Olen kuin uusi ihminen, sillä löysin haasteesi ansiosta sarjakuvat aivan uudella tavalla. Kirjallisuudenlajina ja taidemuotona sarjakuvat olivat minulle ennestään lähinnä Aku Ankkaa, enkä ollut edes ymmärtänyt, kuinka erilaisia sarjakuvia on olemassakaan.
Tänä vuonna olen itkenyt, nauranut ja ihastellut, ollut vaikuttunut, suuttunut ja riemastunut sarjakuvien äärellä.
Huomaan myös, että olen sarjakuvista niin innoissani, että jakelen niille Goodreads-tähtiä paljon löysemmin rantein kuin proosakirjallisuudelle. Sarjakuvat vain ovat niin hirvittävän vaikuttavia.
Millaisia tarinoita! Millaisia henkilöitä!
Tässä lista lukemistani sarjakuvista siinä järjestyksessä, kuin ne luin. (Kaikista en ole ehtinyt vielä blogata.)
1. Graig Thompson: Habibi
2. Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet
3. Lewis Trondheim ja Stéphane Oiry: Hymyile vähän, Maggy
4. Liv Strömquist: Prinssi Charlesin tunne
5. Emmi Valve: Armo
6. Hannele Mikaela Taivassalo ja Catherine Anyango Grünewald: Scandorama
7. Liv Strömquist: Nousu ja tuho
8. Alison Bechdel: Hautuukoti
9. Kati Kovács: Kuka pelkää Nenian Anhavia?
10. Reetta Niemensivu: Saniainen kukkii juhannuksena
11. Liv Strömquist: Kielletty hedelmä
12. Marjane Satrapi: Persepolis
13. Cyril Pedrosa: Kolme varjoa
14. Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi
15. Terhi Ekebom: Kummituslapsi
16: Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista
17. Marjane Satrapi: Persepolis 2
18. Reetta Niemensivu: Aavepianisti
19. Reetta Niemensivu: Lempi ja rakkaus
20. Ellinor Mend: Punikkityttö ja jääkäriupseeri
21. Will Eisner: Talo Bronxissa
22. Emmi Valve: Sit kun sun naama räjähtää
23. Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
24. Anne Muhonen: Ada 4 - Kaikki menee hyvin
25. Anne Muhonen: Kesä jona opin soittamaan ukulelea
Suurin yllätys minulle oli sarjakuvien yhteiskunnallisuus. Liv Strömquistin sarjakuvat ovat aivan loistavia ajattelun herättäjiä, ja Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon Vihan ja inhon internet on tärkeä journalistinen sarjakuva - siis sellaisiakin on. Marjane Satrapin Persepolis-sarjakuvat sekä Riad Sattoufin ja Guy Delislen sarjakuvat kertovat Lähi-idän kaoottisesta poliittisesta ja uskonnollisesta arjesta. Vaikka heidän sarjakuvansa ovat henkilökohtaisia muistelmia, ne ovat myös vahvasti yhteiskunnallisia kannanottoja.
Kotimaisista sarjakuvantekijöistä Emmi Valve teki vaikutuksen henkilökohtaisilla ja rankoilla aiheillaan. Vasinkin Armo on paitsi hienoa sarjakuvaa myös koskettava selviytymistarina.
Reetta Niemensivun historialliset tarinat viehättivät ja Anne Muhosen kertomat tarinat tavallisista, nuorista ihmisistä ja heidän suruistaan ja iloistaan olivat mukavaa luettavaa.
Will Eisnerin Talo Bronxissa on klassikko, jossa on tarinoiden lisäksi vahvaa yhteiskunnallisuutta. Se oli hieno löytö, kuten myös kotimainen Ellinor Mendin historiallinen Punikkityttö ja jääkäriupseeri.
Mielikuvituksellisimmat sarjakuvat olivat Graig Thompsonin Habibi ja Cyril Pedrosan Kolme varjoa sekä Terhi Ekeblomin Kummituslapsi. Niissä kaikissa oli tärkeitä teemoja: Habibissa luonnonsuojelu ja ihmisten riisto, Kolmessa varjossa ja Kummituslapsessa lapsen menettäminen.
Muistelmasarjakuvat, joissa sarjakuva palvelee omaelämäkerrallisena taidemuotona, olivat häkellyttävän rehellisiä: Armo, Tulevaisuuden arabi, Persepolis, Hautuukoti... Kun teksti, tapahtumat ja henkilöt piirtyvät kuvina ja sanoina lukijan eteen, niihin on ihan pakko eläytyä syvästi. Lisäksi kaikkiin näihin elämäkerrallisiin tarinoihin sisältyi itseironiaa ja jopa satiiria sekä tekstin että kuvien tasolla. Ne siis myös viihdyttivät lukijaa, vaikka aiheet olivat raskaitakin.
Lukemillani 25 sarjakuva-albumilla olen ansainnut sarjakuvahaasteessa Tintin arvonimen. Olen arvonimestäni ylpeä, mutta eihän tämä tähän jää. Nytkin on viisi sarjakuvaa lukujonossa ja lisää tulee koko ajan.