2 x Kirsti Kuronen: Likkojen lipas ja Paha puuska

Kirsti Kuronen: Paha puuska, 2015; Likkojen lipas 2011
Kustantaja: Karisto
Kansi: Tuija Kuusela; Antje Sariola
Sivuja: 75; 96
Mistä sain kirjat: lainasin kirjastosta



Kirsti Kurosen nuortenkirjat Likkojen lipas ja Paha puuska ovat molemmat nopealukuisia, vaikka eivät olekaan mitään kevyttä luettavaa. Olen aiemmin kukenut Kuroselta nuortenkirjan 4 x 100, joka kertoi yleisurheilua harrastavista nuorista tytöistä ja runokokoelman Suksin, joka kertoo hiihtämiestä. Suksin tulikin minulle läheiseksi monesta syystä, mutta 4 x 100 jäi mielestäni vähän vaisuksi, vaikka siinä oli hienoja teemoja ystävyydestä, unelmista ja rajojen rikkomisesta.

Likkojen lipas on tekijänsä esikoisrunokokoelma ja se kertoo Aamusta ja Taikasta, jotka ovat olleet ystäviä pienestä pitäen. Runoteos on jaettu neljään osaan, joista ensimmäinen ja viimeinen kertovat yhteisestä ystävyydestä, mutta kaksi keskimmäistä on omistettu kummallekin tytölle erikseen. Kirjassa on myös kuvia, jotka olisivat kaikin mokomin voineet olla isompia ja liittyä runoihin tiukemmin, koska ensimmäinen ja viimeinen osa kokoelmasta on nimetty myös albumeiksi ja niissä ikään kuin katsotaan kuvia.

Aamu on urheilijatyttö, Taika on runotyttö. Lapsuus on täynnä leikkiä ja uhmaa, nukkeja ja
voikukkavellin keittämistä.  Välillä tutut lastenlorut vilahtelevat runosäkeissä. Kun tytöt kasvavat, heille tulee omia kasvun paikkojaan ja kipujaankin. Persoonat alkavat muodostua omikseen.

Ystävyys on kuvattu kauniiksi ja arvokkaaksi asiaksi. Taika ja Aamu ymmärtävät toisiaan ja kasvavat yhdessä, leikit vaihtuvat keskusteluiksi ja juhlimiseksi, yhdessä koetuksi nuoruudeksi.

Runoteos muodostaa kokonaisuutena yhtenäisen kaaren, vaikka yksittäiset runot jäivät välillä irrallisiksi. Lapsuuden leikkien vuoropuhelut ja lorusäkeet olisi voinut kytkeä vielä tiukemmin osaksi tyttöjen tarinaa tai selittää niitä auki. Parhaimmillaan runoissa on vahva oma ääni, johon lapsuus ja kasvaminen kiinnittyvät. Luonto puhuu lähes jokaisessa runossa:
Meri kantaa
kymmenen tikkua laudalla
sinkoutuneina kallion railoihin
katajikon tyveen
              tikut, takut ja työt (s. 88)


Paha puuska on puolestaan säeromaani, joka tarttuu vaikeaan aiheeseen. Päähenkilö Hillan pikkuveli on kirjan alussa mennyt junan alle, eli tehnyt itsemurhan. Hilla jää miettimään syitä Laurin teolle. Koko perhe etsii syitä ja potee syyllisyyttä, mutta he eivät kykene suremaan yhdessä, vaan perhe hajoaa. Keskipisteeseen jää Hilla.

Kirja koostuu yksittäisitä teksteistä, jotka eivät varsinaisesti ole runoja, vaikka ovat muodoltaan runon näköisiä. Tekstit ovat päähenkilön puhetta ja ajatuksia itselleen ja Laurille. Kyseessä on säeromaani, eli kerronta on selkeästi eeppistä, ei itsenäisiä runoja. Hillan surua seurataan kirjan loppuun asti, ja siinä näkyy asian vaiheittainen käsittely.

Kirja on helppoa luettavaa säemuotonsa ansiosta, mutta riipaisevaa luettavaa sisällöltään. Kauneimpia hetkiä ovat ne, kun Hilla käy puhumassa metsässä kiven päällä Laurille.
- -
kaikki menevät pois
ensin sinä sitten isä
seuraavaksi äiti
pappa on jo ihan pihalla
            kuka jää?
            keneen voi luottaa?
Hilla, mä olen tässä
sua ei voi koskea
kuvittele             (s. 27)

Kirjassa on paljon toivoa, ja kokonaisuudesta muodostuu eheä kertomus. Hillan elämä jatkuu kaikesta huolimatta: ensin joten kuten, ja sitten vähän paremmin ja lopulta se kehkeytyy aikuisikään asti. Lauri ei häviä hänen elämästään mihinkään, vaan säilyy omana persoonanaan ja rakkaana ihmisenä Hillan vierellä.

Itkin lukiessani monta kertaa ja toivon hartaasti, että tämä kirja löytäisi itsemurhan tehneiden omaisten käsiin. Mikään ei varmasti vie surua pois, mutta sanoista voi saada lohtua.

Molempia Kurosen kirjoja voi suositella kaikille nuorille. Keskustelun aiheita riittää: Likkojen lippaan tyttöenergia on sopivan uhmakasta ja Paha puuska puolestaan on aiheeltaan niin tärkeä, että se pitäisi jokaisen lukea. Olen nyt lukenut Kirsti Kuroselta neljä kirjaa ja aloitin juuri hänen säeromaaninsa Pönttö, joka sekin vaikuttaa hyvältä. Lapseni ovat puolestaan lukeneet hänen Vili Voipio -sarjansa kokonaan. Kurosesta on moneksi.


Likkojen lipas on luettu ainakin Sivutiellä-blogissa.  Osallistun teoksella Helmetin lukuhaasteen kohtaan 1 (kirjan kannessa on ihmiskasvot) ja kuittaan yhden teoksen Ompun tämänvuotiseen runohaasteeseen. Paha puuska on ollut blogeissa erittäin suosittu ja aivan syystä. Tässä muutama blogi, joista löytyy myös arvio kirjasta: Kirsin kirjanurkka, Notko, se lukeva peikko, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä,  Villasukka kirjahyllyssä sekä Kujerruksia (jossa on säemuotoinen arvio kirjasta).