Katja Seutu: Kuusilla mittaan aikaa

Katja Seutu: Kuusilla mittaan aikaa, 2017
Kustantaja: Wsoy
Kansi: Martti Ruokonen
Sivuja: 64
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Katja Seudun Kuusilla mittaan aikaa on herkkä ja kaunis runoteos. Se tarttui kirjastosta mukaani hienon nimensä ansiosta. Nimi viittaa luontoon, ja sinne suurin osa kokoelman runoista kiinnittyykin. Toinen kiinnekohta Seudun runoissa on aika: hetket, ajan kuluminen, ajan venyminen. Joissain runoissa kuuset ja aika kietoutuvat yhteen, kuten teoksen nimi lupaa.

Kun pimeys tulee
ajan rantareittiä 
hitaammin,
keskityn olemaan lämmin,
lasken poistuneita kuukausia.
Moni asia on siirtynyt paikoiltaan,
kaislikko, ei,
Eila Hiltusen veistos
ei,
kuuset, kyllä,
vuori, kyllä, kyllä.           (S. 25.)


Kuulun heihin, joiden mielestä runous ei olisi runoutta ilman luontoyhteyttä. Viimeksi ihastuin Anja Erämajan Töölönlahti-kokoelmaan, jonka osat oli nimetty vuodenaikojen mukaan. Helsinkiläisissä maisemissa liikkuu myös Katja Seudun runous. Suomalaisen runouden luontoyhteys on jatkumo, johon voi laskea ainakin nämä runoilijat: Aleksis Kivi, Eino Leino, Aaro Hellaakoski, Sirkka Turkka, Eeva Kilpi, Johanna Venho, Risto Rasa, Arto Lappi, Pekka Kytömäki...  Katja Seutu liittyy mukavasti tähän jatkumoon, ja tuo siihen oman hienoisen sävynsä.

Kuusilla mittaan aikaa ei ole suurten tunteiden runoutta, vaan pikemminkin pienten yksityiskohtien ja pienten onnen ja surun hetkien keräämistä. Mahtipontisuus on näistä runoista kaukana, ja siksi ne tulevat lähelle. Pienet havainnot pysäyttävät hetken ja tekevät niistä elettäviä: Näin voi sietää aikaa (s. 5).

Runojen havainnot jäävät kuitenkin osittain sitoutumatta toisiinsa, joten lukukokemuksesta ei synny mieleeni yhtenäistä kaarta. En anna sen kuitenkaan haitata, vaan tartun siihen, jonka tunnistan: kuusen muotoon, kuusen huminaan ja sen tuomaan kiinnekohtaan, vakaaseen (koti)kuuseen. Runon minä käskee tekemään juuri niin, koska se on elämisen ehto, arkitodellisuutta:
Kuusien luona seisominen
ei ole romanttinen idylli
vaan asiallista mittausvälineen
luo hakeutumista (s. 58).

Runoissa on viittauksia teoksiin, joita runon minä lukee. Niissä mainitaan muun muassa Runeberg ja Kivi, Aino Sibeliuksen kirjeitä, otteita teoksesta Työtä ja rakkautta. Kansanmiesten päiväkirjoja 1834 - 1937. Chuangtsen Joutilaan vaelluksesta on peräisin ajatus isosta puusta turvana ja rauhoittajana. Runoilija on kerännyt kirjallisuudesta ajatuksia, jotka puhuttelevat häntä ja puhuttelevat myös kokoelman lukijaa. (Teoksen lopussa on lähdeluettelo ajatusten alkuperästä.) Runon minä kuitenkin kehittää ajatuksia eteenpäin, aivan omikseen.

Katja Seudun runot ovat rauhoittavia. Ne eivät hötkyile mihinkään, vaan houkuttelevat hidastamaan. Niistä henkii lohtua ja turvaa. Eräs runo kuuluu lyhyesti näin: Koko ajan kuuluu kirkasta läpäisyä (s. 63). En tiedä teistä, mutta minulle tässä on selvä kehotus yrittää kuunnella vähän tarkemmin, erottaa elämän hälystä sen olennaisin ydin.



Kuusilla mittaan aikaa on osunut myös Tuijan hyppysiin. Vuoden 2018 Helmetin lukuhaasteeseen teos sopii kohtaan 2. Kotimainen runokirja. Osallistun teoksella myös Ompun #runo18-haasteeseen.