Jo Nesbø: Pelastaja

Jo Nesbø: Pelastaja, 7. painos, 2010 (ilm. suomeksi 2007)
Alkuteos: Frelselen, 2005
Suomentaja: Outi Menna
Kustantaja: Johnny Kniga
Sivuja: 607
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä







Parahin Harry Hole,


Päätin tarttua kynään ja kirjoittaa sinulle luettuani seikkailuistasi Jo Nesbøn kirjoittamassa kirjassa Pelastaja. Norjaksi kirjan nimi on Frelselen, ehkä muistatkin? Pelastusarmeijan yhteisöön sijoittuva tapaus. Se ilmestyi jo kymmenen vuotta sitten siellä Norjassa, mutta minä luin sen nyt vasta, sillä mielestäni Nesbø on kirjoittanut seikkailuistasi sen verran hyvin, että säästelen niitä tilanteisiin, joihin kaipaan takuuvarmaa jännistystä. Kysynkin nyt heti, kun tuli tuosta jännityksestä puhe: vietätkö ihan oikeasti näin jännittävää elämää vai keksiikö se Nesbø näitä juttuja aivan omasta päästään?

Oikeastaan olen lukenut seikkailuistasi vasta viidessä kirjassa. Aloitin ihan alusta, eli kyllä: Tiedän suuresta surustasi ja perhesuhteistasi jo aika paljon. Mutta ei nyt mennä niihin tämän enempää, koska olen huomannut, että et halua niistä asioista puhua. Vaikeaahan se puhuminen on meille suomalaisillekin, joten ymmärrän tämän luonteenpiirteesi oikein hyvin.

Kirjoitan siis täältä Suomesta. Meillä ei niitä vuonoja ole, mutta muuten on samalla tavalla kylmää ja pimeää kuin siellä Norjassakin. Ajattelin vain kertoa, koska vaikka olet seikkaillut jo ympäri maailmaa, niin täällä et ole vielä käynyt. Tai enhän minä noista viimeisimmistä viidestä seikkailustasi vielä mitään voi sanoa, sillä en ole lukenut niistä arvioita, koska - kuten ehkä tiedätkin - ei ole kiva tietää rikoskirjojen ratkaisuja tai elämäsi vaiheita etukäteen. (Ehkä et kuitenkaan tiedä, koska aika kiireinen mieshän taidat olla. Siis jos olet työkunnossa. Ettet siis kauhesti ehdi lukea, tarkoitan).

Työasioistasi en oikeastaan olekaan huolissani, sillä pääsihän on kuin partaveitsi ja olet nopea toimimaan, ja rohkeakin vielä. Kirjoitan ihan muissa asioissa. Aion nimittäin vedota sinuun hyvin vakavasti: oletko harkinnut terapiaa? Jos et nimittäin ole, niin en tiedä, voinko jatkaa tarinoittesi lukemista. Alan olla itse tearapian tarpeessa, en nimittäin kohta enää kestä retkahduksiasi päihteisiin. Vaikka tässä kirjassa pysytkin suhteellisen kuivilla, on se huumepeikko siellä koko ajan taustalla väijymässä.

Tiedetään, tiedetään. Pitäisihän minun suomalaisena ymmärtää aika paljonkin päihteitten tarpeellisuudesta. Kun ei puhuta, ja on niin pimeääkin ja yksin asutaan täällä pohjoisessa kaukana muusta maailmasta (ja meillä kun ei ole edes niitä vuonoja). Sinullahan on myös vaativa ammatti. Siinä joutuu näkemään kaikenlaista. Tai enhän minä oikeasti siitäkään mitään tiedä, sillä en oikeassa elämässä tunne kuin yhden oikein kiltin poliisin, joka ei (ainakaan vielä) ole kertonut työstään julkisesti. Toisaalta olen lukenut muutamien pohjoismaalaisten kollegojesi työstä, esimerkiksi Kurt Wallanderin ja Erik Winterin jutuista Ruotsissa ja Maria Kallion tapauksista täällä Suomessa. Satutko tuntemaan? Aika rankkaa on heilläkin. Yhtä kimurantteja juttuja kuin sinullakin ja paljon on murhia ja joskus aivan hirveää väkivaltaa. En ymmärrä, miten te jaksatte.

Paitsi että nuo päihteet, niin minua on ruvennut harmittamaan rakkauselämäsi. Voisitko kertoa sille Nesbølle, että lukijan sydäntä särkee, kun rakkaus lipuu käsistäsi? Tarkoitan, että onko Nesbøn pakko kertoa yksityiselämästäsi niin realistisesti. Voisihan hän jättää raastavat naissuhteesi vähemmälle huomiolle ja antaa sinulle niin sanotusti tilaa rakastua ja ehkä löytää elämällesi uuden suunnan. Tiedänhän minä, että se yksi kerta oli ylitse muiden, eikä siitä tosiaan sen enempää, mutta pelkään, että ilman rakastavaa naista kuljet kohti loppuasi. Ehkä jotain toivoa on kuitenkin luvassa, sillä olihan tässä kirjassakin nainen, johon jo rakastuit, ja ilmeisesti olet myös säilynyt hengissä viimeiset 10 vuotta, koska seikkailusi jatkuvat edelleen vuonna 2015.

Suomeksi tämän seikkailusi on kääntänyt Outi Menna, joka osaa hommansa aivan huippuhyvin, sillä täytyy sanoa, että tuntuu kuin olisin itse mukana, kun joudut kaikenmoisiin jänniin tilanteisiin. Nytkin se Nesbø on kirjoittanut yli 600 sivua tästä arvoituksestasi, ja luin ne yhdessä hujauksessa. Minulle on myös suositeltu erityisen jännittävänä tapaustasi Lumiukko, ja olen sen jo hankkinut hyllyyni, kuten aion hankkia kaikki elämästäsi kertovat kirjat, joita toivon paljon lisää. Pidäthän siis itsesi hengissä, Harry Hole!

                                                       Ystävyydellä, Elina


Ps.1. Jos satut tänne Suomeen joskus piipahtamaan, niin voit ottaa yhteyttä blogini osoitteen kautta. Ehtisin varmaankin kahville tai jotain.

Ps.2. Myös Kirjavinkit- ja Iltaluvut-blogeissa on tästä tapauksesta juttua.

Ps. 3. Sain elämäsi avulla pisteen erääseen lukuhaasteeseen, mutta olen minä sinusta muutenkin kiinnostunut.

Henrik Ibsen: Nukkekoti

Henrik Ibsen: Nukkekoti, 5. painos, 1981
Alkuteos: Et Dukkehjem, 1879
Suomentaja: Eino Palola
Kustantaja: WSOY
Kansi: Kari Kotka
Sivuja: 91
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä




Henrik Ibsenin (1828 - 1906) Nukkekoti ei juuri esittelyä kaipaa. Kyseessä on maailmankirjallisuuden klassikko, joka on vaikuttanut pohjoismaiseen sukupuolten väliseen tasa-arvoon ehkä enemmän kuin mikään virallinen poliittinen puhe.

Olen joskus muinoin tenttinyt kirjan kirjallisuuden opintoihin, mutta en muistanut kaikkia näytelmän juonenkäänteitä. Intouduin lukemaan sen uudestaan luettuani ensin Taru Kumara-Moision kirjan Maan vetovoima, jossa päähenkilö Noora joutuu miettimään omaa jaksamistaan ja rooliaan. Törmäsin Nukkekotiin melko pian uudestaankin, kun luin Minna Maijalan hienon Minna Canth -elämäkerran, Herkkä, hellä, hehkuvainen, jossa tietysti sivuttiin myös Ibseniin vaikutusta suomalaisiin 1800-luvun lopun realisteihin. Eikä se merkitys ole vähäinen.

Nukkekodin alkutunnelma on petollisen onnellinen ja kepeä. Pankinjohtaja Torvald Helmerillä on suloinen Noransa, joka sirkuttaa ja hymyilee, on naisellisen viaton ja suloinen. Helmer ohjailee ja suojelee lempeästi Noransa, sillä hän tuntee vastuunsa hupakosta vaimostaan, oravaisestaan. Hänen leivosellaan kun  ei ole oikeasta elämästä mitään käsitystä.

Kulissien takana tilanne on toisenlainen. Noralla on synkkä salaisuus, joka uhkaa paljastua. Helmerillä on nimittäin alainen, Krogstad, joka tietää Noran salaisuuden. Helmer aikoo erottaa Krogstadin virastaan ja tämä alkaa kiristää Noraa.

Noran epätoivo ja kiristäjän julmuus luovat näytelmään kantavan jännitteen, joka laukeaa tunnetuin seurauksin. Jos nyt joku ei ole näytelmää vielä lukenut, jätän tämän tarkemmat juonipaljastukset tekemättä.

Näytelmä osoittaa, että naisille varattu paikka kodin sulottarena ei riitä onnellisen suhteen perustaksi. Ote näytelmän lopusta paljastaa, kuinka radikaalisti Ibsen ajatteli omana aikanaan - hänhän näkee naisen ihmisenä:
Helmer: Tämä on kuohuttavaa. Voitko sillä lailla pettää pyhimmät velvollisuutesi?
Nora: Mitä sinä pidät pyhimpinä velvollisuuksinani?
Helmer: Täytyykö minun sanoa se sinulle! Eivätkö ne ole velvollisuutesi miestäsi ja lapsiasi kohtaan?
Nora: Minulla on toisia yhtä pyhiä velvollisuuksia?
Helmer: Ei ole. Mitä ne voisivat olla?
Nora: Velvollisuudet itseäni kohtaan. (S. 86.)

Nykylukijan on vaikea ymmärtää Noran ja Torvaldin avioliittoa tai Noran dramaattista ratkaisua. Ne tuntuvat teennäisiltä asetelmilta. Nykyisin tasa-arvoinen yhteiskunta on itsestäänselvyys, naiset käyvät töissä ja ansaitsevat omat rahansa, eikä heidän tarvitse tyytyä koketeeraukseen. Nukkekoti heijastelee kuitenkin aikaansa, ja siinä on taitavasti rakennettu jännite sekä elävää henkilökuvausta. Paitsi että se on sanomaltaan järisyttävä, se on myös hyvä näytelmä.

Ibsen kuvaa Nukkekodissa yläluokan elämää, ja voi tietysti kuvitella, kuinka kaukana nukkekotinsa ahtaisiin seiniin havahtuvan Noran elämä oli työläisperheiden tai köyhän maalaisväestön naisten elämästä. Oliko heillä 1800-luvulla minkaanlaista yhteiskunnallista asemaa? Suomessa Minna Canth kuvasi työläisnaisen ankeaa arkea näytelmässään Työmiehen vaimo, joka vaikutti lähes välittömästi lainsäädänstöön, jolla naisten asemaa parannettiin. Näytelmässä, kuten monissa Canthin novelleissakin, näkyy vahvasti Ibsenin ajattelun vaikutus. Pohjoismainen tasa-arvo saa olla paljosta kiitollinen näille näytelmäkirjailijoille, siis taiteelle, joka edisti yhteiskunnallisia parannuksia.


Nukkekodista ovat kirjoittaneen ainakin Jokke, Hanna ja Morre.

Kuittaan Ibsenin klassikolla pisteet kahteenkin haasteeseen. Yksi piste Kirjallinen retki Pohjoismaissa-lukuhaasteeseen - ensimmäinen norjalainen kirja. Toinen piste kuittaantuu Kirjan vuoden lukuhaasteeseen kohta 18. Yli sata vuotta vanha kirja.

Kirjamessuilla lauantaina 24.10.2015

Terveiset Helsingin kirjamessuilta! 

Lukuintoilijan vuoden kohokohta, Helsingin kirjamessut, on taas koettu. Kuten aikasempinakin vuosina, olin paikalla koko perheen kanssa, ja jos kuulitte jossain vaiheessa sietämätöntä pikkulapsen huutoa, niin se oli meidän kuopus.

Mainitsin etukäteen, että kaikki riippuu lasten peuhualueen juoksumahdollisuuksista. Viime vuonna Tarinalaaksossa oli aidattu alue, jonka varaan kaikki oli nyt laskettu. Tilanne kävi selväksi heti saavuttuamme: sellaista ei tänä vuonna ollut. Tuskanhiki kirpoli otsallani ja olin kääntyä samantien kannoillani, sillä kuopus huusi jo tässä vaiheessa (5 minuuttia sisätiloissa) suoraa huutoa, kuinka hänen pitäisi päästä irti rattaistaan.

Kokosin itseni, lähetin miehen kuuntelemaan Jari Litmasta ja käännyin metrilakumyyjän puoleen. Pieni aikalisä saatiin lakupussista ja muutamasta kuvakirjasta, jotka ostimme kustantamo Mäkelän pöydästä. Ja kyllähän se siitä sitten. Vaihtelin miehen kanssa kuopuksen huudatusvuoroja ja lopulta 2 vuotta ja 8 kuukautta vanha poika nukahti rattaisiin huudettuaan ja vääntelehdittyään lähes tunnin yhtäjaksoisesti. (Siis todellakin nukahti siinä messuhälinässä, johon hänen äänensä toi mukavan lisäsäväyksen.)

Siitä alkoi varsinainen messuhulina, eli pääsin kuuntelemaan presidentti Sauli Niinistön ja kirjailija-kulttuuripersoona Jörn Donnerin keskustelun. Keskustelijat lämpenivät pikkuhiljaa, ja aiheita riitti. Olin aivan myyty siinä vaiheessa, kun presidentti ilmoitti, että hän olisi valmis luopumaan kuuloaististaan, jos pitäisi valita jonkin aistin menettämisen tai lukutaidon menettämisen väliltä.

Keskustelusta tuli messupäväni kohokohta, sillä olisin voinut kuunnella tätä charmanttien miesten älykästä sanailua ties kuinka kauan. Pientä leukailua ja lämmintä naurua oli ilmassa. Yleisöä oli paikalla melkoiset määrät ja kaikki tuntuivat viihtyvän erinomaisesti intensiivisestä tunnelmasta päätellen.


Koko perheelle tuli lopulta onnistunut messupäivä: mies pääsi seuraamaan Krim-keskustelua ja isommat lapset näkivät sekä Maltin ja Valtin että Siri Kolun esiintymässä. Sitten juostiin kojulta kojulle ja hankittiin kirjoja lasten toivomusten mukaan: Tiina-kirjoja, Jesse-kirjoja, uusin Lasse-Maijan etsivätomisto, Soturikissa... Onneksi suurin osa kirjoista löytyi divariosastolta, joten lasten lukutaitoa tuettiin kohtuuhintaan.

Huomasin jossain vaiheessa, että en ollut hankkinut itselleni yhtäkään kirjaa, mutta tilanne korjaantui, kun lapset saivat uudet Aku Ankan taskukirjat (2 e/kpl) ja heittäytyivät Tarinalaakson säkkituoleihin lukemaan. Minä ryntäsin divariosastolle ja kahden euron tarjouspöytien ääreen. Ehdin kuin ehdinkin kahmia aivan kiitettävästi itsellenikin lukemista - oman lukutaitoni tukemiseen sijoitin lopulta kuitenkin vähemmän rahaa kuin lapsiin.

Kaiken härdellin keskellä tapasin muutaman ystävän ja bloggaaja-kollegan. Oli aivan hurmaavaa tavata blogiensa kautta läheisiksi tulleita ihmisiä, jotka tuntuivat oikeastikin kuin vanhoilta ystäviltä. Kirjarakkaus yhdistää. Lopulta hymyilin yhtä leveästi kuin Tarinalaakson upea mörkö.

Kiitän messujärjestäjäää Blogger-passistani! Päivä päättyi tyytyväisiin tunnelmiin ja merimaisemaan Kalastajatorpalla. Ensi vuonna sitten taas. Ja hei! Kuopus on silloin taas vuoden vanhempi.

Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa

Agatha: Christie: Murha Mesopotamiassa, äänikirja, 2010
Alkuteos: Murder in Mesopotamia, 1936
Suomentaja: Eero Ahmavaara
Lukija. Pekka Autiovuori
Kustantaja: WSOY
Kansi: Heikki Ahtiala
Kesto: 8 h 13 min
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Irakilaisten tulevat tänne, ja minä siirryn kirjojen kautta Irakiin. Viimeksi bloggasin Hassan Blasimin Irakin Purkkajeesuksesta, mutta niille, joille se tuntuu liian todelliselta Lähi-itä-romaanilta (vaikka onkin surrealistinen), voi suositella pakoa historian seesteisempiin päiviin. Agatha Christien Murha Mesopotamiassa sijoittuu Irakiin ja siellä arkeologisille kaivauksille, jossa kansainvälinen tutkijaryhmä selvittelee välejään, eikä murhilta vältytä.

Agatha Christien toinen aviomies oli arkeologi, jonka mukana Christiekin pääsi matkustamaan autenttisille arkeologisille tutkimupaikoille. Kaivausryhmän arjen kuvaaminen tuntuukin tässä romaanissa hyvin realistiselta - tietysti murhia lukuun ottamatta. Kirjaa lukiessa mietin myös Mesopotamian eli Kaksoisvirranmaan (Eufratin ja Tigriksen välisiä, nykyisen Irakin, ja osittain Syyrian ja Turkin alueita) sivistyskansojen perintöä. Siitä ei taida olla enää mitään jäljellä tutkittavaksi, vaan pommit ovat tehneet tehtävänsä. Syyriassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tutkimuskohteet on nyt tuhottu, ja Irakissa taitaa olla sama tilanne. Luulen, että historiallisen rauniot eivät paikallisia paljon liikuta, koska niitä tuotetaan koko ajan lisää.

Mutta asiaan. Murha Mesopotamiassa paljastui mainioksi työmatkaviihteeksi. Kuuntelin romaanin noin puolen tunnin pätkissä ja välillä oli vaikea sammuttaa radio työpaikan pihassa ja siirtyä tamperelaiseen arkeen. Pekka Autiovuoren reipas, selkeä ja tärkeilevä ääni sopii tällaiseen perusbrittiläisen tunnelman luomiseen, koska se on jo valmiiksi brittiläinen. (Autiovuorihan esiintyi Radioteatterin loistavassa Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjassa, jonka muistan lapsuudestani.)

Niin, vaikka ollaan Irakissa, tunnelma on brittiläinen. Christie on nimittäin rakentanut romaaniinsa kerrassan herkullisen kertojahahmon. Hän on neiti Leatheran, järkevä ja luotettava sairaanhoitaja, joka palkataan pitämään huolta arkeologisen tutkimusryhmän johtajan, herra Leidnerin vaimosta. Kuinka ollakaan rouva Leidner murhataan ja apuun rientää Lähi-idässä samaan aikaan matkustava Hercule Poirot. Itse murhamysteerihän on tuttuun christiemäiseen tapaan nokkela, ja vain Hercule Poirot'n kaltainen nero pystyy sen selvittämään.

Kertoja neiti Leatheran uhkasi varastaa kaiken huomioni, sillä nautin suunnattomasti hänen persoonansa sävyistä. Aluksi ihmettelin, miten mieslukija sopii naispuolisen kertojahahmon ääneksi, mutta lopulta olisin kuunnellut Autiovuorn esittämää neiti Leatherania vaikk kuinka pitkään. Hänen kuivakkaat huomatuksensa miesten tarpeista tai naisten huonosta käyttäymisestä sekä hänen Poirot'ta kohtaan tuntemansa epäluulo ja sen hälveneminen on kuvattu niin elävästi, että hahmon saattoi nähdä silmissään. Huomaan, että Christie on armoton humoristi ja stereotypioiden pyörittelijä. Lisäksi hän on tietysti juonenkehittelijä vailla vertaa. Murha Mesopotamiassa on psykologinen murha, ja tarina nousi Christie-suosikkieni listalle. Ihailen tapaa, jolla murhamamma saa kaiken näyttämään niin itsestään selvältä - sitten lopuksi.


Kuittaan Murha Mesopotamiassa -kirjalla Kirjan vuosi 2015 -lukuhaasteesta kohdan 42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa minua, sillä valitsin tämän kirjan kuunneltavaksi vähän nolosta syystä. Halusin nimittäin saada Agatha Christien niin sanotusti nalkkiin. Olin juuri nähnyt kirjasta tehdyn tv-sarjan osan, tai tarkemmin sanottuna sen loppuratkaisun, jossa Poirot paljastaa murhaajan. Ajattelin, että nyt kuuntelen kirjan tarkkaan ja etsin kerronnasta heikkoudet. Luulin löytäväni pieniä kömmähdyksiä tai vihjauksia tai jotain, joka paljastaisi teennäisen juonenkehittelyn. Mutta ei. Tarina eteni kuin juna, eikä mitään teennäisiä kuvioita ollut havaittavissa, vaan johtolangat hajosivat moneen suuntaan. Lopulta jouduin vain ihailemaan rikosjuonen kehittelyn nerokkuutta.

Osallistun kirjalla Agatha Christien juhlavuoden haasteeseen Hurjan hassun lukijan blogissa. Murha Mesopotamiassa on luettu tai kuunneltu ainakin näissä kirjablogeissa: Jokken kirjanurkka, Sallan lukupäiväkirja,  Oksan hyllyltä, Kirjoihin kadonnut ja Kirjan pauloissa. Kirjasta on pidetty, enkä yhtään ihmettele miksi. Tässä ovat kaikki perinteisen murhamysteerin osa-alueet kohdallaan.

Messuilemaan - Helsingin kirjamessut 22. - 25.10.2015

Ensi viikoloppuna sitä on tarjolla taas - kirjahulinaa! On uusia kirjoja, on vanhoja kirjoja, on mielenkiintoisia kirjailijahaastatteluja ja kirjakeskusteluja. Kyseessähän ovat tietysti vuoden suurin kirjatapahtuma, Helsingin kirjamessut. Messut alkavat jo torstaina 22.10. ja jatkuvat sunnuntaihin 25.10. asti. (Messuohjelma löytyy täältä.)

Tänä vuonna messujen teemamaana on Venäjä, ja jos minulla olisi yksityiselämää, olisin varmaankin messuilla neljä päivää ja istuisin kuuntelemassa kaikki aiheeseen liittyvät keskustelut ja haastattelut ja olisin koko vuoden lukenut toinen toistaan ajankohtaisempia venäläiskirjoja. Haluaisin ehdottomasti käydä kuulemassa ainakin nämä venäläisaiheiset kirjakeskustelut:

To 22.10. 

Klo 10.30 Sibelius
Keskustelu Fjodor Dostojevskista

Klo 13.00 Aleksis Kivi
12 tuolia: uusia dialogeja venäläisestä kirjallisuudesta (Sofi Oksanen)

Klo 14.00 Aino
Kirjailija ja sananvapaus Venäjällä

Pe 23.10.

Klo 12.00 Kullervo
Venäjänkielinen nykykirjallisuus Suomessa

Klo 16.00 Aleksis Kivi
Sananvapaus, propaganda, trollit ja hybridisodankäynti. Tarvitsemmeko uuden oppiaineen, propagandan tunnistamisen?

La 24.10.

Klo 12.30 Takauma
Suomen kirjailijaliitto esittää: Venäläisen runouden viehätys

Klo 14.00 Aino
Kirjailijan ja kirjallisuuden asema Venäjällä

Toinen messujen ykköstapaus on Sofi Oksanen, jolta on ilmestynyt uusi kirja, Norma. Kirja on ehdottomasti luettava, ja ehkä hankinkin sen juuri messuilta itselleni - ja jospa saisin siihen vielä kirjailijan signeerauksenkin. Oksanen on paitsi kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoitamme myös rohkea sananvapauden käyttäjä, joka arvostelee suoraan Putinin Venäjän politiikkaa ja on tinkimätön tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja. (Oksasella on myös kokemusta Venäjän harjoittamasta sananvapauden rajoittamisyrityksistä, joista voi lukea vaikkapa Kauppalehden haastattelussa.) Oksanen esiintyy messuilla päivittäin sekä keskustelijana että esittelemässä uutta kirjaansa. (Blogissani on arviointi Kun kyyhkyset katosivat -kirjasta.)

Mutta palataan tosielämään, jossa minulla ei ole yksityiselämää, vaan perhe-elämä. Tänä vuonna, kuten muutamana aikaisempanakin vuonna (2013 ja 2014), meiltä lähtee koko perhe messuilemaan. Mukana ovat siis paitsi kirjahullu-kirjabloggaaja-äiti, myös kirjamyönteinen (muttei niin -hullu) isä, kymmenvuotiaat kirjoja ahmivat kaksostyöt, kahdeksanvuotias sarjakuvien suurkuluttaja -poika sekä kaksivuotias kuvakirjapeto-poika. Messupäivämme on lauantai, ja käytännössä messuilutahdin määrää kuopus, joka vaatii vahtimista ja väsyy tietysti iltapäivällä. Messujen ykköstoiveeni ei ole kovin kirjallinen, vaikkakin hyvin proosallinen: toivon, että Tarinalaaksossa, eli messujen lastenosastolla, olisi tilaa juosta.

Kokoan tähän lauantaipäivän tärpit, joissa on otettu huomioon koko perheen mielenkiinnon kohteita. Ja nyt on mukana hiukan fantasiaakin, sillä suunnittelemme miehen kanssa starttaavamme auton jo kello 8.00 täältä Tampereelta kohti Helsinkiä. Aamupala aiotaan tarjoilla autossa. Syy aikaiseen lähtöön on tässä: Jari Litmanen! Mies luki jo Litmanen 10 -muistelmateoksen, johon hän yrittää saada omistuskirjoituksen. Meidän isommat lapset harrastavat kaikki kesäisin jalkapalloa Ilveksen kaupunginosajoukkueissa, joten Litmanen kiinnostaa kaikkia.


La 24.10.

Klo 10.30 Aleksis Kivi
Jari Litmanen: Litmanen 10 

Klo 11.00 Kullervo
Parnasson kirjallisuuskeskustelu. Mitä kirjallisuudelle kuuluu meillä ja muualla?

Klo 11.30 Tarinalaakson teltta
Jerry Mikkelinen ja Jussi Ollila: Maltti ja Valtti melkein autiolla saarella (Toiminnallinen kirjaesittely lienee perheen kuopuksen mieleen.)

Klo 12.00 Tarinalaakson teltta
Siri Kolu: Me Rosvolat -lukuhetki (Kaksostyttöjen ykkössuosikki.)

Klo 12.30 Takauma
Suomen kirjailijaliitto esittää: Venäläisen runouden viehätys (Millainen on suomentaja Marja-Leena Mikkolan suhde venäläiseen kirjallisuuteen? Keskustelussa sivutaan ainakin Anna Ahmatovaa, jonka elämäkerran luin kaksi vuotta sitten, ja Marina Tsvetajevaa, josta kertoo Riikka Pelon upea romaani, Jokapäiväinen elämämme.)

Klo 13.00 Aino
Suuri Ukraina-keskustelu

Klo 14.00 Aino
Kirjailijan ja kirjallisuuden asema Venäjällä

Klo 15.00 Takauma
Suomen Kirjailijaliitto esittä: Miten kirjani ovat syntyneet? Jari Järvelä kertoo tuotannostaan.


Jos hyvn käy ja messukunto kestää, haluaisin käydä messuilla myös sunnuntaina. On jotekin hassua, että tämän vuoden ykköskirjojeni kirjoittajat esiintyvät yhtä aikaa, nimittäin haluaisin käydä kuuntelemassa sekä Petri Tammista että Leena Krohnia. Toivottavsti pääsen kuulemaan edes jompaakumpaa:


Su 25.10.

Klo 11.00 Mika Waltari
Petri Tamminen: Meriromaani  TAI

Klo 11.00 Katri Vala
Leena Krohn: Erehdys

Klo 11.30 Kirjakahvila
Aku Ankan kieli. Aku Ankka -lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja suomentaja Ville Keynäs kertovat.

Klo 13.00 Tarinalaakson teltta ja peuhualue
Suuri synttäritapahtuma koululaisille: Peppi Pitkäsossun, Muumien ja Ellan synttärit


Tämän vuoden kirjatapauksia minulle ovat myös Laura Lindstedtin Oneiron, jonka jo luin sekä Leena Landerin Kuka vartijoita vartioi, jota juuri luen sekä Heidi Köngaksen Hertta, jonka aion lukea. Siispä heitä kirjailijoita olisin myös mielelläni kuullut, mutta he esiintyvät kaikki jo perjantaina:

Pe 23.10.

Klo 12.30 Mika Waltari
Laura Lindstedt

Klo 12.30 Aleksis Kivi
Heidi Köngäs

Klo 14.00 Aleksis Kivi
Leena Lander


Messujen ohjelma on yhtä kirjallisuuden juhlaa ja lukuharrastajan vuoden kohokohta. Kokemuksesta tiedän, että kirjahankintoja tulee tehtyä yli varojen, mutta sittenpähän riittää taas luettavaa seuraavia messuja odotellessa.

Kiitän messujärjestäjää Blogger-passistani ja lupaan ottaa tilaisuudesta kaiken mahdollisen irti.

Messuilla tavataan!

Hassan Blasim: Irakin Purkkajeesus

Blasim Hassan: Irakin Purkkajeesus, 2013
Alkuteos arabiankielinen, 2013; englanninkielinen laitos: The Iraqi Christ, 2013
Suomentaja: Sampsa Peltonen
Kustantaja: WSOY
Kansi: Martti Ruokonen
Sivuja: 192
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Hassan Blasimin Irakin Purkkajeesus on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. Blasimhan on tamperelainen kirjailija, ja hän on ollut jonkin verran esillä paikallisessa mediassa. Kirjailija, tuolloin elokuvaohjaaja, lähti Irakista vuonna 2004, kun hän joutui kotimaassaan vaikeuksiin ohjaamiensa elokuvien takia. Jostakin syystä hän on päätynyt meille tänne Tampereelle, ja toivottavasti hän kirjoittaa täällä nytkin ja kirjoittaa pitkään. Jonain päivänä hänet nimittäin viedään täältä maailman kyliin, sillä kyseessä on ilman muuta maailmanluokan tähti, jota Guardian-lehti on tituleerannut kenties tämän hetken parhaaksi arabikirjailijaksi.

Blasim aloitti kirjoittamisen täällä Suomessa ja häneltä on julkaistu aiemmin kirja Vapaudenaukion mielipuoli, joka oli The Independent -lehden käännöskirjapalkintoehdokkaana 2010 ja sai silloin kilpailussa kunniamaininnan. Tällä Irakin Purkkajeesus -kirjalla tuli pääpalkinto tuosta samasta kirjallisuuskilpailusta vuonna 2014, ja täysin ansiosta.

Missä on suomalainen pöhinä tämän kirjan ja kirjailijan ympäriltä? Kirjailija itsekin ihmetteli tätä, kun hän oli esiintymässä Helsinki Lit -tapahtumassa viime keväänä. Irakin Purkkajeesuksen luettuani olen tuplasti ihmeissäni. Kirja on loistava, ja kaiken lisäksi äärettömän ajankohtainen. Sen sijaan, että suomalaiset taivastelisivat, miksi ihmiset jättävät Irakin tai Syyrian, he voisivat lukea tämän kirjan.

Irakin Purkkajeesus sisältää 13 novellia, joissa on puolestaan useita tarinoita. Ensmmäinen novelli, Pukinlaulu, paljastaa kirjan idean. Siinä ihmiset ovat kokoontuneet diktatuurin päätyttyä osallistumaan Muistiradio-nimisen ohjelman tarinankerrontakilpailuun: Minun muistissani kiehui alun kolmattakymmentä tarinaa pitkistä vankilavuosistani Iranissa. Luotin siihen, että ainakin yksi niistä räjäyttäisi kilpailussa pankin. (S. 12.)

Tarinoita alkaa tulla. Mutta Blasim ei kerro tarinoita aivan jalat maassa. Hänen tarinansa saavat alleen Aladdinin taikamaton - ja hyvä niin, sillä realistisesti kerrottuna nämä tarinat olisivat liian ahdistavia. Maaginen realismi siivittää sotaisan arjen ja välillä ei tiedä, mikä tarinasta on totta, mikä tarua. Kaiken kaikkiaan elämä näyttäytyy absurdina, uskomattomana sattumien ja valintojen sarjana, jossa ihmishenki ei paljon paina, vaikka siinä on kaikki. Novelleissa kani munii ja tavataan maailman nuorin murhaaja. Veitset katoavat ja kalastetaan suomalaisella järvellä. Kirjailijan on myös vastattava kysymykseen, miksi kirjailija ei kirjoita kunnon romaania? Välillä hypätään kuolemanjälkeiseen maailmaan, kun kertoja kertoo: Minä sain surmani omien tulituksessa. Olimme partioimassa Yhdysvaltain joukkojen kanssa, kun kylän talosta avattiin tuli. Amerikkalaiset luulivat meidän irakilaisten tulittaneen heitä ja vastasivat ampumalla hysteerisesti. Minä sain kolme kutia päähäni. (S.3.)

Irakin Purkkajeesuksessa näkyy vahva tarinankerronnan perinne. Tuhannen ja yhden yön tarinoitahan nämäkin ovat, vaikka ovatkin enemmän totta kuin haluaisimme uskoa. Suosikkinovellikseni nousi novelli, jonka nimikin viittaa suoraan perinteeseen: Tuhat ja yksi veistä. Siinä ystäväjoukkoa yhdistää taito hävittää veitsiä. Yksi ryhmän jäsen puolestaan saa veitset taas ilmaantumaan, ja onpa ilmestyvien veitsien ympärille perustettu kokonainen veitsikauppa. Uskomattomia taitoja, mutta vielä uskomattomampia ihmiskohtaloita. Blasimin kynästä irtoaa mustaa huumoria ja surrealismia, johon hän verhoaa koskettavat tositapahtumat, silmittömän ja sattumanvaraisen väkivallan ja yksittäisten ihmisten elämät: Miten sovittaa yhteen yksityiselämä ja tietoisuus siitä, että maailma murenee silmien edessä? (S. 70.)

Blasimin tarinoista tuli vahvasti mieleeni kaksi teosta. Toinen on Veijo Meren Manillaköysi, joka on suomalaisen sotakirjallisuuden klassikko. Siinä sota näyttäytyy yhtä absurdina kuin Blasimin novelleissa. Toinen kirjailija, joka tästä Blaismin teoksesta tuli mieleeni, on Sergei Dovlatov, joka saa neuvostoarjen kuvattua samanlaisella hulluudella kuin Blasim kuvaa irakilaista arkea. Irakin Purkkajeesuksessa valtio, jossa käydään vuosikymmenien ajan toinen toistaan järjettömämpiä sotia, tulee liki ja osoittautuu täysin elinkelvottomaksi ympäristöksi. Kirjan luettuani jään odottamaan aikaa, jolloin kaikki Lähi-idän aseet vaihdettaisiin kyniin. Kynien aika olisi nyt, heti.


Kuittaan kirjalla HelMetin Kirjan vuoden 2015 -lukuhaasteen kohdan 37: Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa. En tosin osaa nimetä yhtään maata, jossa Irakin Purkkajeesus olisi vielä virallisesti kielletty, mutta kirja, jossa on novelli nimeltä Sunnalaisten anaali vs. siialaisten anaali, ei varmasti pääse arabimaissa julkisuuteen ilman sensuuria.

Irakin Purkkajeesuss on luettu ainakin näissä kirjablogeissa: Mari A:n kirjablogi, Reader, why did I marry him?, Kirjamuistikirja ja Tuijata. Kulttuuripohdintoja.