Hanna Weselius: Alma!

Hanna Weselius: Alma!, 2016
Kustantaja: WSOY
Kansi: Martti Ruokonen
Sivuja: 207
Mistä sain kirjan: joulupukki toi


Nyt kuulen äitini äänen: Elina! Jos oikein tuhmasti tein, niin perään tuli vielä toinen nimikin. Tiedättehän äänensävyn, jolla äidit toruvat tyttäriään, joiden käytös ei ole soveliasta? Sellainen ääni kajahtaa, kun katson Hanna Weseliuksen esikoiskirjan kantta: Alma!  Ilman muuta äidin pitäisi torua myös Almaa, Alma Mahleria, joka hyppi sängystä toiseen ja aiheutti vakavasti otettaville historian kirjoittajille ylimääräisiä harmaita hiuksia synnyttämällä  Alma problem -nimisen ilmiön. Hyi sinua Alma! Nyt teit tuhmasti!

Niin, nuo suurmiesten heikot lenkit, epävakaat vaimot, jotka saattavat sotkea elämäkerrallisen materiaalin, joita heidän miehistään jää jälkipolville. Osaavatko he käyttäytyä, ymmärtävätkö he aviomiestensä arvon? Missä ovat kadonneet kirjeet? Vaimot polttivat. Missä ovat autenttiset sävellykset tai käsikirjoitukset? Ei kai vaan löydy vaimon raapustelemia merkintöjä niistäkin. Pahimmassa tapaukseessa vaimot menevät ja elävät paljon kauemmin kuin miehensä, (Almakin 50 vuotta Gustav Mahlerin kuoleman jälkeen), jotta ehtivät sotkea kuolleitten miestensä elämät aivan täysin. Totuutta, kaunista neron elämänkaarta, on miltei mahdoton tavoittaa, jos vaimo pääsee sorkkimaan materiaalia.

Alma! voisi siis olla historiantutkijoiden moittiva huudahdus, mutta se ei ole, vaan se on nykynaisen moite Almalle, joka ei ottanut ohjia omiin käsiinsä, vaan asettui suurmiehen vaimoksi. Alma! on paheksuntaa naiselle, joka kehtaa luopua omasta urastaan miehensä uran tähden. Samalla äänensävyllä Suomessa voitaisiin moittia vaikkapa Fredrika Runebergia. Tosin Alma  Mahler on sentään jo 1900-luvun nainen, joten eikö hänen nyt viimeistään olisi pitänyt ruveta heräämään oman uransa rakentajaksi eikä etsiä elämäänsä taiteilijaa toisensa jälkeen sen sijaan, että olisi etsinyt taiteilijan itsestään, omasta sisimmästään. Weseliuksen kirjassa Almaa moititaan lehmäksi, joka märehtii tytyväisenä pellolla, eikä viitsi kääntää päätänsä tuulta päin. Alma, miksi sinä annat tämän tapahtua? kertoja kysyy (s. 56).

Miten Alman tarinaan liittyvät nigerialaiset koulutytöt, yli 200 kadonnutta tyttöä, joiden kohtalosta ei kukaan tiedä mitään? Miten kaikki liittyy suomalaiseen kuvataiteillija Ainoon tai lakimieheen, jolla on synnillinen suhde 16-vuotiaan Abdin kanssa tai veljeänsä elättävään tyttöön tai Välimeren ylittäviin pakolaisiin tai turkulaiseen tanssijattareen? Monellakin tasolla, joita kaikkia ei tosiaankaan tarvitse edes tietää. Mieleeni nousee sellaisia asioita kuin naisten arki, oma arkeni, naisten seksuaalisuus, naiset uhreina, naiset julkisena riistana ja naiset oman elämänsä rakentajina.

Sitten voinkin kääntää katseeni peiliin: Kuinka paljon omassa elämässäni on rakenteita, jotka ovat jonkun muun kuin itseni asettamia? Teenkö asioille mitään? Tuomitsenko itse naiseuden tietynlaiseksi? Moitinko Almaa, moitinko turkulaista eroottista tanssijaa? Entä kasvatanko tyttäriäni alistumaan naiselle sopivaan käytökseen? Miksi? Myönnän, että pelkään heidän puolestaan. Luoja varjele heitä joutumasta tilanteisiin, jossa he joutuisivat alistetuksi sukupuolensa takia, ehkä jopa väkivallan uhreiksi. Jos heitä ei nähdäkään yksilöinä vaan naisina. Kuten Välimeren ylittävät ihmiset nähdään massana, pakolaisina.

- - Minä haluaisin pelastaa sinut ja kaikki typerysten vaimot ja sotajoukkoja pakoon juoksevat pölyiset afgaaninaiset, mutta haluanko minä osallistua hyökkäykseen jossa kaikki joukot vyöryvät kaikkia vastaan? Sukupolvien ajan kasaantuneen sivistyksen ja oppineisuuden erittämä harmaa aine, joka leviää kaikkialle ja yhdistää kaiken kaikkeen, tekee asioista niin suhteellisia ja niin monimutkaisia että joudumme siristelemään, ottamaan etäisyyttä itseemme ja koko hemmetin maapalloon. Meitä vaivaa ankara ikänäkö, Alma, enempää minä en nyt tässä osaa tästä sanoa. (S. 92.)

Alma! ravisteli, suututti ja naurattikin. Tätä kirjaa on suositeltava kaikille, ihan kaikille. Kirjan fragmentaarisuus, hajoavat hetket, paljastavat kuvat, naistenlehtien neuvot ja hienot zoomaukset suorastaan huimaavat. Minulle kirja toimi joka tasolla. Siinä oli historiaa, nykyaikaa, naisia ja heidän elämäänsä. Aino nousi arjen sankarikseni ja lakimiehestä kuoriutui hyväntekijä - he ovat naisia, jotka pitävät puoliaan ja pitävät myös toisten naisten puolta. Nuori tyttökin selviää, aivan varmasti. Kirja antaa kuin antaakin myös vastauksia niihin kysymyksiin, joita se herättää. Lukekaa, etsikää ne! Nyt käsken: Fredrika! Alma! Olga! Taina! Anna! Maija! Älkää kääntäkö selkäänne tuulelle!


Kirjablogeissa kirja on saanut paljon huomiota. Kannattaa lukea P. S. Rakastan kirjoja -blogin Sarin arvio, jossa Alma! on myös koettu hyvin ravistelevasti. Reader, why did I marry him? -blogin Omppu ei innostunut ja Paula tunsi etäisyyttä. Kirjatimpuri kyselee, kuten minäkin. Tuija, Maisku ja Arja kehuvat kirjaa, ja sehän voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Mielestäni aivan ansiosta.

HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohta 35. Kirjan nimeesä on erisnimi saa nyt arvoisensa täytteen. Alma! riittää. Kirja sopii myös Sivutiellä -blogin feministiseen lukuhaasteesen.