Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua

Kayo Mpoyi: Virtaavan veden sukua, 2020

Alkuteos: Mai betyder vatten, 2019

Suomentaja: Ulla Lempinen

Kansi: Sara R. Acedo

Sivuja: 252

Mistä sain teoksen: lainasin kirjastosta

 

Naistenviikolla 18. - 24.7. kirjablogeissa luetaan naisten kirjoittamia kirjoja. Blogissa Tuijata.Kulttuuripohdintoja on listattu kaikki haasteessa mukana olevat blogit. Tervetuloa mukaan!

Ruotsalainen kirjailija Kayo Mpoyi on sukujuuriltaan afrikkalainen, mutta muuttanut Tukholmaan 10-vuotiaana. Hänen esikoisromaaninsa Virtaavan veden sukua päätyi lukulistalleni, kun kirjailijan piti tulla Helsinki Lit -tapahtumaan vierailulle toukokussaa. Lit siirtyi Oodiin 27. - 28.8, ja sitä pääsee seuraamaan vain rajoitettu määrä yleisöä. Itse aion nyt seurata tapahtumaa Yle Teemalta, ja toivon todellakin, että Mpoyi on haastateltavien joukossa. 

Virtaavan veden sukua on Mpoyin esikoisteos ja sellaiseksi melkolailla täydellinen pakkaus. Se on vaikuttava romaani, ja siinä on monella tavoin kaikki hyvän kirjan ainekset kohdillaan: Siinä on kiinnostava päähenkilö, ja siinä on kiinnostava perheyhteisö ja miljöö, joita kuvataan. Lisäksi se ei ole liian sliipattu eikä liian selittävä, vaan se jättää lukijalle mietittävää ja tulkittavaa juuri sopivissa määrin. 

Kirjan päähenkilö on Adi, Dar es Salaamissa asuva tyttö, joka on kirjan alussa noin 5-vuotias. Tapahtumat kerrotaan hänen näkökulmastaan. Perheen isä käy töissä sekä yliopistolla että toimii Zairen (entisen Kongon) lähettiläänä Tansaniassa. Äiti on kotona ja saa kirjan alussa perheeseen 8. lapsen, joka ristitään Maiksi. Kotona asuu Adin ja Main lisäksi vielä isosisko Dina, joka on noin 10-vuotias kirjan alussa. 

Eletään 1980-luvun loppupuolta, ja Zairessa on levotonta, joten isän lähettilään toimi ei ole kovin vakaa. Kotona vierailevien isojensisarusten suhteet ankaraan isään ovat vaikeita, eikä riidoilta vältytä. Perhettä kuormittavat myös uskomukset ja suvun haamut, joiden tarinat pelottavat siinä missä tiukka kristillinen kurikin, jota isä pakottaa lapset noudattamaan. Pikkusisko Mai nimetään isoäidin kaimaksi, mutta samalla pelätään, että isoäidin kohtalo seuraa häntäkin. Suvun kokemat kauheudet Belgian Kongon verisessä ja julmassa historiassa eivät jätä tätäkään perhettä rauhaan. 

Suru seuraa perhettä monella tapaa, ja lapset tuntuvat hajoavan ympäri Afrikkaa. Jäljelle jääneetkin joutuvat lähtemään ehkä johonkin suuntaan. Tapahtumia seurataan noin 5 vuoden ajan, ja Adi kasvaa ymärtämään asioita vähän paremmin. Mpoyi on omistanut kirjansa kuusivuotiaalle itselleen, joten tarinoista voi ehkä löytää jotain yhtymäkohtia todellisiin tapahtumiin - tai ainakin tarinoihin, joita suvussa on kerrottu. Eivätkös ne ole sama asia? 

Kirjan rakenne voi tuntua sekavalta, koska arjen kuvaukset eivät etene kronologisena kertomuksena, eikä kaikkia tapahtumia selitetä auki. Lisäksi menneisyyden tarinat pilkkovat kerrontaa ja henkilöitä on paljon - useat myös samannimisiä. Kirjan teema liittyy veteen, joka jatkaa virtaamistaan, kuten elämäkin ja tarinat, joihin yksittäisten suvun jäsenten elämät yhtyvät, sekoittuvat ja katoavat. 

On ilahduttavaa lukea kirjaa, jossa luotetaan tarinoihin ja niitä kerrotaan yhä uusille sukupolville. Kirjasta tuli yksi kesän parhaista lukukokemuksistani (tosin niitä on tänä kesänä kertynyt paljon, eli Mpoyi on kovassa seurassa). Mpoyin kerronta on sujuvaa, ja Ulla Lempinen on tehnyt hyvää työtä suomennoksessa. Lukeminen on vaivatonta, mutta ei liian helppoa. Kieli tuntuu sopivan särmikkäältä ja aidolta lapsen ääneltä, Adin ääneltä.

Virtaavan veden sukua on kirja, josta on poikkeuksetta pidetty ja se on luettu ainakin näissä kirjablogeissa,: Reader why did I marry him, Tuijata.Kulttuuripohdintoja, Kirjaluotsi, Nannan kirjakimara, Kirjarouvan elämää, Kirjakaapin kummitus ja Annelin lukuvinkit.