lauantai 20. syyskuuta 2014

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies

Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies, 3. painos, 2012
Alkuteos: L'Homme aux cercles bleus, 1996
Suomentaja: Marja Luoma
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Istockphoto
Sivuja: 301
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä




Fred Vargas on taituri. Hänen dekkarinsa kutkuttavat sielua. Rikos on niissä kuin tekosyy, jonka varjolla voidaan sukeltaa filosofisiin pohdintoihin ja ihmetellä kaikkia kummallisia ihmisiä, joita maa päällään kantaa - meitä on niin moneen junaan.

Myönnän sen tässä ja nyt. Olen aivan lääpälläni Vargasin dekkarien päähenkilöön, komisario Jean-Baptiste Adamsbergiin. Hän on ristiriitainen persoona, jonka äly on terävää, heikkoutena ovat naiset ja viehätysvoima on selittämätöntä. Hän on ranskalainen boheemi, joka ottaa rikokset henkilökohtaisesti. Ja selvittää ne. Kävelemällä: Adamsberg käveli iltaan saakka. Hän oli todennut, että käveleminen on ainoa keino saada ajatukset järjestymään. Kävelyn tahdissa ajatukset kelluivat kuin hiukkaset nesteessä. Painavimmat laskeutuivat pohjalle ja kevyimmät jäivät pintaan. Tuloksena ei ollut loppullista päätelmää, mutta ajatukset olivat sentään kirkastuneet ja asettautuneet jonkinlaiseen järjestykseen painoarvon mukaan. (S. 258.)

Toki hänellä on pari muutakin valttia hihassaan loputtoman kävelemisen lisäksi. Toinen on intuitio. Hän näkee ihmiset ja osaa ennustaa jopa heidän kanssaan käymänsä keskustelut niin hyvin, että kaipaa yllätyksiä elämäänsä. Kolmas apu hänellä on viiden lapsen yksinhuoltaja, rauhallinen ja luotettava juoppo, ylikonstaapeli Adrien Danglard.

Kokonaisuus on pakattu ranskalaisen tyylikkäästi. Kaukana on jenkkitrillerien päätähuimaava ja puuduttava tempo, tilalla kaihoa ja keskustelua. Näitä dekkareita ei myöskään vaivaa pohjoismaalaisten dekkarien rationaalisuus ja tehokkuus. (Silti mietin Adamsbergin sukunimeä - onko se viittaus pohjoismaisiin dekkareihin?) Vargasin dekkarit poikkeavat mukavasti valtavirrasta.

Sinisten ympyröiden mies on Adamsberg-sarjan ensimmäinen osa. Adamsberg on juuri saanut uuden työn komisariona Pariisissa. Paikan hän on saanut maineensa avulla - hän on nimittäin ratkaissut taidokkaasti vaikeita rikostapauksia - mutta Pariisissa hän herättää lähinnä kummastusta näennäisen välinpitämättömällä hahmollaan. Hän on aikaisemmin työskennellyt kotiseudullaan Etelä-Ranskassa, Länsi-Pyreneillä, ja jo siellä häntä on kutsuttu metsäläiseksi, joten voi kuvitella, miten häneen suhtaudutaan hienostuneessa pääkaupungissa.

Kun Pariisin kaduille alkaa ilmestyä sinisellä liidulla piirrettyjä ympyröitä, Adamsberg huolestuu. Ympyröiden keskeltä löytyy aina jokin tarkoin aseteltu esine. Eikä aikaakaan, kun osoittautuu, että Adamsbergin huoli oli aiheellinen, sillä eräänä aamuna ympyrästä löytyy ruumis.

Vargas on haalinut ensimmäisen Adamsberg-dekkarinsa täyteen erikoisia persoonia, joiden kautta saadaan keitettyä kummallinen rikossoppa sekä paikoin jaarittelevaakin pohdintaa ihmisenä olemisesta. Kun kaikki henkilöt ovat vähän friikkejä - ihmisiä keräilevä syvänmerentutkija, sokea öykkäri ja deittipalstoja harrastava mummeli - tuntuu boheemi Adamsberg suorastaan tavikselta. Sopiva määrä rakkautta ja intohimoakin ranskalaisdekkarista täytyy löytyä, ja sitä saadaan Adamsbergin sydänkäpysen muodossa.

Tämä sarjan ensimmäinen osa ei ole kerronnaltaan yhtä jäntevä kuin sarjan myöhemmät osat, joista olen lukenut vasta pari. Mutta kerrassaan nautittavaa luettavaa tämäkin on. Hyllyssäni odottaa muutama Adamsberg-dekkari lisää. Vargas on nimittäin niitä kirjailijoita, joita haluan säästellä, jotta aina olisi käden ulottuvilla jotain takuuhyvää luettavaa.

Kirjan kanssa samaan kuvaan piti mielestäni saada (pariisilaista) katukivetystä, joten aloin suunnitella kirjan kuvaamista Hämeenkadulla. Kun epäilin, kehtaanko ruveta keskellä katua kuvailemaan kirjaa, ystäväni Sara (joka kuvaa kirjoja inspiroivissa paikoissa) totesi:"Totta kai kehtaat, liikkuuhan siellä muitakin hulluja." Tämä ajatus mielessäni kaivoin eräänä aamuna kirjan ja kameran esiin Hämeenkadulla - ja aivan oikein: keskellä risteystä heilui nuori mies kameransa kanssa ja otti kuvia kurkkimalla liikennevalopylväiden takaa. "Meitä on niin moneen junaan", tuumasin, kun zoomailin kirjaani keskellä aamuruuhkaa.


Sinisten ympyröiden mies on luettu ainakin blogeissa Kirjan pauloissa, Kasoittain kirjoja, Tarukirja, Satun luetut, Kolmas linja ja Kirjahullun päiväkirja. Osallistun kirjalla Anna minun lukea enemmän -blogin Vive la France -haasteeseen sekä Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -haasteeseen.

14 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika, miten en ole Vargasia koskaan lukenut. Nyt Elina kirjoitat niin, että mun pitää suurin piirtein sitoa itseni tuoliin, että en lähtisi heti juoksemaan kirjastoon. Tämän komisarion rakkaudesta tulen tulevaisuudessa taistelemaan kanssasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olen varma, että ihastut tähän komisarioon. Varoitan kuitenkin, että jos aloitat tästä ensimmäisestä kirjasta, niin voi olla, että lähinnä kummastelet. Mutta takaan, että kannattaa hypätä mukaan näihin tarinoihin. Suosittelen! Ah, Adamsberg!

      Poista
  2. Satuin aloittamaan Adamsbergiin tutustumisen juuri tästä ensimmäisestä kirjasta. Adamsberg on rikosromaanin päähenkilönä sen verran erikoinen (positiivisesti sanottuna), että näitä tulee varmasti luetuksi lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että näin käy, Margit! Adamsbergille menettää vääjäämättä sydämensä. Minulle tuli itse asiassa häntä jo ikävä, vaikka lukemisesta on vasta muutama päivä, mutta en millään haluaisi ahmaista heti kaikkia sarjan kirjoja putkeen...

      Poista
  3. Minäkin olen lääpälläni Adamsbergiin. :) Tämä on hyvä, ja niin ovat muutkin Vargasin kirjat. Hän on aivan suosikkidekkaristejani. Hih, minua hieman nolottaa kuvailla kirjoja jo rivitalon etupihalla (joskus siellä on parempi valo), kaduille en ole vielä uskaltautunut. Mutta hyvän kuvan sait napattua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Arvasin, Marika! Käynpä kurkkimassa, oletko blogannut Adamsbergin seikkailuja.

      En varmaan olisi lopulta uskaltautunut Hämeenkadulle, ellei Sara olisi yllyttänyt. Kadullakin vielä epäröin, mutta sitten näin sen nuoren miehen ja ajattelin hypätä sekaan.

      Yleensä minäkin kuvaan ulkona juurikin paremman valon takia. Yleensä naapuritkin unohtuvat, sillä keskityn lopulta kuvaamiseenkin aika tavalla. Lähinaapurit kuitenkin tietätvät harrastukseni, joten he eivät hämmästy enää mistään.

      Poista
  4. Tuttu nimi, mutta en ole onnistunut lukemaan yhtään tämän kirjailijan kirjaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartupas ihmeessä toimeen, Mai! Luulen, että pitäisit!

      Poista
  5. Oi ja voi: minulla oli juuri tämä teos kirjastosta pitkään lainassa, mutta en missään välissä ehtinyt siihen tarttua ja lopulta palautin kirjan sitä avaamatta. Nyt harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtiihän tuon lukea vielä! Ei muuta kuin Vargaseja lainaamaan!

      Poista
  6. Minä olen lukukokemusta köyhempi. Olen kuvannut Porvoon jokirannassa ja miettinyt vaikutelmaa, kun laitan kirjan puistonpenkille. Sibeliusbulervardilla olen kuvannut tammenherkkutattia ja kuullut, "ett kun tuota ei saisi puistosta liikenteen läheltä kerätä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Ulla!

      Kirjabloggaajien kuvakokemuksista saisi varmastikin kirjan. Vähitellen olen oppinut nauttimaan kirjojen kuvaamisestakin, vaikka aluksi se tuntui vaikealta.

      Poista
  7. Ahmittu on kaikki Vargasit ja päivityksestäsi ehdin jo riemastua, että jes on ilmestynyt uusi! Mutta ei :/ tämäkin on jo hotkittu. Ihan mielettömiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä tuottaa pettymys, Päivikki! :) Jäämme odottamaan uusia Vargaseja... Mielettömiä ovat minunkin mielestäni.

      Poista

Kiitos kommentista!