minna Maijala: Minna Canth, Herkkä, hellä, hehkuvainen (2014)


Minna Maijalan kirjoittama Minna Canth -elämäkerta jäi mieleeni ansiokkaana ja mielenkiintoisena tietopakettina. Kirjasta välittyi myös aivan uusi näkemys kirjailijan elämäntyöhön, ja kirjoitinkin oivalluksesta näin:

Elämäkerran lukemisesta tuli vaikuttava kokemus, sillä huomasin käsitykseni idolistani olleen hyvin yksipuolinen. Olen pitänyt Minna Canthia nimenomaan tendenssikirjailijana, enkä ole ymmärtänyt hänen kykyjään aikansa psykologisten virtausten kuvaajana. Enkä ole käsitykseni kanssa yksin. Maijala ravisteleekin pinttyneitä mielikuvia Minna Canthista ja osoittaa, että käsitys hänestä tendenssikirjailijana oli varhaisen elämäkerturin, Lucina Haggmanin oman idealismin värittämä taiteilijanäkemys. Nimensä mukaisesti Maijalan elämäkerta paljastaa Canthista herkkyyden, joka hänellä oli aikansa aatteiden aistijana ja välittäjänä.



2. Alfonso Zapico: James Joyce, A Portrait of a Dubliner (2013)

Alfonso Zapicon kirjoittama ja piirtämä James Joycen sarjakuvaelämäkerta oli loistava matkakumppani toissa kesän Irlannin-matkalle. Dublinissa Joycea ei voi ohittaa. Kirjoitin kirjasta muun muassa näin:

Ihastuin tähän sarjakuva-elämäkertaan ikihyviksi. Se on kaunistelematon, mutta tyylikäs kokonaisuus, johon on kätketty myös aimo annos huumoria. Joycen ristiriitainen ja omahyväinen persoona on joka sivulla läsnä. Elämän vastoinkäymiset: rahahuolet, alkoholismi, tuskallinen silmäsairaus ja tyttären sairastaminen tulevat lukijan iholle asti. Vaikka Joycesta ei voi aina pitää, hänen ristiriitaista taiteilijapersoonaansa on pakko ihailla, sillä häntä seuraa aina ja kaikkialle myös kirjoittamisen pakkomielle, tinkimätön taiteilijuus.



3. Jari Litmanen: Litmanen 10 (2015)

Jari Litmasen muistelmien myötä ylitin itseni - en nimittäin ollut aikaisemmin lukenut yhtäkään urheilijaelämäkertaa. Lukukokemus oli kaikin puolin avartava ja myönnän suoraan, että minusta tuli Litmas-fani:

Vaikka kirjan lukeminen oli minulle välillä aika työlästä, kuten tietotekstin lukeminen minulle aina on, opin kirjasta paljon. Opin, millaista intohimoa huipulle pääseminen vaatii. Opin myös, millaista sinnikästä harjoittelua huipulle pääseminen vaatii. Opin jalkapallosta kaiken, mitä maallikolta voi toivoa. Lisäksi opin tuntemaan ihmisen nimeltä Jari Litmanen.




Mitäs seuraavaksi? Tänä vuonna haluaisin lukea loppuun aloittamani Aale Tynni -elämäkerran ja Olli Jalosen romaanin Miehiä ja ihmisiä. Jari Tervon omaelämäkerralliset romaanit Revontultentie ja Pyrstötähti odottavat tuossa jo hankittuna, Maksim Gorkin Lapsuuteni ja Stephen Fryn Koppava kloppi kutsuisivat myös lukemaan. Elämää riittää.

Kiitos Reetalle inspiroivasta haasteesta!