2 x Kati Närhi: Mustasuon mysteeri ja Seitsemäs vieras

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri 2012; Seitsemäs vieras 2015

Kustantaja: Wsoy

Kansi: Kati Närhi

Sivuja: 133; 149

Mistä sain kirjat: toisen lainasin kirjastosta, toisen saimme joululahjaksi (Kiitos, Juuso!)

Tervetuloa viettämään naistenviikkoa kirjabloggaajien seuraan! Bloggaajien lukuhaastetta emännöi tuttuun tapaan Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogi, ja sieltä voi käydä bongaamassa listan mukana olevista blogeista. Naistenviikon juhliminen on perinne, jonka tarkoituksena on nostaa esiin naisten kirjoittamaa kirjallisuutta, joka on jäänyt kirjallisuushistoriassa miesten jalkoihin. Syitä tähän on ollut monia. Ensimmäinen ja suurin syy on tietysti naisten historiallinen asema yhteiskunnassa, jossa naisilla ei ole ollut koulutusta tai varallisuutta, jotka olisivat mahdollistaneet kirjailijan uran. Mainittakoon vaikka kansallisrunoilijamme J. L. Runebergin kirjailijavaimo Fredrika, joka haikaili koulutuksen perään, mutta kirjoitti silti rohkeasti kolme romaania. Aikalaisarvostelijat lyttäsivät ne muun muassa sillä perusteella, ettei naisen kuuluisi ryhtyä kirjoittelemaan. Fredrika lopetti kirjoittamisen, ja hänen osakseen kirjallisuushistoriassa jäivä pelkät tortut. 

Kun nyt kirjailijanuraan on naisillakin jo mahdollisuus, naisten kirjoittaman kirjallisuuden esiinnousua tai arvostusta hankaloittavat edelleen pinttyneet käsitykset ja ennakkoluulot. Tutkittu tosiasia on, että miehet eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja, kun taas naiset lukevat tasapuolisesti sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja. Tällä tavoin naisten kirjoittamilta teoksilta jää puolet lukijoista pois. Kun myös kirjallisuudentutkimus on perinteisesti ollut miesten kenttää, voi vain kuvitella, että naisten pääy kirjallisuuden arvostettuun ytimeen eli kaanoniin - ja sitä kautta osaksi kirjallisuuden opetusta - on ollut vaikeaa. 

Naistenviikon aikana on vain oikeus ja kohtuus, että myös naisten tekemää sarjakuvataidetta nostetaan esiin. Pari vuotta sitten innostuin blogeissa pyörineestä sarjakuvahaasteesta ja löysin itselleni täysin uuden kirjallisuudenlajin, eli sarjakuvat. Tai no, tottahan Aku Ankan lisäksi olen lukenut Kalevassa ilmestyneet Mustanaamiot (Mustanaamio houkutteli lukemaan sanomalehteä vähän enemmänkin) sekä kirjastosta lainatut Lucky Luke -sarjakuvat, Asterixit, Tintit ja myöhemmin Lasset ja Leevit sekä Viivi ja Wagner -sarjakuvat, mutta haasteen myötä löysin paljon sellaista, jota en tiennyt olevankaan. Innostuin tuolloin Kati Närhen Agnes-sankarittaresta aivan valtavasti ja kirjoitinkin sarjan ensimmäisestä osasta, Saniaislehdon salaisuuksista, varsin innostuneen arvion blogiin.

Eipä aikaakaan, kun haalin Agnes-trilogian toisen osan käsiini ja joulupukkii yllätti meidät sarjan kolmannella osalla. Selvisi myös, että vihdoin sarjan kolmas osa, Seitsemäs vieras, oli pokannut Sarjakuva-Finlandian. Koko sarjahan sen ansaitsisi. 

Sarjakuvien päähenkilö Agnes on pikkuvanha, utelias, goottihenkinen hahmo. Hän on tyttö - siis tyttö sarjakuvan päähenkilönä! Agnes on myös tyttö, joka ei yritä miellyttää ketään. Hän ei hymyile, mutta ei hänellä toki ole hymyyn aihettakaan. Hänen vanhempansa ovat kuolleet ja sarjan toisessa osassa, Mustasuon mysteerissä, myös mummo alkaa etääntyä - hän alkaa nimittäin höpsähtää vanhuuttaan. Niinpä Agnes lähetetään käymään koulua Mustasuon sisäoppilalaitokseen. 

Pian selviää, että laitoksesta on kadonnut tyttöjä, ja tunnelma alkaa kiristyä. Agnes ei tietenkään voi jättää asiaa sikseen, vaan aloittaa omat tutkimuksensa, jotka eivät suinkaan ole vaarattomia. Neuvokas Agnes kuitenkin käy salaisuutta päin ja tulee paljastaneeksi yhtä ja toista oppilaitoksen historiasta ja nykyisyydestä. 

Hirtehinen, musta huumori sävyttää tarinaa ja kuvitusta. Hymyttömät, suurisilmäiset hahmot patsastelevat kuvissa ja laukovat lakonisia kommenttejaan. Tyttöjen sisäoppilaitos on herkullinen ympäristö goottilaishenkiselle tarinalle ja salaisuuksille.

. 

Trilogian kolmas osa, Seitsemäs vieras, vie Agneksen synkälle saarelle ja salaperäiseen linnaan, jonne hänen tätinsä on saanut kutsun ja jonne hän ottaa Agneksen mukaansa. Taas kerran ympäristö suorastaan  huutaa salaisuuksia. Agnes seikkailee kolkoissa huoneissa, kuulee ääniä ja antaa uteliaisuuden viedä. Linnan outo isäntä selvästikin salaa jotain, ja menneisyys tuntuu raskaana linnan käytävillä, mutta myös tädin mielessä. Mistä on kyse?

Seitsemännessä vieraassa Agnes kasvaa ja kokee ensirakkauden. Hän alkaa herätä lapsuuden seikkailuista kohti aikuisuutta. Agneksen hahmossa on jo naisellista varmuutta ja valoa, goottitunnelma on väistymässä. Silti tietty synkkä perusvire säilyy, eikä hänestä varmasti koskaan tule iloista kikattelijaa.

Agnes on vastustamaton, vaikka hänen ei ole mikään viehättävä tapaus, vaan melkeinpä päinvastoin. Tarinoiden miljööt on valittu tarkoin ja niistä otetaan kaikki irti. Jännitys tiivistyy sopivasti ja kauhuelementtejäkin on siroteltu sinne tänne. 

Närhi on kuvittajana vakuuttava. Pidän kuvien tummista sävyistä ja hahmojen ilmeikkyydestä - kulmakarvan kohotuksella saadaan paljon aikaan. Vaikka ilmeet ovat siis hyvin totisia (ja Agneksen ilmekin paitsi totinen myös suorastaan jurottava), jokainen tyyppi on selvästi oma persoonansa. Selkeys ja konstailematon  tyyli tekevät näistä Agnes-sarjakuvista mitä mainiointa luettavaa. 

Vinkkinä teiniperheisiin kerrottakoon, että 14-vuotiaat tyttäreni ahmaisivat Agnes-tarinat melko vikkelästi. Koska nuoren mieli ei välttämättä pysty keskittymään pitkiin romaaneihin, voi sarjakuvista löytyä hetkellinen helpostus lukuinnon ylläpitoon tai virittelyyn. 

Agneksen seikkailuja on luettu myös muun muassa näissä kirjablogeissa Eniten minua kiinnostaa tie, Oksan hyllyltä, Villasukka kirjahyllyssä, Lukukausi ja Kujerruksia.