Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä

Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä, 2014
Kustantaja: Otava
Kansi: ?
Sivuja: 509
Mistä sain kirjan: joulupukki toi


On Olli Jalosen kirja Miehiä ja ihmisiä, on John Steinbeckin kirja Hiiriä ja ihmisiä. Jalosen kirjaa ei ehkä olisi ilman John Steinbeckin mestariteosta, ei ainakaan sellaisena kuin se tässä on. En lue vielä viimeistä lukua vaan palaan taaksepäin kohtaan jossa sanotaan, että "´hidastui tämäkin hetki ja häälähteli hiukan ja pysähtyi sitten paljon pidemmäksi aikaa kuin pelkäksi hetkeksi", koska sellaiselta minustakin joskus tuntuu että kuinka lyhyt aika, vaikka yksi ainoa päivä voi olla pakattu niin täyteen että on enemmän kuin yksikään edellisistä. (S. 387.)

Miehiä ja ihmisiä kannattaisi lukea nyt, sillä se sijoittuu kesäaikaan ja kertoo siis samalla myös Suomen kesästä, joka on aina samanlainen - ainutkertainen ja tuttu. Kuten myös nuoruus, josta tämä kirja kertoo ja joka on myös aina samanlainen - ainutkertainen ja tuttu.

Sain Jalosen kirjan joululahjaksi jouluna 2014, mutta se jäi sängyn viereen lojumaan. Odotin Poikakirjan jatkoa, pienen pojan maailman suoraviivaisuutta, mutta nyt päähenkilö on jo 17-vuotias lukiolainen, jonka maailma on paljon kimurantimpi kuin Poikakirjan vilpittömän päähenkilön. Sama poikahan siinä on, mutta hän on kasvanut.

On vuosi 1972. Pojalla on huolta isästä ja oman koulunkäynin jatkumisesta. Lisäksi pitää selvittää mieheksi kasvamisen kaavoja.

Ensi yrittämällä en meinannut millään päästä kiinni Jalosen virkerakenteeseen, joka tuntui hyvin kanttiselta, sellaiselta kuin älykkään ja mietiskelevän lukiolaispojan ajattelu voisi olla. Kävi kuitenkin niin, että ystäväni houkutteli minut retkelle Jalosen kotikaupunkiin Hämeenlinnaan katsomaan Hämeenlinnan teatterin esitystä Jalosen teoksesta. Tuli kiire lukea kirja. Onneksi.

Kun toisen kerran tartuin siihen, järkevä nuorimies asteli pysyvästi sydämeeni. Ymmärsin, että vastuuseen kasvaminen on vakava asia, ja mieheksi kasvaminen on tuplasti vakava asia, ja lisäksi erittäin vaativaa puuhaa. Jalosen huumori on juuri siinä nuoren miehen selväjärkisessä ajattelussa. Näin kesätyö putkifirmassa opettaa, miten miesten kesken kommunikoidaan: On parempi olla puhumatta yhtään mitään. Voi myönnellä tai melkein myönnellä ja sanoa joo jos ei tarkoita mitään. Kunhan vähän myöntelee mukana, se riittää siihen että on melkein kuin samaa mieltä. Niin olen oppinut jo ennenkin ja kolmessa viikossa täällä lisää. Vaikka aina kun sellaisen huomaa itsestään, ei tunnu mukavalta. Mutta ei firmassa sen kummallisempaa ole kuin on ollut koulussa, ja näin olen tottunut olemaan ja sanomaan sivusta ja mahdollisimman vähän. (S. 92.)

Jalosen kirjassa luetaan Steinbeckin klassikkoteosta, ja siinä on samanlainen epäsuhtainen ystäväpari kuin Steinbeckin teoksessa. Toinen kaveri on älykäs ja vastuuntuntoinen - Jalosen kirjan päähenkilö ja Steinbeckin George - ja toinen on mieleltään yksinkertainen, mutta ruumiinvoimiltaan ylivertainen - Jalosen kirjan Rekku ja Steinbeckin Lennie. Jalonen on luonut taitavasti rinnastuksia: Rekku hoitaa kaneja ja Lennie haaveilee omista kaneista, mutta tämäkin vaatimaton elämäntehtävä on lopulta heille mahdoton.

Kesä 1972 opettaa paljon. Poika kasvaa mieheksi. Hän kokee paljon uusia asioita, eikä kaikki ole pelkkää huolta, vaan ilon ja onnistumisen hetkiäkin kertyy. Juuri tästä on ilo lukea, tavallisesta ihmisestä ja aidosta nuoruudesta. Oman elämän raamit asettuvat jonkinalaiseen järjestykseen ja viisauttakin on kertynyt. Kun päähenkilö tutustuu Rekkuun, hän saa mahdollisuuden kasvaa myös ihmiseksi, koska hän näkee ihmisen myös toisessa:  - - silloin minusta tuntuu että se ymmärtää kaiken ja paljon enemmän kuin olen luullut Se on katsellut sillä lailla ja miettinyt näkemäänsä ja sitten vasta sanonut ja tarkoittaa mitä sanoo. ei se ole hullu eikä vajaa vaan vasta tulemassa joksikin, se on hidas ja jäljessä mutta jos sillä on paljon aikaa se voi ehtiä vielä monesta ohi. (S. 170.)


Blogeissa Jalosen teosta Miehiä ja ihmisiä on luettu jonkin verran: Kirjakaapin kummitus, Luetut, lukemattomat, Annellin kirjoissa, Kirjapolkuni, Kulttuuri kukoistaa ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 -kirjahaasteen kohdan 25. Kirjassa on yli 500 sivua.