Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta, 2. painos, 2015
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 474
Mistä sain kirjan: oma ostos


Iida Rauman Seksistä ja matematiikasta voitti viime vuonna Tulenkantaja-kirjallisuuspalkinnon, ja sitä kehuttiin paljon myös kirjablogeissa. Vähemmästäkin kirjaan kohdistuu melkoisia odotuksia, ja säästelinkin kirjaa lomalukemiseksi. Nimihän lupailee myös jotain erilaista ja rohkeaa, ja koska kyse on naiskirjailijasta, ehkä jotain naiseuteen liittyvää.

Aloituslause iskeytyy suoraan naiseuden ytimeen: Ensilumi ja kuukautiset tulivat molemmat etuajassa. Toisaalta siinä on mukana matematiikkaakin, on tasaisin väliajoin toistuva tapahtuma, luonnon omaa säännöllistä kiertoa. Mutta koska matematiikka pettää, myös moni muu asia suistuu radaltaan. Kirja jatkuukin tapahtumalla, joka toi mieleeni Laura Lindstedtin Oneironin, jossa myös on raju aloitus.

Ei siis ole ensimmäinen kerta, kun naisen kirjoittama kirja alkaa poikkeuksellisen hätkähdyttävästi, niin että luulot pois. Ei hissutella, hassutella eikä hempeillä, vaikka kirjailija onkin nainen. Onko nuoren naiskirjailijan kirjoitettava rohkeasti, rohkeammin ja rehellisemmin kuin miehet, jotta karistettaisiin naiseuteen tai naiskirjallisuuten mahdollisesti liittyvät ennakkoasenteet heti kättelyssä? Enkä nyt väitä, että hissuttelu olisi naisille sopiva kirjoitustyyli tai olisi olemassa jonkinlaiset raamit, joihin naisten kirjoittaman kaunokirjallisuuden pitäisi mahtua, päinvastoin. Alkaa tuntua siltä, että ne raamit ovat juurikin hyvin kahlitsevat, niin että jokaiselta nuorelta korkeakirjallisuuteen kurkottavalta naiskirjailijalta vaaditaan väkivallan tai rajun seksin kuvausta. 

Rauman teos kirvoitti paljon ajatuksia, eli se oli hyvin vaikuttava kirja. Se sai minut miettimään itseäni lukijana ja se sai minut miettimään myös naiseuttani. Naistenviikkoon sopivampaa teosta tuskin onkaan, sillä tunnustan olevani nainen ja feministi, jota naisen roolit ja naisiin kohdistuvat odotukset kiinnostavat. Muutenkin kuin naistenviikolla, oikeastaan melkein päivittäin, jos totta puhutaan. Jatkan pohtimalla naisen seksuaalisuuden kuvauksia kirjallisuudessa, ja nimenomaan naisten kirjoittamassa kirjallisuudessa. Muistelen Anja Kaurasen kohuteosta Sonja O kävi täällä 1980-luvulta. Tulee mieleen myös Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta (1990) ja Katja Ketun Kätilö, joita on pidetty erityisen rohkeina kirjoina. Perinteitä on.

Jos kirjan nimi on Seksistä ja matematiikasta, niin täytyyhän sen kertoa seksistä. Sen se myös tekee. Seksuaalisuudesta ehkä enemmän kuin seksistä. Naisen ruumiintuntoja romaanissa on jos vaikka kuinka paljon: sisuksia repivät kuukautiset, piinaava pissahätä, pakkomielteistä masturbaatiota, alistavaa seksiä, alaikäisten epätoivoista seksiä, hirvittävä herpes sekä raiskaus. Vain seikkaperäinen synnytyksen kuvaus jäi puuttumaan. Naisena oleminen on helvetillistä tuskaa. Onko niin, että jos naiseutta tai naisen seksuaalisuutta ei kuvata tarpeeksi rajusti, kirja romahtaa chick litiksi?

Jäädytän nyt nämä seksipohdinnat hetkeksi, sillä Rauman kirjassa on paljon muutakin. Sitä voisi luonnehtia sukupolviromaaniksi. Niputan sen sellaisena samaan ryhmään viimevuotisten Finlandia-voittajien Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Laura Lindstedtin Oneironin kanssa. Kaikissa näissä romaaneissa käsitellään nykyelämän polttavia ja ajankohtaisia aiheita ja ongelmia, vaikka Oneironin voi kai sanoa käsittelevän myös nykykuoleman ongelmia. Kaikki nämä kirjat ovat myös älymystöromaaneja, joissa liikutaan yliopistomaailmassa tai taiteen tai tutkimuksen maailmassa, jos ei nyt koko ajan, niin ainakin osittain. Kirjoja yhdistää myös teemojen runsaus, joka uhkaa aiheuttaa lukijalle ähkyn.

Seksistä ja matematiikasta kertoo kahden nuoren aikuisen elämästä. Toinen heistä on Erika, huippuälykäs matemaatikko, nero, jonka kautta lukijalle avautuu matematiikan kauneus - mutta myös kauheus. Erikan elämässä ei nimittäin oikeastaan ole enää mitään muuta, ja traumaattisen kokemuksen jälkeen hän jättäytyy aivan yksin ja eristäytyy entisestään, masentuu ja syrjäytyy. Kun Erika muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, tulee mieleen, että nykyään hänellä diagnosoitaisiin autismin kirjoon kuuluvia piirteitä aika liuta ja viimeistään peruskoulussa hänelle haettaisiin apua sosiaalisten suhteiden harjoittelemiseksi. 

Toinen kirjan päähenkilöistä, parikymppinen biologian opiskelija Tuovi, on myös masentunut, mutta lievemmin. Hänen masennuksensa taustalla on myös yksinäisyys, mutta lisäksi ahdistus maailman tilasta ja pettymus ihmisiin. Hän on käynyt läpi sukupuolenvaihdoksen naisesta mieheksi. Siitä ei kirjassa tehdä sen isompaa numeroa, kuten ei siitäkään, että seksiä voi harrastaa kenen tahansa kanssa, oli hän sitten samaa sukupuolta tai ei, hyvä ystävä tai netin deittipalveluista löytynyt uusi tuttavuus. Määritelmiä ei tarvita. Läheisyyttä ei kuitenkaan tavoiteta kovasta yrittämisestä huolimatta. Jopa seksi, joka ei ole helppoa, on kuitenkin helpompaa kuin läheisyys.

Sekä Erika että Tuovi kärsivät siis lamauttavasta, järkyttävästä yksinäisyydestä. Tämäkään sukupolvi ei ole päässyt eroon suomalaisten kansantaudista ja teemasta, jota suomalaisessa kirjallisuudessa on käsiteltävä sukupolvi toisensa jälkeen, koska se on todellinen ongelma. Näinä somen kulta-aikoinakin suomalaiset ovat sosiaalisesti luokattoman avuttomia. Miten vaikeaa ja monimutkaista on elävän ihmisen kohtaaminen, miten vaikeaa onkaan tulla läheistensä kanssa toimeen! (Vastikään luin uutisen, jossa kerrottiin, että työväenopistoissa aletaan järjestää kursseja, joissa opetellaan luomaan ystävyyssuhteita.)

Yksinäisyyden lisäksi kirjasta nousee toinenkin teema, joka liittyy seksiin ja seksuaalisuuteen, mutta myös laajemmin ihmisenä (naisena) olemiseen. Se on ruumiillisuus. Erika on hyvin tietoinen ruumiinsa tunnoista, häntä kuvottaa melkein mikä tahansa asia: oma ruumis, ympäristön hajut tai toisen ihmisen kosketus. Tuovi on saanut leikkauksen myötä uuden ruumiin, sen, johon hän kuuluu. Kirjan taiteilija, molempien päähenkilöiden ystävä, Annukka, kuvaa ihmisruumita (tai -kehoja), heitä, joiden kanssa on nainnu. Ruumiita on, mutta läheisyys puuttuu: Ruumiin rajat ovat epämääräiset, täynnä vuotokohtia. Me haukomme happea ja hiilidioksidia, me syömme, juomme, virtsaamme ja ulostamme, eritämme hikeä, spermaa ja kuukautisverta. Tietoisuus syntyy tiedostamattomassa liassa, hermosto saa alkunsa suolistossa ja kulttuuri luonnossa. (S. 351.)

Lopulta kävi niin, että tämä (taas uusi) yksinäisyyden ja ruumiillisuuden sukupolvi, josta Rauma kertoo, jäi minulle hyvin etäiseksi. Olen liian vanha lukija. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi yksinäisyyttä tragediana tai allekirjoittaisi niitä arvoja, joita kirjassa nousee esiin erityisesti Tuovin, sympaattisen biologin kautta. Ilmastonmuutos, Itämeren saastuminen ja sitä uhkaava öljykatasrofi tai turvallisuutta uhkaavat terroriteot ovat päivittäisiä kauhukuvia, joiden estämiseksi yritän tehdä sen, mitä pystyn ja koko ajan enemmän. Seksistä ja matematiikasta kertoo minulle hyvin selvästi sen, mitä olen tiedotusvälineistä lukenut jo vuosien ajan, oikeaoppista vegaaniruokavaliota myöten.

Olen kuitenkin allerginen saarnaamiselle. Pahimmillaan se on monikon 1. persoonamuodon käyttöä, me-muodossa kirjoitettua julistusta (kuten edeltävässä lainauksessa). Lisäksi ihmettelin, mihin on kadonnut suomen kielen persoonapronomini hän. Rauma käyttää jostain syystä häiritsevän paljon sen tilalla demonstratiivipronominia tämä.

Kielellinen nillitykseni on tietenkin sivuseikka, sillä Seksistä ja matematiikasta puhuttelee varmasti nuoria aikuisia teemoillaan. Minä jäin kaipaamaan ruumiillisuuden vastapainoksi henkisyyttä, jonkinlaista inhimillisyyttä tai humanismia. Vaikka kirja osoittaa, että rationaalinen matematiikka ei riitä elämän sisällöksi, sen vastapainoksi tuntui tarjoutuvan äärimmäinen irrationaalisuus, henkiolentojen maailma. Tämä maagisen realismin tuulahdus tuntui minusta vähän päälleliimatulta sivujuonelta, koska kaikki huomioni keskittyi niin vahvasti Erikan ja Tuovin todellisuuteen.

Kirjan lopussa on onneksi hento lupaus paranemisesta. Yksinäisyydestä voi selvitä hengissä.



Seksistä ja matematiikasta on luettu useissa blogeissa ja linkitän tähän Arjan tekstin Kulttuuri kukoistaa -blogissa. Sieltä löytyy kattava lista niistä blogeista, joissa kirja on luettu. Lisäksi ainakin Omppu on lukenut kirjan ja analysoi sitä monipuolisesti. Kuittaan kirjalla HelMetin vuoden 2016 lukuhaasteen kohdan kirjastosta kertova kirja, koska Tuovi oli töissä kirjastossa.

Naistenviikon kunniaksi kirjabloggaajat kirjoittavat naisten kirjoittamasta kirjallisuudesta tai naisista kertovista kirjoista. Tempaukseen osallistuvat blogit löytää emäntäblogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja.