Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti, 2020

Patrik Svensson: Ålenvangeliet, Berättelsen om världens mest gåtfulla fisk, 2019

Suomentaja: Maija Kauhanen

Kustantaja: Tammi

Kansi: Eva Wilson

Sivuja: 263

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Siitä opimme, että aika on epäluotettava kumppani ja että riippumatta siitä kuinka hitaasti sekunnit kuluvat, elämä on hetkessä ohi: jokainen syntyy ja saa juurensa ja perintönsä ja tekee kaikkensa riistäytyäkseen vapaaksi siitä, mikä on ennalta määrätty, ja ehkä se onnistuukin mutta pian joutuu huomaamaan, että on sittenkin pakko kulkea koko matka takaisin sinne mistä on tullut, ja jollei ehdi perille, jokin jää kesken, ja silloin sitä pysähtyy äkillisen oivalluksen valoon ja tuntee kuin olisi viettänyt koko elämänsä eristettynä pimeään kaivoon ymmärtämättä alkuunkaan, kuka oikeastaan on, kunnes äkkiä, eräänä päivänä, on liian myöhäistä. (S. 173.)

Patrik Svenssonin kirjassa Ankeriaan testamentti kalastetaan ankeriaita. Niitä saadaan joskus saaliiksi asti, mutta ei aina. Tärkeämpää on kalastaminen ja - ankerias. Kalastus jatkuu vuodesta toiseen samoin rituaalein, isä ja poika yhdessä. 

Ankerias on erikoinen kala - melkein kuin käärme - joka on aina herättänyt ihmisissä kummastusta. Sen elintavoista ei ole tiedetty juuri mitään, eikä se myöskään ole paljastanut ihmiskunnalle salaisuuksiaan kovin helposti. Oikeastaan se pitää edelleen kiinni yksityisyydestään, vielä tässäkin vaiheessa, kun ihmiset ovat hävittämässä sen sukupuuttoon maapallolta. 

Ankeriaan arvoitus on kiehtonut ihmiskuntaa kautta historian. Aristoteles tuli aikoinaan siihen tulokseen, että ankerias syntyy itsestään, mudasta. Sen jälkeen lukuisat tutkijat Sigmund Freudista alkaen ovat yrittäneet selvittää ankeriaan salaisuuksia, sen lisääntymistä ja sittemmin sen alkuperää: missä ja miten ankerias lisääntyy? Tietoa on karttunut, mutta vain sinnikkään tutkimustyön tuloksena, eivätkä tiedot edelleenkään ole aukottomia. Paitsi ankeriaan elämästä, myös sen elämän tutkimisesta syntyy ihmeellinen kertomus. 

Svenssonin tietokirjassa ankeriaan kautta päästään kiinni myös ihmisen elämään, tässä tapauksessa sekä isän elämään että elämän tarkoitukseen ylipäätänsä. Ankeriaasta tulee symboli kokonaiselle elonkirjolle, sille kuinka ihmisen täytyy hallita kaikkea ja tietää kaikki. Sen jälkeen se sitten hävittääkin kaiken. Ankeriaan tukimus, ankerias, on kiinnostava vain niin kauan, kun se on ihmiselle merkityksellinen - ruokana ja tulonlähteenä: Ankeriaan ei koskaan anneta olla vain ankerias. Ankeriaan ei anneta olla olemassa vain itsensä vuoksi. (S. 106.)

Ankeriaan jäljet johtivat Sargassomerelle. Ja katoavat sinne. Svenssonin kirjasta paistaa voitonriemu ankeriaiden puolesta, kun hän toteaa, että sinnikkäästä etsimisestä huolimatta yhtäkään aikuista ankeriasta ei ole löydetty Sargassomereltä. Sen arvoistusta ei ehkä täysin pystytä ratkaisemaan ennen kuin se häviää sukupuuttoon ja sille käy kuten monelle muullekin eläinlajille, jonka ihminen on hävittänyt. Tai sitten ei. Jospa Svenssonin kirja saisi aikaan muutooksen ja ankeriaan suojeluun herättäisiin kunnolla. 

Svenssonin viesti on selvä: kaikkea elämää tulee kunnioittaa siksi, että se on perimmältään arvoitus: On tajunnantiloja, jotka ovat meille tuntemattomia ja jotka tulevat myös sellaisina pysymään, vaikka ihmislaji eläisi ikuisesti. On asioita, joita emme tule koskaan ymmärtämään, emme lepakoista emmekä ankeriaasta. Sen voimme oppia, mistä eläimet tulevat, miten ne liikkuvat ja miten suunnistavat, voimme tutustua niihin melkein kuin ihmisiin, mutta emme koskaan voi täysin ymmärtää, millaista on olla kyseinen eläin. (S. 162 - 163.)

Svensson sai Ankeriaan testamentilla parhaan tietokirjan palkinnon Ruotissa vuonna 2019. Hän yhdistää vastustamattomasti tiedettä, kulttuuria ja tutkimusta oman elämänsä muistoihin ja isän elämäntarinaan. Syntyy syviä oivalluksia ja allegorioita. Isäkin jää arvoitukseksi, kuten ankeriaat, kuten kaikki me jäämme. 

Maija Kauhasen suomennos on mutkatonta ja sujuvaa luettavaa. Tietokirjamainen tylsyys tai tekstin vaikeaselkoisuus suorastaan loistavat poissaolollaan tästä tietokirjasta. Niin, onko se enemmän tietokirja kuin kaunokirja?

Kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden sekoittaminen on kiinnostavaa ja luo aivan uutta todellisuutta, kun yleinen ja yksityinen - objektiivisena pidetty tieto ja subjektiivinen kokemusmaailma - sekoittuvat. Esseekirjallisuushan on tästä kirjallisuudenlajien rajankäynnistä perinteisin esimerkki, mutta viime vuosina mahdollisuuksia on kokeiltu yhä enemmän. Esimerkiksi Maggie Nelson tai Laurent Binet sekoittavat kirjoittamisessaan tutkimustietoa ja omaa elämäänsä, kuten myös espanjalainen Javier Cercasin Salamiin sotureissa. Omanlaisensa kokonaisuus on Juha Hurmeen Niemi, vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja. Mahdollisuudethan ovat rajattomat. Syntyy loistavaa kirjallisuutta. 

Ankeriaan testamentti on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Tuijata. Kultturipohdintoja, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä. Helmetin lukuhaasteeseen kuittaan kirjalla kohdan 20. Kirja kertoo luonnon monimuotoisuudesta.