Annikilta terveisiä

Tampereen taivaan alla on jo vuodesta 2003 juhlittu runoutta Annikin runofestivaaleilla. Festarit järjestetään idyllisessä puutalokorttelissa, Annikinkatu 2:ssa, jonka asukkaat lainaavat pihapiirinsä festareiden käyttöön ja ovat itse talkoolaisina mukana järjestelyissä. Tosin nyt on sitten luvassa vuoden verran taukoa, mutta toivottavasti viimeistään kahden vuoden päästä taas tavataan.

Pääsin festareille mukaan bloggaaja-ystäväni, P. S. Rakastan kirjoja -blogin Saran kanssa. Muutaman tunnin aikana ehdimme kokea kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, josta seuraava kuvasarja kertoo jotain tunnelmia:

Kaikki alkoi tästä: leppoisa lippujono Suomen kesässä. (Huomatkaa lämmin halaus kuvan oikeassa reunassa.)

Vettä satoi, mutta esiintymislavalla oli jo täysi meno päällä. Siellä näkyi tuttu hahmo, tamperelaisrunoilija Pekka Kytömäki, jonka esikoirunoteos Ei talvikunnossapitoa oli viime vuoden runotapaus. Pekan seurana lavalla oli tanskalaisrunoilija Martin Glaz Serup.











Seuraavaksi lavalla alkoi esitys Tanssi kolmella kielellä: suomeksi, islanniksi ja tanssiksi. Esiintyjinä olivat islantilainen runoilija Kàri Tulinius, suomalainen  runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen ja tanssija Satu Tuittila. Vieraileva tähtikin nähtiin äitinsä sylissä, ja hän hamusikin jo kovasti mikkiä käteensä.

Alku sujui vielä suhteellisen rauhallisesti, mutta kun runo- ja tanssi-impro alkoi, lavalla nähtiin ihmeitä.Huotarinen improsi runon nimeltä Kotona, johon yleisö antoi sanat "kaaos" ja "kissa". Toisena nähtiin improruno Vieraissa, jolloin yleisö halusi kuulla ja nähdä sanat "tuliaiset" ja "vatsa". Lisäksi yleisö sai nähdä Matkalla-nimisen runon, joka tanssittiin talon ikkunasta.





Ryhmän viimeisenä esittämä runo lähti liikkeelle islannisksi. Tulinius aloitti lukemisen, Huotarinen simultaanitulkitsi runon ja Tuittila tanssi sen. Aluksi kaikki näytti hyvin hallitulta...

Runo kuitenkin paisui. Se nopeutui ja rytmi tihentyi. Sanat vyöryivät katsomoon, tanssin liikeilmaisu kasvoi ja nopeutui, eikä loppuhuipennus jättänyt ketään kylmäksi. Nykyrunous ei todellakaan ole tiukkapipojen touhua!

Annikin runofestivaalien tunnelma on ainutlaatuinen. Koska tapahtuma on keskellä ihmisten koteja, yleisö on kuin kylässä hyvällä ystävällä. Ympäristö on kaunis ja kaikki sujuu leppoisasti.

Yleison joukosta saattoi bongata runoilijoita. Tässä tamprelaisrunoilijat Arto Lappi (vas.) ja Pekka Kytömäki. Molemmilta on ilmestymässä uusi runoteos ensi syksynä.

Yksi päivän odotetuimpia esityksiä oli runoilija J. K. Ihalaisen ja performanssitaiteilija Reijo Kelan yhteisesitys. Siinä riitti sanoja, rytmiä ja tapahtumaa. Esityksen intensiteetti oli käsin kosketeltava - varsinkin, kun Kela kierteli yleisön joukossa ja otti ihmiset osaksi performanssia.

Jouduin poistumaan paikalta aivan liian aikaisin, mutta viimeisenä näin vielä Claes Anderssonin charmantin ja liikuttavan esityksen. Hän luki sarjan isästään kirjoittamiaan runoja, enkä usko, että yleisössä kukaan säilyi kuivin silmin. Mutta Andersson ei olisi Andersson, ellei hänellä olisi ollut myös yleisön naurattamiseen muutama letkaus takataskussaan. Hän muun muassa kiitteli suomentajiaan, runoilijoita Pentti Saaritsaa ja Jyrki Kiiskistä ansiokkaasta työstä. Saaritsan hän kertoi joskus parannelleen runojaan, ja parempia niistä sitten tulikin, Andersson myönsi.

Lopuksi Andersson soitti yleisölle pianoa, ja totuuden nimissä, en olisi suonut sen loppuvan.

Runofestivaalit täyttivät tehtävänsä. Päätin ruveta lukemaan enemmän runoutta, sillä runoutta tämä maailma tarvitsee. Anderssonin runoja en ole lukenut aikoihin, mutta niitä on nyt saatava käsiin. Arto Lapin ja Vilja-Tuulia Huotarisen runoteoksia olen lukenut blogiaikananikin, Lapilta teoksen Kukko puussa ja Huotariselta teoksen Seitsemän enoa. Lisää näitä.


Kiitän festivaalijärjestäjää pääsylipusta! Jään odottamaan seuraavia runojuhlia!