Suosikkidekkaristieni teoksia: Elly Griffithsin Korppikuningas ja Fred Vargasin Normandialainen tapaus

Fred Vargas: Normandialainen tapaus, 2. painos, 2014 (suomeksi 2012)
Alkuteos: L'armée furieuse, 2011
Suomentaja: Marja Luoma
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 428
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä

Elly Griffiths: Korppikuningas, 2019
Alkuteos: Dying Fall, 2013
Suomentaja: Anna Kangasmaa
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 370
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta



Nyt on luettuna kaksi lempidekkaristieni kirjaa, ranskalaisen Fred Vargasin Normandialainen tapaus ja englantilaisen Elly Griffithsin Korppikuningas. Molemmat ovat dekkarisarjojen ties monensiako osia, ja niistä löytyy yllättävän paljon samoja piirteitä, muun muassa historiallisuus, myytit ja mystiikka sekä mielenkiintoinen henkilöjoukko. Menestyskirjojen sapluuna on molemmilla kirjailijoilla siis erinomaisesti hallussaan.

Ranskalaisen Fred Vargasin nimi kalskahtaa miehiseltä, mutta kirjailija on nainen. Tosin hänen sankarinsa on kuitenkin mies, komisario Jean-Baptiste Adamsberg. Miehisyydessään Adamsberg on  erikoinen tapaus: rauhallinen, syrjäänvetäytyvä ja mietiskelevä tyyppi, ei ollenkaan mikään toiminnan mies. Lisäksi hänen ajatuksensa ovat usein sumeita. Hän on vastustamaton.

Normandialaisessa tapauksessa Adamsberg ajatuu Pariisista Normandiaan, Ordebecin pikkukylään, jossa eräs nuori nainen on nähnyt näkyjä raivoisasta ratsujoukosta. Joukon tiedetään keräävän mukaansa pahoja ihmisiä: Mesnie Helleguin liikkuu koko pohjoisessa Euroopassa, Skandinaviassa, Flanderissa ja Ranskan sekä Englannin pohjoisosissa. Se kulkee aina samoja reittejä. Bonnevalin tietä se on käyttänyt jo tuhat vuotta. (S. 51.)

Pikkukylässä ollaan kauhuissaan, mutta oikeasti siellä ei tietenkään ole hätää, kun Adamsberg omine (ratsu)joukkoineen saapuu ratkaisemaan arvoitusta:
 - Minun ryhmässäni on yksi unelias kaveri, joka uuvahtaa varoittamatta, yksi kaloihin ja erityisesti jokikaloihin erikoistunut eläintietelijä, yksi buliimikko, joka katoilee täyttämään varastojaan, yksi vanha haikara, joka on uppoutunut satuihin ja tarinoihin, yksi hirmuinen tietoviisas, joka lipittää valkoviiniä, kaikki suloisessa sopusoinnussa. Kenelläkään ei ole varaa takertua muotoseikkoihin.
 - Tehdäänkö teillä töitäkin?
 - Paljon. (S. 84.)

Vargasin kirjoittamat Adamsberg-dekkarit ovat laadukasta ja ironiassaan viihdyttävää luettavaa. Olen aiemmin kirjoittanut sarjan ensimmäisestä osasta, Sinisten ympyröiden mies sekä sarjan toisesta osasta Kuriton mies nurin, mutta olen lukenut sarjan kirjoja jo ennen blogiaikoja.  En muista yhdenkään Adamsberg-tarinan kiinnittyneen pelkästään nykyhetkeen, vaan niiden viehätys on vankasti kiinni menneen ajan tarinoissa ja siksi niissä on syvyyttä, joka nykydekkareista usein puuttuu.

Elly Griffithsin Ruth Galloway -sarjaa olen lukenut vasta parin vuoden ajan, oikeastaan siitä lähtien, kun sarjaa on suomennettu - ja sitä on suomennettu nyt tiiviiseen tahtiin. Griffithsin dekkarien päähenkilö Ruth Galloway on nelikymppinen arkeologi, eli ei poliisi ensikään. Hän on kuitenkin läheisessä suhteessa Harry Nelsoniin, norwichilaiseen poliisiin, ja sarjassa kerrotaan myös muista paikkakunnan poliiseista.

Ruth on erikoistunut luiden tutkimiseen, ja siksi hänet kutsutaan paikalle, kun arkeologisissa kaivauksissa löydetään luita, joiden alkuperä täytyy selvittää. Korppikuningas-kirjassa tutkimuksen kohteena ovatkin - ei enempää eikä vähempää kuin - itsensä kuningas Arthurin luut. Ovatko ne oikeasti kuningas Arthurin luut? Mitä ne paljastavat legendaarisesta kuninkaasta?

Tarina alkaa siitä, kun Ruthin opiskelukaveri Dan Golding löytyy kuolleena palaneen talonsa raunioista Pohjois-Englannista. Samoihin aikoihin Ruth saa Danilta kirjeen, jossa hän pyytää apua kaivauksilleen. Jotain vaarallista Danin löytämissä luissa on.

Ruth lähtee matkaan 2-vuotiaan tyttärensä, Katen ja tämän kummisedän, druidi Cathbadin kanssa. Pian meno käy uhkaavaksi, ja Harry Nelson, joka sattuu lomailemaan äitinsä luona Blackpoolissa, joutuu sekaantumaan tapahtumiin. Epäiltyinä ovat Danin työtoverit, erikoinen joukko Pendlen yliopiston väkeä, joista jokaisella tuntuu olevan jotain peiteltävää.

Historialliset myytit sekoittuvat nykyisyyteen ja druidien kautta päästään käsiksi vanhoihin uskomuksiin. Kirjan jännittävimmät hetket eletään Blackpoolin huvipuistossa, ja kaiken ohessa Ruthille selvittää myös omia tunteitaan. 

Sekä Vargasin että Griffithsin kirjoissa on sekin hyvä puoli, että kun näitä sarjoja alkaa lukea, niin luettavaa riittää hetkeksi aikaa. Sarjojen osat muistuttavat tietysti toisiaan, mutta ainakin toistaiseksi niisä on riittänyt myös uusia yllätyksiä. Siispä aion jatkaa molempien kirjailijoiden fanina.


Vargasin kirja on luettu ainakin kirjablogissa Lukuneuvoja. Griffithsin Korppikuningas on puolestaan luettu ainakin Kirsin kirjanurkassa, Luetut.netissä, Kirjasähkökäyrässä sekä Kirja hyllyssä -, Kirjakaapin kummitus - ja Oksan hyllyltä -blogeissa,