John Steinbeck: Routakuun aika

John Steinbeck: Routakuun aika, 2016 (suomeksi 1989)
Alkuteos: The Moon is Down, 1942
Suomentaja: Pirkko Talvio-Jaatinen
Kustantaja: Tammi
Kansi: Timo Mänttäri
Sivuja: 149
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta


Routakuun aika sattui silmiini ensin Eniten minua kiinnostaa tie -blogista ja sitten kirjaston uutuuskirjojen hyllystä. Hämmästelin Steinbeckin kirjaa, josta en ollut aiemin tiennyt mitään. Kyseessä ei ole uusi suomennos tai arkistoista löytynyt unohdettu käsikirjoitus, vaan kirja on julkaistu suomeksi jo vuonna 1989. Miksi en ole lukenut sitä silloin, vaikka elin noihin aikoihin innokasta Steinbeck-vaihetta? Miksi en ole kuullutkaan kirjasta?

Kannen lieveteksti kertoo teoksen kummallisesta menneisyydestä. Steinbeck on kirjoittanut kirjan toisen maailmansodan aikana osallistuakseen fasismin vastaiseen taisteluun. Se on ilmestynyt jo vuonna 1942 ja ollut natsi-Saksan miehittämillä alueilla kielletty kirja. Italiassa sen hallussapito oli kuolemalla rangaistava teko. Silti sitä painettiin ja levitettiin salaa Saksan miehittämissä maissa. Eipä ihme, että kirja on suomennettu meillä, Saksan asevelimaassa, vasta vuonna 1989 ja silloinkin rajoitettuna kirjakerhopainoksena. Historiassa on paljon asioita, jotka tekisi mieli unohtaa.

Routakuun aika sijoittuu nimeämättömään Euroopan maahan ja siellä pieneen kylään, jossa sattuu olemaan viholliselle arvokas hiilikaivos. Nimeltä mainitsematon valloittaja marssii kylään ja ottaa sen haltuunsa. Kyläläiset pakotetaan jatkamaan työtään kaivoksessa miehittäjien sotakoneiston tarpeisiin. Sekä kylän valloitus että kaivostyö vaativat kuitenkin ihmisuhreja, ja jokainen uhri lisää kylän kapinahenkeä.

Steinbeck keskittyy teoksessaan kuvaamaan muutamaa kyläläistä ja miehittäjien upseeristoa. Keskiöön nousevat kylän pormestari Orden ja eversti Lanser, molemmat kuin syntyneitä johtajiksi. Tapahtumien näyttämönä on kaupungintalo, johon miehittäjien päällystö käy taloksi ja josta operaatiota johdetaan. Valloittajat antavat pormestarin jäädä taloon asumaan ja yrittävät hänen kauttaan saada paikalliset toimimaan viisaasti, eli heille alamaisesti, jotta ihmisuhreilta vältyttäisiin.

Eversti Lanser on nimittäin jo nähnyt yhden sodan ja tuntee ihmisten ajatukset. Hän ei ihannoi sotaa, vaan suhtautuu siihen kyynisesti. Hänen alaistensa taistelutahto hiipuu pitkän talven aikana, eikä hänellä ole heille lohdun sanaa. Eversti kritisoi myös suorin sanoin sodan johtoa:  - - Nyt sanon teille jotakin luutnantti, ja toivon että ymmärrätte sen. Te ette ole enää mies. Te olette sotilas. Teidän viihtymisellänne ei ole merkitystä, eikä teidän elämännekään ole kovin tärkeä, luutnantti. Jos jäätte henkiin, teillä tulee olemaan muistoja. Siinä suunnilleen kaikki mitä teillä tulee olemaan. Toistaiseksi teidän on otettava vastaan käskyjä ja toimittava niiden mukaan. Useimmat käskyt tulevat olemaan epämiellyttäviä, muta se ei ole teidän asianne. Minä en valehtele teille, luutnantti. Teidät olisi pitänyt kouluttaa tällaiseen, eikä odottamaan kukkasin siroteltuja katuja. Heidän olisi pitänyt rakentaa teidän sieluanne totuudella, eikä johdattaa sitä harhaan valhein. (S. 132.)

Vaikka pormestari Orden näyttäytyy ensin vähän homssuisena ja tahdottomana tossukkana, eikä ollenkaan johtajahahmona, hänestä kasvaa vastarinnan symboli ja todellinen sankari. Sankareiksi nousevat myös ihan tavalliset kansalaiset. Ihminen ei suostu alistetuksi, eikä suostu pelkäämään, vaan tarvitsee vapautta ollakseen onnellinen. Tämä teema toistuu läpeensä Steinbeckin tuotannossa.

Steinbeckin teksti on ikiaikaisen kirkasta, ja suomentaja Pirkko Talvio-Jaatinen saa sen loistamaan. Taas kerran ihailen Steinbeckin dialogin selkeyttä, ja ihmisluonteiden mestarillista, voimakkaille kohtauksille rakennettua tarkkuuttaa. Steinbeckin lukeminen on silkkaa onnea.


Routakuun aika on luettu myös blogeissa Oksan hyllyltä, Kaisa Reetta T. ja Mummo matkalla.
Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan 38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja.