Juha-Pekka Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään, Romaani talvisodasta, 2015Kustantaja: WSOY
Kansi: ?
Sivuja: 352
Mistä sain kirjan: arvostelukappale
- Näinä aikoina jokainen meistä on huomannut, kuinka mitätön on ihminen Jumalan suuruuden edessä. Kenen aika on tullut, hänen on lähdettävä ja kenen on tarkoitus elää, hän jää eloon pahimmankin tykistötulen keskellä. Ennen kaikkea meidän pitää muistaa se, että Jumala on puolellamme. Tämä vääryys ei voi jäädä kostamatta, sillä Stalin ja ja Molotov ovat rikkoneet kaikkia lakeja vastaan. Me seisomme tällä rajalla puolustamassa sivistystä idän laumoja vastaan. Jumala on valinnut juuri meidät tätä tehtävää varten, sillä vain me voimme sen kestää. (s. 277.)
Näin puhuu suomalainen sotamies Pietari jouluaattona 1939 Kollaalla. Pietari on sivuhekilö ja rivisotilas Juha-Pekka Koskisen uusimmassa romaanissa Kuinka sydän pysäytetään. Hänen puheessaan tiivistyy kuitenkin talvisodan henki, vahva usko kansan taistelutahtoon ja tietoisuus suuresta epäoikeudenmukaisuudesta, jonka keskelle Suomi joutui.
Juha-Pekka Koskisen romaani Kuinka sydän pysäytetaan ilmestyy tänään. Se on alaotsikkonsa mukaisesti Romaani talvisodasta. Tänään, 13.3.2015, on kulunut 75 vuotta talvisodan loppumisesta. Rauha saatiin kovin ehdoin, mutta puna-armeija ei koskaan pystynyt miehittämään Suomea. Talvisodan ihme.
Koskisen romaanin päähenkilö on suomalainen sotilas, mutta ei kuitenkaan kukaan tavallinen rivimies, vaan tiedustelu-upseeri Juho Kivilaakso. Sotilaan luontonsa hän on perinyt isältään, joka oli tsaarin armeijan ratsuväen eversti, sotilas henkeen vereen. Isä kasvatti poikansa spartalaisten arvojen mukaisesti, vaatii mielen karaisemista ja epäinhimillisiä harjoituksia jo pieneltä pojalta, kunnes loikkasi Venäjän vallankumousken myötä puna-armeijan upseeriksi ja jäi niille teilleen Neuvostoliittoon. Jännite isän ja pojan, kahden sotilaan välillä, nousee huippuunsa tietysti siinä kohtaa, kun he kohtaavat talvisodassa rintaman eri puolilla.
Tällaisesta perheasetelmasta syntyykin aika monta juonenkäännettä. Juhon tie vie punaisten vankileiriltä Mannerheimin uskotuksi mieheksi Moskovan ja Berliinin suurlähetystöjen kautta taistelemaan Kollaalla ja käväisemään Raatteellakin. Ehtiväinen mies, joka sekaantuu asekauppoihin ja myy tietojaan myös hyötyäkseen itse. Rohkeutta Juholta ei tosiaankaan puutu.
Romaani talvisodasta on sotaromaani, johon on sekoitettu noir-tyylistä rikoskirjan henkeä. Päähenkilön sanailu on katkeran sävyistä mustaa huumoria, kauniit naiset pyörivät hänen ympärillään ja kaiken kattava kyynisyys sopii ajan henkeen. Koko Eurooppa vehkeilee ja solmii salaisia sopimuksia, vakoillaan, tehdään asekauppoja, etsitään liittolaisia. Kyllä sinne yksi Kivilaakso hyvin mahtuu sekaan.
Romaanin parasta antia minulle oli kuitenkin se, miten talvisotaan johtaneet historialliset tapahtumat kerrattiin. Kirjasta paljastuu hyvin Suomen epätoivoinen asema Euroopan suurvaltapolitiikassa. Neuvostoliiton ja laajenevan Saksan rajat alkoivat lähentyä ja sodan uhkaa siirrettiin Ribbentrop-sopimuksella, jonka salaisen pöytäkirjaosan mukaan Suomi oli jaettu Neuvostoliiton etupiirimaaksi. Kun Suomi ei suostunut Neuvostoliiton aluevaatimuksiin, Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939. Suomi jäi totaalisen yksin. Minkäänlaista apua ei lopulta saatu mistään, aseita ei ollut.
Koskinen kuvaa hyvin vuoden 1939 epätoivoiset historialliset käänteet ja lopulta myös taistelujen tunnelman. Suomalaisten taitava sodankäynti ei kuitenkaan auta miesylivoiman edessä. Sodan kauhut eivät jää epäselviksi. Näin talvisodan päättymispäivänä on varmasti syytä käyttää edes hetki tuon kohtalokkaan talven muistelemiseen. Talvisodan ihme on minusta edelleenkin myös siinä, miten yksityiset ihmiset ja suvut siitä selvisivät.
Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!
Totta - on ihme, miten ihmiset ovat sodasta selvinneet. Tai Juhon kaltaiset lapsuuden karuista kokemuksista. Sieltä ne kytevät, kylmät ja kyyniset ituset.
VastaaPoistaLuimme kummatkin ennakkolukukappaleet. Mnua jää hieman vaivaamaan, miltä osin kirjalija on vielä tekstiä muokannut. Ainakin myyntipainoksen alaotsikko on siirtynyt ratkaisevasti osoittamaan kahteen suuntaan: Romaani sodasta ja rakkaudesta.
Juho jäi hahmona minulle hyvin etäiseksi, mutta kirjailija on luonut hänet hyvin järjestelmällisesti, joten häntä kyllä jollain tasolla ymmärtää.
PoistaAlaotsikko on tosiaan hämmentävästi muuttunut. Hmmm. Nyt haluaisin tietää, onko rakkaustarina muuttunut.
Luin tästä viime viikolla Hesarista ja ajattelin, että tuo kirja pitäisi lukea! Ja nyt luttuani juttusi, tunne kirjan tärkeydestä vain kasvoi. Kiitos tästä! <3
VastaaPoistaHistoria oli tässä hyvin dokumentoitu, mutta kaunokirjallisesti tämä oli hyvin miehistä kerrontaa. Päähenkilö oli niin sankarillisen ja kyynisen miehekäs, että välillä puistatti.
PoistaEi sota-aiheita voi Suomessa välttää, ja toisaalta ne ajat on myös syytä muistaa.
Aion lukea tämän kirjan pääsiäisen (ja seuraavan lukupiiritapaamisemme) jälkeen, eli aivan pian. Odotukset kirjan suhteen ovat korkeat...
VastaaPoistaAjattele, 75 vuotta sitten näinä huhtikuun päivinä elettiin välirauhan aikaa. Oltiin vasta toipumassa sodasta, ja uusi sota oli kuitenkin jo aivan nurkan takana. Pysäyttäviä ajatuksia -- ja hurjan hieno kirjoitus sinulta, ihana ystäväni! ♥ Palaan tänne vielä, kun saan kirjan itsekin luettua.
Jään mielenkiinnolla odottamaan tuntemuksiasi tästä Koskisen uutuudesta. Minua tämä ei sytyttänyt henkilökuvauksellaan eikä kerronnallaan, mutta historian kertauksena kirja toimi hyvin. Odotukset olivat ehkä kuitenkin turhan korkealla.
PoistaAika 75 vuotta sitten oli varmasti raskasta jokaisessa suomalaiskodissa. Rauha saatiin kovin ehdoin ja tappiot olivat suuria, surua riitti. Sotakirjallisuus muistuttaa edes hetken noista vaikeista ajoista.
Tässä vietiin faktahenkilöitä fiktioon tyylillä, aseteltiin talvisodan syyt, tapahtumat ja seuraukset eeppisiin mittoihin Juhon olkapäillä ja tuotiin jopa Hemingway (Gellhorn, kolmas vaimo) mukaan (löyhästi tosin). Henkilöt, joista on kirjoitettu kirjoja, vilahtelivat hieman, mutta oikeissa kohdissa näkyviin. Ajattelepa Kuusista. Tai Poika Tuomista. Tai Simo Häyhää ampumassa Juhon isää. Tai Juutilaista, Marokon kauhua. Minusta Juhon pointti oli tuoda tapahtumia, henkilöitä, paikkoja tarinaan kyydillä, jossa lukijaa vietiin. Ystäväni Rasputin oli Finlandia-ehdokkaana. Katsotaanpa tämän kanssa. Pikku knoppi: huomasitko lopussa pikku luontovirheen, joka liittyi vaikkapa tilhiin?
VastaaPoistaMinulta menivät nyt Hemingwayt, historialliset henkilöt ja sotasankarit täysin ohi. Tilhiäkään en muista, vaikka niistä olisin jotain voinut ymmärtääkin. Onkohan tässä nyt liikaa knoppeja?
PoistaTätä kirjaa on verrattu jopa Tuntemattomaan. Minusta tämä on noir-tyylistä viihdettä.
War started at nine o'clock promptly [on 30 November]. The people of Helsinki stood in the streets and listened to the painful rising and falling and always louder wail of the sirens. For the first time in history they heard the sound of bombs falling on their city. This is the modern way of declaring war. The people moved unhurriedly to bomb shelters or took cover in doorways and waited.
VastaaPoistaMartha Gellhorn raportoi noin Helsingistä talvisodan alkaessa. Koskisen kirjassa esiintyy Vera Sander, jolle Hemingwayn kolmas vaimo lienee esikuva.
http://www.theguardian.com/world/2009/sep/06/martha-gellhorn-russia-attacks-finland
O.V. Kuusinen, Kominternin jäsen ja ainoa Neuvostoliittoon loikannut korkea-arvoinen suomalainen kommunisti, joka säilyi hengissä Stalinin vainoista vilahtaa kirjassa. Lähettää Poika Tuomisen Tukholmaan Kominternin edustajaksi. Tuominen on huomannut Kuusisen pelin ja loikkaa sosiaalidemokraatteihin ja kirjoittaa monet muistelmansa. Juho tapaa hänet ja saa varoituksen Kuusisesta. Vähäeleinen, paljon sisältävä viittaus.
Simo Häyhä, talvisodan kuuluisin tarkka-ampuja, pannaan Juhon unissa ampumaan hänen isänsä. Voisiko parempaa symboliikkaa esittää: Juhon isä-suhde, Suomi vastaan suurvalta...
Laskin, että kirjassa on reilusti yli 30 henkilöä, jotka tavalla tai toisella talvisotaan liittyvät. Ja noiden ihmisten toimia Koskinen sitoo taitavasti Juholla.
Minulla on lukiessa se paha/hyvä tapa, että jos kirjassa on paljon faktaa sitomassa fiktiota, niin ne alkavat viedä mukanaan vaikkapa niihin kirjoihin, muistelmiin jne joita on lukenut ja siksi koin Koskisen tyylin todella taitavasti punotuksi esitykseksi talvisodasta. Samalla monet universaalit ihmisyyden ongelmat kulkivat tarinassa ja pysähdyttivät.
Tuntematon ja tämä ovat kuitenkin vähän eri tapauksia. Siinä missä Linna kirjoitti paljolti omista kokemuksistaan ja joutui tekstiään siivoamaan, sen kieltä ja sisältöä niin Koskinen on lukenut historiansa pirullisen tarkasti ja kaivaa sieltä lukijaa haastavia faktoja 2000-luvun vapaudella.
Minulle tämä ei ollut viihdettä, noir-tyylistä kylläkin.
Ja tilhet sitten. Luulin olevani nokkela, kun kirjan lopussa Juho on tapaavinaan rajalla isänsä. Käki kukkuu, pihlajanmarjat punertavat ja tilhiparvi lehahtaa lentoon. Nopeasti mietin, että haa, tässähän on virhe, eihän käki kuku syksyllä, jolloin pihlajanmarjat punertavat ja tilhiparvet lehahtelevat lentoon...Kunnes tajusin, että talvisotahan loppui keväällä, silloin jo ehkä Karjalassa käki kukkuu, mutta jäisiä pihlajan marjoja löytynee tilhille. Että näin nokkela!
Kiitos perusteellisesta selvityksestä! Kuusisen sentään tunnistin ja ymmärsin juurikin tuon, kuinka Juho sattuukin joka paikkaan todellisten historiallisten henkilöiden ja tapahtumien keskelle, taisi siirtyä Kollaalta Raatteelle ja esikuntaan ja rintamalle osuttuaan ennen sotaa jokaiseen tapahtumien keskipisteeseen Euroopassa tai Neuvostoliitossa. Ehtiväinen mies.
PoistaTunnistan itsestäni samaa lukijatyyppiä kuin sinäkin, eli mitä enemmän historiallisia faktoja, sitä paremmin uppoaa myös fiktio. Historiallisten, ja eri toten sotahistoriallisten, kirjojen lukeminen on vaikuttavaa, esim. Heidi Köngäksen Dora Dora on kerrassaan hieno teos, Kjell Westön Kangastus 38 puolestaan kertoo talvisotaa edeltävästä ajasta henkeäsalpaavan todentuntuisesti. Tunnistan Koskisenkin teoksen avut tässä suhteessa.
Aivan yhtä innoissani en nyt kuitenkaan ole Koskisen teoksesta kuin sinä, joka selvästi tunnet sotahistoriankin paremmin. Syynä on varmastikin se, että miellän noir-tyylin auttamatta viihteeksi. Femme fatale ja yksinäisen sankarin kyyniset ja lakoniset lausahdukset, laillisuuden rajoilla keikkuminen. Raymond Chandler, Philip Kerr, Jim Thompson. Talvisota tietysti luo tyylille jylhät ja ainutlaatuiset puitteet, mutta henkilökuvaus ei syvene sen enempää kuin genressä yleensäkään, eikä sen tarvitsekaan. Hyvä kirja tämä on, omassa lajissaan varmastikin nerokas. Kun vielä ymmärtää kaikki yksityiskohdat yhtä tarkasti kuin sinä, niin ymmärtää teoksenkin paljon paremmin kuin tällainen tavallinen lukija.
Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta!
VastaaPoista