Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto, 2021

Kustantaja: Otava

Sivuja: 377

Kansi: Anna Tuori

Mistä sain kirjan: oma ostos

Kun kirja kertoo minulle uuden ajatuksen, etsin sen totuutta tunteistani. Ei ole eroa sillä, onko kyse luonnontieteellisestä tiedosta vai epämääräisemmästä, hyväksyn tai hylkään ajatukset tunteitteni perustella. Pääasia että koen oloni turvalliseksi, että ajattelen itsestäni hyvin. Kaikki faktat ovat tunnekysymyksiä. 

     Totuuden tiellä ei koskaan ole ymmärtämättömyys, vaan pelot, koetut vääryydet ja menneet kärsimykset. 

WALT (S. 103)

Jukka Viikilä voitti vuoden 2021 Finlandia-palkinnon teoksellaan Taivaallinen vastaanotto. Tiesin teoksenn sisällöstä hyvin vähän ennen kuin ostin sen itselleni Tampereen Kirjafestareilta: tiesin, että se kertoo avosydänleikkauksesta. Tämän yhden ennakkotiedon perusteella tiesin myös pitäväni kirjasta. Kun puhutaan avosydänleikkauksesta, puhutaan elämästä ja kuolemasta, ja silloin ollaan kirjallisuuden syvimpien teemojen äärellä. Oikeastaan minulla oli teoksesta muutakin ennakkotietoa: Olen lukenut myös Jukka Viikilän aiemman teoksen, Finlandia-voittajan vuodelta 2016, Akvarelleja Engelin kaupungista, ja pidin siitä. Arvasin siis senkin perusteella, että pitäisin tästä uudestakin teoksesta. Oikeastaan minulla oli varastossa kolmaskin ennakkotieto, kaikista merkittävin tieto ja se oli se huimaava tieto, että Taivaallinen vastaanotto oli voittanut Suomen arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon. Tämä tieto sinetöi lopullisesti osto- ja lukupäätökseni. 

Ei ole siis ollenkaan merkityksetöntä, millaisen vastaanoton romaani saa. Finlandia-voitto takaa romaanille monta ostopäätöstä ja sitä myötä monta lukijaa. Kirjan vastaanotto vakuuttaa mahdolliset lukijat kirjan lukemisen mielekkyydestä tai karkottaa lukijat sen ääreltä. Jokaisella lukijalla on paljon enemmän ennakkotietoa kirjasta, kuin hän ehkä tiedostaa. Mielellään ihmiset kertovat, että he valitsevat kirjansa itse, ihan yksin, omien kirjallisten vaistojensa perusteella. Sellainen ei ole mahdollista. Kaiken lisäksi suurin osa lukijoista lukee kuin Walt, tietenkin. Niin minäkin luen. 

Taivaallisesta vastaanotosta muodostui minulle hyvin opettavainen kirja. Kun nyt kirjoitan blogikirjoitustani Taivaallisesta vastaanotosta, tiedostan myös kirjoittavani teosta nimeltä Taivaallinen vastaanotto ja tiedän tekeväni sille taivaallista vastaanottoa. Eikö Jukka Viikilän teos Taivaallinen vastaanotto ole jo valmis, niin sanotusti kirjoissa ja kansissa? Miten minä sitä kirjoittaisin, enhän ole kirjailija, vaan lukija - tässä tapauksessa lukija, joka rakastaa lukemista niin paljon, että haluaa kirjoittaa lukemistaan kirjoista muistoja ylös. Olen myös lukija, jonka ystäväpiiriin kuuluu niin paljon lukemisen harrastajia, että puhun kirjoista paljon. Olen puhunut useammankin ihmisen kanssa Taivaallisesta vastaanotosta ja myös sillä tavoin tehnyt kirjaa nimeltä Taivaallinen vastaanotto. 

Viikilän teoksessa tehdään näkyviksi kirjallisuuden kolme perustaa: tekijä, teos ja lukija, mutta lukija saa nyt keskeisimmän paikan romaanissa. Tekijä, Finlandia-voittaja-kirjailija nimeltään Jan Holm, kirjoittaa kirjaa siitä, kuinka hän joutuu avosydänleikkaukseen. Valmis kirja on romaanissa pilkottu sivunumeroina sinne tänne. Kronologisesti järjestyvää tarinaa kirjasta on turha etsiä. Sen sijaan kirjan kuvitteelliset lukijat, kirjan vastaanottajat ikään kuin kirjoittavat kirjaa omilla lukijareaktioillaan. Mutta on kirjassa tekijöitäkin enemmän kuin tämä yksi Jan Holm. Tai ehkä he ovat kirjailija-lukijoita, jotka olen tunnistavinani heidän etunimistään ja yhdistän heidän fiktiiviset ajatuksensa heidän teoksiinsa. Jos kirjassa nimimerkki Joel toteaa: "Hyvä kirjailija osaa pitää huolta myös väärinymmärryksen poluista", ajattelen heti kirjailija Joel Haahtelaa ja hänen teoksiaan. Mielessäni alkaa syntyä polkuja Taivaallisen vastaanoton ulkopuolelle, kirjallisuuden kenttään, jossa teokset (kirjailijat) käyvät keskustelua keskenään. 

Lukukokemusten ristitulessa kirja jää elämään. Kirjasta puhutaan ja kirjoitetaan. Taivaallisessa vastaanotossa kirjallisuuden kannalta uutta on se, että vastaanotettu kirja muodostuu sen kuvitellusta vastaanotosta. Koska kirja saa "taivaalllisen vastaanoton", sen täytyy olla hyvä. Vai voidaanko kirjan hyvyys mitata sillä perusteella, millaisen vastaanoton se saa? Kun kirja saa taivaallisen vastaanoton, ainakin sen vastaanotto on taivaallinen, kirja ei ehkä kuitenkaan. Voi myös miettiä, onko kirjan hyvyys tai huonous merkittävää laisinkaan, sillä jos kirjallisuuden historiaa tarkastellaan, kriteeristö vaihtelee, koska kirjaa luetaan eri tavoin historian saatossa. 

Kun 1990-luvulla opiskelin kirjallisuustta Tampereen yliopistossa, siellä tutkittiin paljon reseptioestetiikkaa, eli kirjallisuuden vastaanottoa. Tutkittiin sitä, miten eri aikoina kirjallisuutta luetaan, miten jokainen lukija lukee kirjaa omista lähtökohdistaan käsin: historiallinen aika ja aatteet heijastuvat yksittäisten lukijoiden henkilökohtaisiin elämäntilanteisiin, lukukokemuksiin ja elämänkokemukseen, joiden kautta hän tulkitsee ja arvioi lukemaansa teosta. 

Nyt, kun päivälehtien kirjallisuuskritiikit ovat vähentyneet ja kirjallisuuskeskustelua käyvät yhä enenevästi tavalliset lukijat, jotka perustavat lukupiirejä, kirjablogeja ja julkisia lukupäiväkirjoja, kirjallisuuden vastaanottokin on yhä nopeampaa ja moninaisempaa. Kaikki kommentit - sekä lyttäävät että kiittävät - leviävät nopeasti satojen ja tuhansien lukijoiden silmien eteen. Kirjailijan kirjoittama taideteos elää määritelmissä omaa elämäänsä, jota kirjailija voi vain seurata kauhistuneena tai ihastuneena. Hän kirjoitti, kirja luettiin, ja vastaanottajan päässä kirja on jotain muuta, enemmän tai vähemmän sama, kuin mitä kirjailija tarkoitti. 

Taiteen tekemisen, taideteoksen ja sen vastaanoton kolminaisuus on kiinnostavaa ja alati muuttuva yhtälö. Postmodernistinen kirjallisuus toi näkyville tätä kolminaisuutta yhä selvemmin. Esimerkiksi Italo Calvinon postmoderni klassikkoromaani Jos talviyönä matkamies (1985) leikittelee näillä asemilla ja kyseenalaistaa sekä kirjailijan että teoksen vallan. Viikilän teos ottaa ikään kuin askeleen eteen päin ja keskittyy lukijoihin: Mitä kaikkea heidän ajatuksissaan syntyy? Tarvitsevatko he kirjaa oikeastaan ollenkaan? Mihin he kirjallisuutta käyttävät?  

Viikilän teos on ehkä kirjallisuudellisen teos, minkä olen koskaan lukenut. Se onnistuu olemaan kiinnostava ja hauska, mutta myös puhutteleva ja oivalluttava. Se on romaani kirjallisuudesta, lukijoista, ihmisyydestä ja vähän kirjailijastakin. 

Näin minä siis luin Taivaalllista vastaanottoa ja kirjoitin Taivaallista vastaanottoa. Luin sitä vuoden 2021 joulunpyhinä, kun vietin ensimmäistä jouluani ilman isää, jolle tehtiin avosydänleikkaus vuonna 2000. Se pelasti hänen henkensä vielä 20 vuodeksi. Ahmin Taivallisesta vastaanottosta jokaisen sanan, joka kertoi avosydänleikkauksesta. Luin kirjaa myös 1990-luvun kirjallisuudenopiskelijana, joka teki gradunsa Aino Kallaksen Sudenmorsiamen aikalaisvastaanotosta. Nyt olen kirjoittamassa Taivaallisen vastaanoton aikalaisvastaanottoa. Kirjabloggaajana, kirjagrammaajana ja kirjasomen aktiivisena seuraajana tunnistin fiktiiviset lukijareaktiot, joita Taivaalliseen vastaanottoon on kirjoitettu. Koska olen nainen, mietin lukiessani, millainen olisi naiskirjailijan avosydänleikkauksesta kertovan kirjan vastaanotto, olisiko se yhtä taivaallinen. Kaikki ne asiat, joita olen elämässäni kokenut ja tehnyt, kaikki ne kirjat, joita olen lukenut vaikuttavat siihen, miten Viikilän teosta luin. Kaikkia asioita en tietenkään tunnista, ja kaiken lisäksi luen kuin Walt. 

Riemastuin Viikilän kirjan viisaista aforismeista ja ironiasta, jolla kirjailija tarkastelee omaa elämäänsä ja kirjallisuuden toimijoita ja erityisesti tietysti meitä lukijoita. Kirja näyttää hajoavan ympäriinsä ja sekin on ihanaa. Ehjä tarina on illuusio, johon kirjallisuus ja ihmiselämät on opittu perustamaan. Entäs jos tarina hukkuu, hukkuuko elämäkin, loppuuko se? Onko tarinaton kirja kirja ollenkaan, onko sitä olemassakaan? Jää vain Taivaallinen vastaanotto.