Sivut

maanantai 14. elokuuta 2017

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin, 2017
Kustantaja: Atena
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 243
Mistä sain kirjan: arvostelukappale kustantajalta


Jussi Huhtalan Ukkosenjohdatin on tämän vuoden esikoiskirjoja. Huhtala on Episodi-lehden päätoimittaja ja kustantajan sivuilla hänen teostaan kehutaan Nick Hornbyn, David Nichollsin ja Woody Allenin henkiseksi. Nick Hornby oli suosikkikirjailijoitani 1990-2000-lukujen taitteessa, joten suositus ei ollut aivan vähäinen.

Kirjan päähenkilö on nelikymppinen Eero, jonka elämä kolisee tyhjyyttään. Oikeaa rakkautta ei ole vielä löytynyt ja työ Jorel-yhtiössä IT Help Desk Engineerinä ei juuri tarjoa haasteita. Tosin lukijalle Jorel-yhtiön henkilöstö tarjoaa kirjan hauskimmat hetket, ja Eero tuntuu olevan toimiston tavallisin tyyppi.

Eero on hieman saamaton haahuilija, mutta symppis, sitä ei voi kiistää. Hän on harmiton heppu, joka tuntuu lähinnä seurailevan, miten muut ympärillä ovat täynnä tarmoa ja päämääriä, mutta hänelle itselleen mikään ei ole selvää.

Eeron päivät täyttyvät haaveilusta, peloista ja unista sekä tietysti muistoista, joiden kautta Eerosta muodostuu särmikkäämpi tyyppi, kuin mitä nykyisyys paljastaa. Lapsuudesta ja nuoruudesta nousee mukavia muistoja: läheisyys Simo-veljen kanssa, ystävät Raide ja Tomppa, bändiviritelmät, shakki- ja elokuvainnostus.

Eeron elämä ei lukijan näkökulmasta ole niin tyhjää, kuin mitä hän itse tuntee. Kun kuvioihin astuu Anni, alkaa lukijaakin jännittää, mitä tämä erikoinen persoona vielä tuokaan mukanaan. Annin ja Eeron suhteen etenemistä on mukava seurata. Kirjailija on saanut siihen kivaa särmää.

Huhtala kirjoittaa sujuvasti. Luin teosta nopeaan tahtiin työmatkoilla ja viihdyin hyvin Eeron elämän tarkkailijana. En kuitenkaan hurmaantunut tai palanut innosta kirjan pariin. Odotin kirjalta koko ajan, että se syvenisi tai muuttuisi vähän hauskemmaksi, mutta se jäikin vähän kuin pysäkille. Koen kuitenkin, että jotain tällaista suomalaiseen kirjallisuuteen tarvittaisiin. Tarkoitan kertomuksia ihmisistä, jotka ovat suhteellisen tavallisia, eikä heistä kerrota sarkastisesti tai nokkelasti, vaan tavallisesti. Kaiken ei tarvitse olla suurta ja mullistavaa, pienikin on tärkeää.



Huhtalan teoksen on ehtinyt lukea jo Kirjakko ruispellossa. Kirja sopii HelMetin vuoden 2017 lukuhaasteen kohtiin 11. Jonkin muun alan ammattilaisen kirjoittama kirja ja 49. Vuoden 2017 uutuuskirja.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

4 kommenttia:

  1. Elina, minä aloitin tätä kirjaa, mutta en syttynyt tuleen. Olisipa alussa ollut joku kiinnostava koukku, joka olisi vain vienyt ja mie olisin saanut vikistä. Olisin halunnut pitää tästä, mutta kun tuntui niin puuduttavalta, että jätin kesken. Minusta tällaista tulee joka tuutista eli 'muistelmia', joita ei vain jaksa. Olen nyt ollut niin vahvojen kirjojen aalloilla, että jano vain kasvoi. En jaksa mitään tavallista lukemiltani kirjoilta:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle käy joskus niin, että uuvun vahvoista kirjoista. Kaipaan välillä jotain tavallista. Esimerkiksi kielellinen vyörytys, jossa tunteet kuvataan hienoin ja tuorein kielikuvin rupeaa helposti lähinnä ärsyttämään, suuret tapahtumat aiheuttavat melkein rytmihäiriöitä. Huh. Välillä on hyvä hengähtää ja muistella karviaisten makua.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, laitoin heti varaukseen. En voi olla tutustumatta, kun nuo nimet on mainittu, ja myös kirjoittamasi perusteella ounastelen, että tämä voisi hyvinkin sopia minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tämän. Ajattelisin, että monelle miehelle tämä voisi sopia kuin nenä päähän.

      Poista

Kiitos kommentista!