Joakim Zander: Uimari

Joakim Zander: Uimari, 2015
Alkuteos: Simmaren, 2013
Suomentaja: Katriina Huttunen
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 380
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Hitaasti pakotan itseni takaisin altaalle, hitaasti opettelen taas uimaan. Altaanmitan altaanmitan jälkeen, kunnes en enää laske, kunnes käteni ovat niin väsyneet, että tuskin jaksan nostaa plasmatelevision kaukosäädintä asunnossani, joka on viimeistä yksityiskohtaa myöten sisustettu kuin hintava hotelli. (S. 191)

Uimari on amerikkalainen CIA:n agentti, joka menettää Syyriassa pommi-iskussa vaimonsa, ja joutuu hylkäämään pienen tyttärensä. Hän rakentaa elämänsä kostolle, ja jatkaa työtään enemmän tai vähemmän salaisissa operaatioissa ympäri maailmaa, esimerkiksi Afganistanissa ja Lähi-idässä. Hän myy aseita, valtaa ja tietoja, kylvää sotaa ja ruumiita ympärilleen, mutta elämä on tyhjää ja kaipaus uhkaa suistaa miehen sijoiltaan. Kunnes hän kokoaa itsensä viimeiseen tehtäväänsä.

Mahmoud Shammosh on ruotsalainen konfliktien tutkija, joka saa vihiä vaarallisesta todistusaineistosta. Hän saa peräänsä tappajat, jotka eivät tunne armoa. Hänen entinen tyttöystävänsä, Euroopan parlamentissa työskentelvä Klara Walldéen tulee sotketuksi tapaukseen, ja kohta kaksikko pakenee tappajia kuin Romeo ja Julia, joilla ei ole tulevaisuutta julmassa maailmassa.

Oman lusikkansa soppaan iskee lobbari George Lööw, joka toimii laillisuuden rajamailla pelaten tilanteessa kuin tilanteessa omaan pussiinsa. Hän on itsekäs pintaliitäjä ja luuseri, joka lopulta pääsee yllättämään kaikki, ehkä eniten oman itsensä.

Näistä melko sekavilta kuulostavista aineksista Joakim Zander loihtii mainiota trilleriä, josta ei toimintaa puutu. Lukija pelkää oikeastaan kaikkien puolesta ja koko ajan ja aivan aiheesta. Kansainvälinen politiikka on armotonta eikä edes Säpoon voi luottaa, kun panokset ovat tarpeeksi kovat. Samalla lukija pääsee kurkistamaan Yhdysvaltojen historian likapyykkiin. Ensin piipahdetaan kylmän sodan pelikentillä ja sitten seikkaillaan  Lähi-idän levottomuuksissa, jossa jahdataan terroristeja hinnalla millä hyvänsä: Muistot Irakista ja Afganistanista. Auton akku ja henkihieveriin hakatut irakilaiset vangit Kurdistanissa. Hätäisesti kyhätyt kuulusteluhuoneet Beirutissa ja Kabulissa. On niin paljon esimerkkejä, niin paljon puolustettavaa ja selitettävää, niin paljon kärsimystä. Niin paljon, mistä joutua vastaamaan. (S. 320.)

Uimari on varsin oivallinen trilleri, joka pitää otteessaan ja toimii rakenteeltaan kuin valmis elokuvakäsikirjoitus. Henkilöhahmoissa on syvyyttä, ja heissä tapahtuu kehitystä. Uimarin mielenliikkeet maailman kriisipesäkkeissä tuntuivat aidoilta. Myös maisemat ja ympäristöt saattoi nähdä edessään. Tunnelmanluojana Zander on taitava, ja loppuhuipennuskin on hiuksianostattavan jännittävä, vaikkei ehkä kauhean yllättävä.

Moitin kuitenkin kirjan juonen perustaa. Ei kai Yhdysvaltain likapyykki tule nykymaailmassa kenellekään yllätyksenä? Kuinka suurilla operaatioilla sitä yritetään pestä vai yritetäänkö edes? Lisäksi suomennokseen oli jäänyt kohtuuttoman paljon painovirheitä. Sanoista puuttui tavuja tai kirjaimia ja juuri, kun oli päässyt lennokkaaseen juoneen mukaan, jokin töksähti ja piti ruveta tarkistamaan, mitä olikaan lukenut.

Ehkä noihin lillukanvarsiin ei kannata takertua, vaan voi heitäytyä nauttimaan menosta ja meiningistä. Varsinkin näihin hyisiin kesäpäiviin Zanderin dekkari sopii hyvin, se kun sijoittuu joulun aikaan, ja sataa räntää ja myrskyää.



Blogeissa Uimaria ei ole juurikaan luettu, mutta viime vuoden Hesarin kesädekkariesittelyssä kirja sai 4 tähteä. Myös Kirjasieppo ja Lukuneuvoja kehuvat kirjaa. Iltaluvut-blogissa sen sijaan oli koettu pettymys. Minulle tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen trilleri, ja osallistun sillä Oksan hyllyltä -blogin emännöimän Dekkariviikon viettoon.