Sivut

tiistai 31. tammikuuta 2023

Isabel Allende: Henkien talo


Isabel Allende. Henkien talo, 2, painos 2010

Alkuteos:  La casa de los espiritus, 1982

Suomentaja: Jyrki Lappi-Seppälä

Kustantaja: Otava

Sivuja: 436

Kansi: Markus Pyörälä

Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Isabel Allenden Henkien talo sijoittuu nimeltä mainitsemattomaan latinalaisamerikkalaiseen maahan, joka on tunnistettavissa Chileksi, kirjailijan kotimaaksi, josta hän lähti maanpakoon vuonna 1975 sotilasjuntan vallankaappauksen jälkeen. Kirjailija on kirjoittanut kirjansa Yhdysvalloissa, ja siitä on tullut kansainvälinen menestys. Teos edustaa maagista realismia Gabriel Carcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden perinteen jatkajana.

Romaanin päähenkilöitä ovat Trueban suvun naiset: Clara, Blanca ja Alba. Heistä muodostuu tyttärien ja äitien ketju, sukupolvien jatkumo. Claran ja Blancan suhde on kuvattu hyvin läheiseksi ja sellaisena se onkin suorastaan maaginen: Äiti ja tytär tarinoivat, katselivat vanhoja valokuvia sukulaisista ja kertoivat vuorotellen juttuja piereskelevistä sedistä ja sokeista serkuista jotka putosivat puusta kuin säkki, kävivät yhdessä tähyämässä kauas Andien rinteille ja laskemassa pilviä, puhuivat toisilleen erikoiskielellä, josta espanjankielen t-äänne oli korvattu n:llä ja r:n sijalla oli l, joten he puhuivat aivan niinkuin pesulan kiinalainen (s. 136). 

Taustalla julmana patriarkkana ja konservatiivisten arvojen puolustajana häärää Claran aviomies Esteban Trueba, joka välillä heittäytyy minä-kertojaksi tarinassa, jossa hänen olisi nykynäkökulmasta paras pysyä hiljaa. 

Trueban hahmo on ikään kuin selitys myös sille, miksi maa syöksyy sekasortoon ja sosiaaliseen kahtiajakoon. Trueban perhe edustaa omistavaa luokkaa. Suvun rappiomaatila nousee uuteen kukoistukseen, kun nuori Esteban Trueba saapuu laittamaan sen kuntoon. Hän panee työntekijät järjestykseen ja työntekoon ja kohentaa siinä ohessa heidän olojaan. Tosin hän on myös äkkipikainen julmuri ja naisten raiskaaja, jonka himot laantuvat vasta hänen naituaan Claran. 

Perheen naiset harjoittavat hyväntekeväisyyttä minkä ehtivät, mutta heidän on vaikea paikata Esteban Trueban aiheuttamia tuhoja ja julmuuksia. Kuten arvata saattaa, tapahtuu rakastumisia yli luokkarajojen. Tapahtuu myös kummallisia naimakauppoja, syntyy tyttäriä ja syntyy poikia.

Kirjan kerronta on rönsyilevää ja toisteista. Maagisen realismin piirteet, kuten epäluonnolliset tapahtumat, henkien puhe ja spiritismi ovat kirjan henkilöiden arkipäivää. Claran ja Estebanin talo on tapahtumien keskipiste, ja Claran mukana sinne asettuvat myös henget, joiden kanssa naiset pysyvät hyvissä väleissä. 

Tapahtumat on kerrottu paisutellen, suvun legendoja ja myyttisiä tarinoita liioitellen. Tarinankertomisen perinne elää suvussa ja kulttuurissa. Maskuliinisen ja feminiinisen maailmankatsomuksen kilpailuasetelma on julma, eikä rauhaa tunnu löytyvän. Miesten ja naisten maailmat ovat kaukana toisistaan. 

Tarina olisi varmastikin rönsyillyt loputtomiin, elleivät yhteiskunnalliset levottomuudet olisi temmanneet Trueban perheenkin pyörteisiinsä. Kun kansa valitsee maan johtoon sosialistisen presidentin, yläluokka pelästyy omaisuutensa puolesta. Armeija lietsotaan pelastamaan maa "kommunistiroistojen" kynsistä, sotilasjuntta kaappaa vallan ja seuraa verinen kansanpuhdistus, jossa Trueban sukukaan ei säästy menetyksiltä. 

Parilla kynänvedolla sotilaat muuttivat koko maailmanhistorian kulun, pyyhkivät pois tapahtumia, aatteita ja henkilöitä, joita hallitus ei hyväksynyt. - - Sotilaita ei ole luotu loistamaan rauhan töissä. Kaappaus tarjosi heille mahdollisuuden toteuttaa käytännössä sen mitä olivat kasarmeissa oppineet, sokeaa tottelemista, aseiden käsittelyä ja muita taitoja jotka sotilaat hallitsevat kunhan omantunnon ääni vaikenee (s. 388 - 389). 

Kirjan loppu on epätoivon sävyttämää kaaoksen kuvausta. Todellisuus käy julmasti kansan ja sen sukuhistorioiden kimppuun. Kaikki tuntuu hajoavan. Todellisten tapahtumien seurauksena meille Suomeenkin saapuivat historian ensimmäiset pakolaiset, joita diplomaatit auttoivat suurlähetystöjen pakoon.

Henkien talo tuntui aluksi kiehtovalta, mutta muuttui puolivälin paikkeilla puuduttavaksi luettavaksi. Aina näytti löytyvän jokin selitys (henget, velvollisuus, kuohuva veri, ylenmääräinen lempeys) itse kunkin kummalliselle käytökselle (avioitumisille, pettämisille, mököttämisille, väkivallalle, alistumisille), eikä henkilöiden toiminnassa ollut mitään järkeä. Se oli toisaalta myös ihanaa. Lopulta sotilasjuntta ankkuroi tarinan niin hirveään todellisuuteen, että lukijan jokainen solu sähköistyy. Ihmiselämän arvo jää ahneuden ja julmuuden jalkoihin, suvut ja perheet häviävät historian hämäriin. Klassikoiden tehtävä on toimia muistina.


Osallistun kirjalla kirjabloggaajien 16. klassikkohaasteeseen, jota emännöi Kirjaluotsi-blogi. Mukana on 24 kirjablogia, joten kannattaa käydä lukemassa klassikkovinkkejä. Olen osallistunut haasteeseen joka kerta ja tässä ovat aiemmin lukemani teokset: 

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

2. Voltaire: Candide





13. Jonathan Swift: Gulliverin retket







12 kommenttia:

  1. Tähän olen monesti törmännyt mutta en ole kirjaan tarttunut. Kuulostaa osin kiinnostavalta mutta luulen, että juuri nyt en kaipaa kaoottisuutta elämääni edes romaaneissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaaosta tässä kyllä riitti. Maagisen realismin ystäville tämä on aarre, mutta niin on historian tutkijoillekin. Chilen sotilasvallankaappaus vuonna 1973 on suuri, verinen tragedia.

      Poista
  2. Luin Henkien talon, kun se ilmestyi suomeksi, joten muistikuvani ovat hataria. Hienosti sanottu tuo: "Klassikoiden tehtävä on toimia muistina".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hoksasin vasta kirjan valittuani, että aika nuori klassikkohan tämä on, mutta sen ilmestyessä Chilen sotilasvallankaappauksesta oli kulunut 9 vuotta ja tapahtumat tulivat iholle asti. Siitä varmastikin on tullut myös klassikon maine.

      Poista
  3. Tämä kirja taitaa olla jollain haastelistallani. Enpä nimestä olisi arvannut että tällaista! Hyvä tietää, ei olisi tähän hetkeen sopiva kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkien talossa todellakin asustelee henkiä. Lopussa tulee mukaan suru, sillä kaikki perinne tuntuu katoavan sotilasjuntan jalkoihin.

      Poista
  4. Henkien talon ja Allenden nimen muistan kirjaston hyllystä jo vuosikymmenten takaa enkä ole tähän mennessä lukenut. Arviostasi sai oikein hyvän käsityksen ja päättelen, että Sadan vuoden yksinäisyys riittää minulle maagista realismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin noin vuosi sitten myös Marquezin teoksen Rakkautta koleran aikaan ja tämä muistutti vielä enemmän sitä ja lisäksi luin Laura Esquivein Pöytään ja vuoteeseen, jossa on sama meininki. Pidän näistä, mutta välillä myös puuduttaa.

      Poista
  5. Tämä on minulta lukematta. Viime vuonna innostuin kuuntelemaan latinalaisamerikkalaisia kirjoja espanjaksi äänikirjoina ja ihastuin chileläisen Alejandro Zambran uuteen romaanin Poeta chileno. Siinä myös sivutaan noita Chilen vaikeita yhteiskunnallisia teemoja nykypäivän näkökulmasta. Naapurimaa Argentiinan sotilasjuntan terroria taas kuvaa loistavasti Mariana Enriquez romaanissaan Yö kuuluu meille. Siinä on maagista realismia ja jopa goottilaista kauhua yhdistettynä polulaarikulttuuriin. Todella lämmin suositus sille, vaikka aika karmiva kirja onkin! Karina Sainz Borgo taas kirjoittaa Venezuelan levottomuuksista romaanissa Caracasissa on vielä yö. Kuuntelin vielä uruguaylaisen Fernanda Tríasin pienoisromaanin La azotea, jossa ahdistutaan paikallisen sotilasdiktatuurin jälkimainingeissa. Tähän sitten tyssäsi innostukseni, kun kaikki Etelä-Amerikan kirjat tuntuivat toistavan samaa teemaa. Ymmärtäähän sen, kun niin moni maa siellä on ajautunut yhteiskunnalliseen umpisolmuun ja kirjallisuudessa noita haavoja on hyvä käsitellä. Ei vaan pysty noin suurina annoksina vastaanottamaan.

    VastaaPoista
  6. Huh mikä vallankumousten sarja! Etelä-Amerikka ei tosiaankaan ole maailman vakainta aluetta. Ei ihme, että tarvitaan välillä maagista realismia aikamoinenkin annos, jotta selvitään todellisuudesta. Yö kuuluu meille kuulostaa tutulta, joten taidanpa panna sen listoille.

    VastaaPoista
  7. Joitain Allenden kirjoja oon lukenu, mutta tätä en. Kiinnostaa kyllä tämäkin.

    VastaaPoista
  8. Tämä on ollut "pitäisi joskus"-listalla jo pitkään, kun Allende oli esillä esim. muutaman vuoden takaisessa lukuhaasteessani, mutta ei sitten kuitenkaan tullut luettua) eli varsin potentiaalinen teos johonkin tulevaan klassikkohaasteeseen :)

    Maaginen realismi on potentiaalisesti kiinnostavaa mutta mieluummin harvakseltaan nautittuna.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!