Juhani Brander: Miehen kuolema

Juhani Brander: Miehen kuolema, Pohdintoja maskuliinisuudesta, 2020

Kustantaja: Wsoy

Kansi: Martti Ruokonen

Sivuja: 323

Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Maskuliinisuus ei ole mikään luontainen tila, vaan se on synnytetty ja kulttuurisesti ylläpidetty performanssi, johon moni mies tahtomattaan osallistuu ja jota hänen täytyy todistaa mitä vastenmielisimmin suorittein ja rituaalein. Olen elänyt erinäisten kunniakoodistojen ja hierarkioiden ehdoilla suurimman osan elämästäni. Olen lyönyt, juonut ja nainut niin kuin miehen pitää lyödä, juoda ja naida.  - - Jos tästä kaikesta jotain on syyttäminen, niin hegemonista maskuliinisuutta. Tämä käsite tarkoittaa kuvitteellista rakennelmaa ja niitä odotuksia, jotka muokkaavat, tuottavat ja hyväksyttävät oikeanlaista miehisyyttä. (S. 9-10.) Näin kirjoittaa Juhani Brander esseekokoelmansa Miehen kuolema esipuheessa. 

Harvasta tietokirjasta olen ollut ikinä niin innoissani kuin tästä Branderin esseekokoelmasta. Sen aiheena on mies ja miehisyyteen liitetyt odotukset sekä toksinen maskuliinisuus, jonka piirissä Brander itse tuntee kasvaneensa, kuten esipuheesta käy ilmi. Toksinen maskuliinisuus tarkoittaa kaikkia niitä miehisyyden malleja ja miehisyyteen liittyviä määritelmiä, joiden täyttäminen on mahdotonta tai aiheuttaa miehille henkistä pahoinvointia ja häpeää sekä riittämättömyyttä. Selvää on, että toksisesta maskuliinisuudesta kärsivät välillisesti myös naiset ja lapset. 

Brander kirjoittaa omista kokemuksistaan ja omasta kasvamisestaan. Hänen kertomansa esimerkit tuntuvat paikoin lähes uskomattomilta, ja Brander korostaakin, että nämä ovat hänen kokemuksiaan, eivätkä välttämättä ole toteutuneet kaikkien miesten elämässä. Kieltämättä Branderin kuvailemat miehen mallit ja muotit ovat surullisen kapeita ja ahdistavia. 

Näyttää siltä, että kasvaakseen mieheksi pojan on jollain tavalla otettava kantaa väkivaltaan. Fyysinen voima ja ruumillinen työ koetaan miehisyyden mittareiksi. Koskettaminen muuten kuin väkivaltaisesti on perinteisesti ollut poikien kasvatuksessa harvinaista. Tunteista puhuminen on vaikeaa - siihen ei kannusteta eikä siihen opeteta. Päinvastoin, kukapa ei olisi kuullut sanontoja "pojat eivät itke" tai "ole mies", jotka tarkoittavat sitä, että minkäälaista heikkoutta ei saa näyttää ja heikkoudeksi tulkitaan esimerkiksi itkeminen tai pelkääminen. 

Täyttääkseen miehen mitat pojan on siis kiellettävä paljon itsestään: hellyyden kaipuu, tunteiden näyttäminen - ehkä jopa tunteet itsessään. Tunteista puhuminen ei tietenkään onnistu, jos ne on tukahdetettu tai niitä ei osata edes tunnistaa. Jos poika on kiinnostunut jostain muusta kuin miehisistä urheilulajeista, tai ylipäätään muusta kuin urheilusta, hänet leimataan helposti homoksi tai tyttömäiseksi mieheksi. 

Brander on itse ollut aina ahkera lukija ja hän luki yliopistossakin pääaineenaan kirjallisuutta. Tästä riitti kuittailua kaveripiireissä. Hänen on sitten toisaalta pitänyt osoittaa myös itselleen, ettei ole vähäänkään homomainen, eli naisia ja naissuhteita on täytynyt hankkia ihan miehisen maineen pelastamiseksi. 

Brander kirjoittaa myös siitä, miten myös naiset odottavat miehiltä tietynlaista käytöstä. Kun ensimmäinen tyttöystävä jätti hänet ja hän rupesi itkemään, tyttöystävä oli ihmetteli asiaa ääneen. Miehen kyyneleet eivät olleet hänen mielestään sallittuja. Brander häpesi kyyneliään. 

Toinen järkyttävä esimerkki miesten välisistä kommunikointitavoista on tapaus, jossa Brander soitti ystävälleen ja itki rakkaan isoäitinsä kuolemaa. Puhelu oli lyhyt ja päättyi siihen, että ystävä nauroi hänelle. Brander tunsi puhelusta häpeää. Saako mies surra? Saako mies kaivata?

Brander kirjoittaa muun muassa armeijasta, urheilusta ja seksistä otsikoilla Lätkäjätkien maailmassa, Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja miehekkäästi sekä Toksisen seksin lyhyt oppimäärä. Kirjallisuudesta hän nostaa esiin paljon miehisyyden kuvaajia ja päätyy lopulta Karl Ove Knausgårdiin, joka ehkä enimmäisenä miehenä maailmassa tekee fiktiossa miehestä ihmisen. Kaunokirjallisuudessa herkkä, tunteva mies saa vihdoin ääneen. 

On selvää, että lukevan miehen lukemat kirjat ovat pääasiassa miesten kirjoittamia kirjoja - niin Branderinkin. Osansa Branderin pohdinnoista saa poikien poika Hamlet: Krapulassa olen joskus miettinyt sitä, miksi Hamlet oli kuolemaansa asti niin hirvittävän teini-ikäinen (s. 232). Esimerkkejä keskenkasvuisista ja tunnevaurioituneista miehistä kirjallisuudessa riittää. Tällaista mieskrittiikiä todellakin kaivataan kaikkiin taidemuotoihin, sillä jokainen taiteenlaji musiikista ja kuvataiteesta lähtien on perinteisesti ollut miesten toimintkenttää. Millaisia miesten ja naisten rooleja taide onkaan rakentanut? Knausgårdeja tarvitaan joka alalle.

Kukapa olisikaan parempi suomalainen esimerkki miehen mittojen tavoittelijasta, kuin Kalle Päätalo, josta Brander kirjoittaa esseessä nimeltään Kun ei tule miehen luontoa! Päätalon Iijoki-sarja on 26-osainen kirjasarja, joka kertoo hänen omasta elämästään. Branderin mukaan Päätalo kirjoitti kaikissa 26 osassa siitä, kuinka mahdoton vaade miehisyys itsessään on. Tässä eesseessä päädytään myös miettimään Tony Halmeen miehistä olemusta. Päätalo yritti lopulta itsemurhaa, ja Tony Halme kuoli itsemurhaan, vaikka näytti siltä, että hän täytti maskuliinisuuden vaateet erinomaisesti. Branderin mukaan myös koulusurmien tasutalla on toksinen maskuliinisuus. Pojat, jotka eivät yllä oikeanlaisen miehen mittoihin, joutuvat kiusatuiksi ja ottavat jossain vaiheessa käyttöön epätoivoiset keinot miehisyytensä osoittamiseksi. Toksinen miehisyys on pahimmillaan tappavaa.

Helsingin kirjamessuilla kuuntelin keskustelun, jossa Juhani Branderin lisäksi haastateltavana oli Eino Saari, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä Miehen kosketus. Branderin ja Saaren keskustelun sanoma oli, että perinteinen miehenä olemisen malli ja stereotyyppisten sukupuolimallien ja -roolien ketju on mahdollista murtaa. Kosketus, läheisyys ja lämpö kuuluvat myös miehille, ja miehet voivat oppia niitä sekä vastaanottamaan että antamaan. 

Kahden pojan äitinä olen kovin helpottunut siitä, että miehen rooli venyy ja muuttuu. Brander on syntynyt vuonna 1978 ja kasvanut maaseutukunnassa. Vertaan hänen esseitään Rafael Donnerin omaelämäkerrallisiin esseisiin teoksessa Ihminen on herkkä eläin (bloggaus tekeillä). Donner on syntynyt vuonna 1990, eli miehillä on ikäeroa 12 vuotta. Yllättävän samanlaisia miehisyyden odotuksia on Donnerkin kohdannut, vaikka hänen nuoruutensa on ollut jo 2000-luvun nuoruutta. Myös Donner peräänkuuluutta muutosta miehenä olemiseen. Kumpikin näistä miehistä, sekä Brander että Donner, panevat itsensä likoon ja kirjoittavat häpeälliset hetket ja kasvunpaikat rehellisesti esiin. 

Tällaisia pohdintoja voisin lukea vaikka kuinka paljon lisää, sillä niitä tarvitaan, jos tiukkoja rooleja halutaan murtaa. Tarvitaan miehen kuolema, jotta ihminen voi elää.

Branderin Miehen kuolema on luettu ainakin Kirjavinkit-blogissa.