sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Gustave Flaubert: Rouva Bovary


Gustave Flaubert: Rouva Bovary, 5. painos, 1993 

Alkuteos: Madame Bovary, 1857

Kustantaja: Otava

Suomentaja: Eino Palola

Kansi: Marjatta Saastamoinen (Edgar Degas'n maalaus Hattukaupassa)

Sivuja: 354

Mistä sain kirjan: omasta hyllystä

 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas, jo 15. kertaa. Tällä kertaa emäntänä on Ankin kirjablogi. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä tapahtuma täyttää kirjasomen klassikoilla ja yrittää kannustaa ihmisiä tarttumaan vanhempaan kirjallisuuteen. Klassikoiden mainehan on vaikea, mutta tämänkertainen valintani, Gustave Flaubertin Rouva Bovary on aivan erityisen hyvä esimerkki kirjasta, joka on kyllä klassikko, mutta ei vaikea tapaus ollenkaan. 

Kirjan alussa esitellään varsin tavallisen ja vaatimattoman oloinen maalaislääkäri Charles Bovary, joka rakastuu talontyttäreen, Emma Roualtiin. Tunne on molemminpuolinen, ja avioliitto solmitaan onnellisissa olosuhteissa. Mutta kun avioliitto etenee, Emman mieleen hiipii tyytymättömyys. Pian käy selväksi, että aviomiehen palvova rakkaus ei riitä tekemään Emmaa onnelliseksi: Ennen naimisiinmenoaan Emma oli luullut olevansa rakastunut, mutta sitä onnea, jonka olisi pitänyt johtua tuosta rakkaudesta, ei ollut tullutkaan, ja siksi hän luuli erehtyneensä. Ja Emma tahtoi nyt tietää, mitä oikeastaan tarkoitettiin elämässä sellaisilla sanoilla kuin onnellisuus, intohimo ja huumaus, jotka olivat tuntuneet hänestä niin kauniilta kirjoissa. (S. 37.) 

Emma haluaisi elää ylellistä lääkärin rouvan elämää: hän tilaa muotilehtiä Pariisista ja yrittää kalustaa kotiaan viimeisimmän muodin mukaisesti. Tavallisen maalaislääkärin tulot vain eivät tahdo riittää sellaiseen elämään. Kaikki Emman ympärillä on maalaista, tylsää ja ankeaa: Kestäisikö tätä kurjuutta ikuisesti? Eikö hän, Emma, pääsisi siitä irti? Hän oli kuitenkin yhtä hyvä kuin kaikki ne, jotka elivät onnellisina! Hän oli nähnyt Vaubyessard'issa herttuattaria, joiden vartalo oli kömpelömpi ja käytöstapa moukkamaisempi, ja häntä kiukutti Jumalan puolueellisuus. (S. 69.)

Nykylukija huomaa, että Emma ei oikeastaan tee mitään. Hän on äiti, mutta imettäjä hoitaa lasta; hän on vaimo, mutta palvelijat hoitavat taloustyöt. Emman murheet ovat yläluokan joutilaan elämän murheita. Emmalla näyttää olevan loputtomasti aikaa olla hyödytön, näyttää kauniilta ja pohtia, miksei hän ansaitsisi yhtä suuria rikkauksia ja kauniita tavaroita kuin rikkaammat ihmiset. Näissä oloissa kirjojen lukeminen näyttää suorastaan vaaralliselta. 

Olisi helppoa syyttää Gustave Flaubertia naisten vähättelystä ja suoranaisesta sovinismista, mutta Flaubert ei oikeastaan säästele kirjassaan ketään. Hän kertoo myös miehistä varsin tarkkanäköisesti ja tekee heistä vähintään yhtä naurettavia hahmoja. Maalaiskylän asukkaat ovat itsekkäitä oman edun tavoittelijoita ja moukkamaisia persoonia. Varakas ja ovela apteekkari Homais näyttäytyy melko sydämellisenä hahmona, mutta hänen motiivinsa ovat lopulta hyvin itsekkäitä; kauppias Lheureuex puolestaan osoittautuu julmaksi hyväksikäyttäjäksi. Taitavimmat lääkärit aterioivat täysin tyytyväisinä potilaan kärsiessä tuskissaan, kyläläiset parveilevat onnettomuuksien äärellä kuin haaskalinnut, jne. 

Parhaimmillaan Flaubert rakentaa syvästi satiirisia kohtauksia ja kuvailee ihmisten pienisieluisuutta niin herkullisesti, että lukija kiemurtelee myötähäpeästä koko ihmiskuntaa kohtaan. Toisaalta kerronnassa on mukana myös lämpöä, eli syvä ymmärrys siitä, että elämä on traagista - suurien toiveiden ja tavoitteiden ja arkisen mitättömyyen jatkuvaa kamppailua. Flaubertin ihmiskuvaa voisi väittää melkeinpä kyyniseksi, jollei hän väläyttäisi myös hyvin inhimillistä lämpöä siellä täällä: erityisesti Charles Bovary, ja lopulta myös Emma, herättävät myös myötätuntoa.  

Rouva Bovaryssa on koko ajan surullinen pohjavire, joka osoittaa, että jatkuva tyytymättömyys ja haaveilu johtavat pahimmillaan onnetomaan elämään. Rouva Bovary kärsii masennuksesta ja pitkästymisestä, joihin hän yrittää  hakea helpotusta. Taas kerran klassikko pääsi myös yllättämään ajankohtaisuudellaan, sillä viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka nuorten lisääntyvä masennus johtuu muun muassa  liiallisesta sosiaalisen median käytöstä. Somessa seurataan toinen toistaan rikkaampien ja kauniimpien ihmisten elämää ja verrataan omaa elämää heidän elämäänsä. Vertailun tuloksena mikään omassa, tavallisessa elämässä ei tunnu riittävän. Onni on aina seuraavan hienon sisustustavaran, kosmetiikan tai dieetin takana, mutta ei siinä hetkessä, jota eletään. 

Voiko Emma Bovarya oikeastaan syyttää itsekkääksi haihattelijaksi, joka pilaa oman ja miehensä ja koko perheensä elämän heittäytymällä turhamaisten huvien vietäväksi? Eikö hän pikemminkin ole ympäristönsä uhri? Tai elämän uhri: Yhdentekevää! Hän ei ollut onnellinen, ei ollut milloinkaan ollut. Mistä tuli tuo elämän riittämättömyys, tuo kaiken nopea lahoaminen? (S. 287.)

Entäs kirjailija Gustave Falubertin saamat syytteet Rouva Bovaryn siveettömästä sisällöstä - syytteet, joista hän oikeudessa vapautui? Flaubertin kerronta on elävää ja rehellistä, kaunistelematonta. Hän on realisimin uranuurtajia, ja kieltämättä hän osaa kuvata intohimoa ja rakkauskohtauksiakin varsin suorasukaisesti. Nykylukijasta nämä vuonna 1857 liian rohkeina pidetyt kohtaukset ovat kuitenkin varsin kesyjä. Rakkauden huuman kuvaajana Flaubert on suorastaan taitava. 

Erityisen taitava Flaubert on ihmisen ristiriitaisten tunteiden kuvaajana. Hänen henkilönsä eivät ole tahdottomia nukkeja, vaan perin inhimillisiä tapauksia, joiden elämää seuraa välillä henkeään pidättäen. Kun suljin klassikon kannet, olin vaikuttunut. Jäin kaipaamaan näitä ranskalaisen maalaiskaupungin asukkaita, jotka yrittivät elää mahdollisimman mielekästä elämää - emmekö me kaikki yritä?   

Olen osallistunut kirjablogien klassikkohaasteeseen joka kerta, ja Gustave Flaubertin Rouva Bovary on komea lisä listalle, jossa on jo vaikka mitä kiinnostavaa. Listalta olisi vaikea valita erityistä suosikkiani, sillä jokainen lukemani klassikko on ollut vaikuttava omalla tavallaan ja mielestäni ansainnut paikkansa klassikoiden joukossa. Jos klassikoiden lukemisen haluaisi aloittaa helpoimmasta päästä, niin ehkä kuitenkin tarttuisin juuri Rouva Bovaryyn

Klassikkohaasteeseen osallistumisen myötä olen selättänyt monta ulkomaista klassikkoa, joihin en olisi ilman haastetta ehkä tarttunutkaan. Kotimaisia klassikoita listalleni on kertynyt vasta kaksi. Toisaalta olen opiskellut pääaineenani Suomen kirjallisuutta ja kahlannut suomalaiset klassikot melko kattavasti läpi. Seuraava voisi kuitenkin olla naiskirjailijan vuoro, sillä naiskirjailijoitakaan ei listallani liiemmälti näy, vain 5/15. Tässä linkit aiempiin klassikkohaastejulkaisuihin: 

1. J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin

2. Voltaire: Candide





13. Jonathan Swift: Gulliverin retket


15. Gustave Flaubert: Rouva Bovary


        Palataan ensi vuoden tammikuussa asiaan! 




14 kommenttia:

  1. Rouva Bovary on hyllyssäni, ja olen lukenut sen pari kertaa. Hienosti esittelet kirjan. Tuo vertaus some-aikaan on oivaltava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä klassikko, jonka voisi lukea uudestaankin.

      Poista
  2. Kiitos esittelystä, minusta yksi raivostuttavimmista kirjoista, joita olen lukenut. Minusta teos on hyvin sovinistinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä kuvasi myös miehet melko synkässä valossa, ehkä ylipäätään ihmiskuvaus oli melko kyynistä, ehkä turhankin tarkkaa.

      Poista
  3. Hienosti kirjoitat Rouva Bovarysta. Minuun se teki myös vaikutuksen, ajaton klassikko ilman muuta! Kertoo paljon ihmispolon jonkin saavuttamattoman jatkuvasta haikailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri tuo haikailu ja ikuinen tyytymättömyys on tunnistettavissa nykyäänkin. Ehkä erityisesti nykyään.

      Poista
  4. Hyvä teksti kiinnostavasta kirjasta, tämä oli minulla ensimmäisiä klassikkohaastekirjoja, ja sen jälkeenkin ajatukset ovat palanneet rouva Bovaryn pariin usein.
    Tuo Emman yhteiskunnallinen asema on hankala, kun maalaislääkärin perhe on kuitenkin "parempaa väkeä", muttei kuitenkaan mitään oikeaa yläluokkaa, joten jää selkeämpien luokkien väliin eikä oikein osaa olla siinä...(Austenin kirjoissa on ollut myös tästä juttua, myös niistä ongelmista joita tulee jos ei hoksaa rakastua oikeasti sopivaan henkilöön itselleen sopivasta yhteiskuntaluokasta...)
    Ja totta että negatiivista kuvausta riittää suunnilleen kaikille henkilöille, ja toisaalta myös ymmärrystä, ristiriitainen ja pohdituttava kirja.

    Tuo some-yhteys nykyajan haikailun inspiroijana on kyllä osuva (ja on vissiin myös aiheuttanut joitain henkilökohtaisia tragedioita vaihtelevalla vakavuudella).

    Siveettömyydestä, tuntuu että siinä on myös jonkin verran sellaista tulkintaa joka nykylukijalle ei ole ehkä ihan selvää. Mieleen tulee samalta aikakaudelta jotkut maalauskohut, tyyliin Manet'n Olympia tai Aamiainen ruohikolla...aikakauden taiteessa alastomuutta löytyi kuitenkin yllin kyllin, ja suurin osa siitä on ollut ihan normatiivista. Mutta Manet'n skandaalisuus syntyi siitä, että tämän maalauksissa sinänsä klassinen alastonkuvaus oli jotenkin, no, banaalimpaa ja ankkuroitu selvemmin todellisuuteen, ja tällä tavalla se myös haastoi yleisön ja yhteiskunnan tekopyhyyden. Olympiassa siveettömintä on tapa, jolla tämä katsoo katsojaa ja haastaa tämän, ei niinkään että on alaston nainen divaanilla...
    Ja luulen että Bovaryssa on mukana samaa, ei niinkään kuinka graafisen yksityiskohtaisesti mikään yksittäinen tapahtuma on kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että rouva Bovaryssa kaikki tulee hyvin lähelle lukijaa juuri todentuntuisuutensa kautta. Emma voisi olla kuka vaan, koska häntä ei ole nostettu erityisesti jalustalle, melkeinpä päinvastoin. Realismi toimii näin. Ehkä siksi se on suomalaisille sopiva tyylisuunta.

      Ja onhan tuo luokkatietoisuus ollut tosi tarkkaa. Omasta säädystä pitää naida, mutta sitten voivatkin haaveet olla ihan muualla. Tilanne on sama kuin nuorella, joka seuraa rikkaiden pop-tähtien tai some-vaikuttajien elämää, eikä ole rahaa elää yhtä ylellisesti. Pahimmillaan tietoisuus tästä ristiriidasta lamauttaa koko elämän.

      Poista
  5. Tämä on minullakin ollut pitkään lukulistalla. Ehkäpä ensi vuonna pitää viimein tarttua tähän. Toinen samantyyppinen klassikko olisi jo hyllyssäkin, nimittäin Lady Chatterleyn rakastaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady Chatterleyn rakastajaa en minäkään ole lukenut. Sekin täytynee ottaa haltuun.

      Poista
  6. Tämän voisin lukea. Minun klassikkolistallani on vielä heikompi naisedustus 4/15. Muuten luen etupäässä naisten kirjoittamia kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä asetelmassa on selkeä ristiriita. Minullakin nykykirjat ja suurin osa valinnoistani muutenkin on naisten kirjoittamia kirjoja, mutta klassikot kun ovat olleet miesten heiniä...

      Poista
  7. Kiitos, en olekaan tiennyt Rouva Bovaryn aiheista oikein mitään. Tähän voisi tarttua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!