Kuvia ja vähän tekstiäkin: Ellinor Mend: Punikkityttö ja jääkäriupseeri ja Terhi Ekebom: Kummituslapsi

Ellinor Mend: Punikkityttö ja jääkäriupseeri, 1982 (ilm. 1920)
Suomentaja: Päivö Taubert
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 109
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta

Terhi Ekebom. Kummituslapsi, 2013
Kustantaja: Asema
Englanniksi kääntänyt: Mika Lietzén
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Ellinor Mendin Punikkityttö ja jääkäriupseeri sopii luettavaksi nyt, kun sisällissodasta on kulunut 100 vuotta. Se on omaperäinen, kuvallinen kertomus Viipurin tapahtumista talvella ja keväällä 1918. Lukemani painos on vuodelta 1982, ja siinä kuvat on sijoitettu aukeman oikeanpuoleiselle sivulle ja suomennos aukeaman vasemmanpuoleiselle sivulle.

Ellinor Mend (1896 - 1952) asui Viipurissa sisällissodan aikana ja edusti suomenruotsalaista yläluokkaa. Kirjan tarina kertoo tohtori Salvensenin perheestä, jonka sisäkkö osoittautuu "punikiksi". Perhe on kauhuissaan, mutta eipä Hilja-sisäkköäkään kiinnosta työskennellä "lahtareille", ja niinpä hän liittyy punakaartiin. Hilja nousee tarinan päähenkilöksi.

Ellinor Mend seuraa Hiljan tarinaa puoliksi ihailevaan puoliksi kauhistelevaan sävyyn. Hiljan kauneus on kiistatonta, mutta teot kammottavia. Hiljan ja Hugo Salvensenin rakkaustarina on kirjan nimen taustalla, ja tarinasta tuleekin romanttisen traaginen ja jännittäväkin.

Nykyaikana kutsuisin teosta aikuisten kuvakirjaksi, mutta siinä on myös sarjakuvapiirteitä, sillä kuviin on kirjoitettu vuorosanoja ja selityksiä sekä ruotsiksi että suomeksi. Kuvissa vuorottelevat realistiset, tummat sävyt ja vaaleat, romanttiset tunnelmat. Piirrosjälki on paikoin oikein elävää, paikoin jäykkää patsastelua. Ajan henki niihin on kuitenkin tallentunut: kaunis Viipuri sekä aikalaisten vaatetus ja tavat näkyvät tarinan taustalla. Rikkaiden ja köyhien asumusten ero on selvä, ja Hugo Salvensenin tuliterä Mercedes on piirretty erityisellä tarkkuudella.

Aatemaailma välittyy yllättävän neutraalina - Mend on selvästikin halunnut kertoa tarinan eikä lietsoa lisää vihaa. Vaikka punaiset esitetään kuvissa lähinnä rosvojoukkoina, ja Hiljakin tuntuu ennen kaikkea rakastavan erilaisissa asuissa esiintymistä, ei valkoisiakaan erityisesti ihannoida. Ellinor Mend on kuvannut yläluokan helpon elämän tarkkanäköisesti, ja kuvissa on terävää huumoria. Ihmiset tuntuvat säntäilevän aatteissaan sinne ja tänne. Kohtalokasta säntäilyähän se tietysti oli.

Yritän kuvitella, millaisin tunnelmin teosta on luettu sen ilmestyessä vuonna 1920. Lukijat ovat tietysti olleet lähinnä valkoisten kannattajia, voittajia. Teoksen viimeinen kuva onkin hyvin valkoinen tunnelmaltaan ja tekstiltään, mutta kirjan muu sisältö ei ole ihan niin puhtaan valkoinen. Ehkä teos on tarjonnut aikalaislukijoille lähinnä viihdettä, jännitystä ja romantiikkaa. Nykylukijalle se tarjoaa pienen kurkistusikkunan historiaan.

Terhi Ekebomin Kummituslapsi on puolestaan salaperäinen teos, eikä pyrikään realistiseen kerrontaan. Se on kummitustarina, mutta paljon, paljon muutakin.

Ekebom piirtää siniharmain sävyin tarinaa naisesta, joka muuttaa uuteen kotiin keskelle metsää: Kaiken tapahtueen jälkeen syrjäseudun yksinäisyyteen muuttaminen sopi minulle.

Mitä naiselle on tapahtunut? Miksi hän haluaa yksinäisyyteen ja rauhaan? Lukija alkaa täydentää naisen tarinaa, ja kun tämä purkaa pienet lapsen kengät kassistaan, lukija aavistaa, miten suuria asioita naiselle on ehkä tapahtunut.

Kirjan tunnema on surullinen, mutta ei lamaantunut. Nainen asettuu taloksi ja alkaa viihtyäkin. Sitten tulevat äänet, joiden alkuperää nainen lähtee rohkeasti selvittämään. Ympäröivä metsä paljastuukin kummitusmetsäksi, johon köyhät perheet ovat hylänneet ne vanhukset ja lapset, joista he eivät ole enää pystyneet huolehtimaan.  Henget harhailevat metsässä, koska eivät löydä sieltä pois. Rohkeasti nainen alkaa auttaa henkiä, mutta eräs henki ei suostu lähtemään.

Ihastuin Ekebomin teoksen rauhallisuuteen. Samasta tilanteesta on monta kuvaa, jotka korostavat hetken tunnelmaa, mutta tarina etenee silti koko ajan. Suru saa erilaisia vaiheita. Kuvat ovat sivun kokoisia, eli niille annetaan kunnolla tilaa. Niihin saa upota.

Lopussa käydään vielä pelottava taistelu metsän suurimman hengen kanssa. Vasta sen jälkeen metsään laskeutuu rauha ja naisen uudelle asuinkaverillekin löytyy ehkä nimi, jonka lukija voi itse täydentää.

Kummituslapsi on lohduttava ja toiveikas teos. Sitten lopulta.



Osallistun molemmilla sarjakuvaromaaneilla Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaasteeseen. Helmetin vuoden 2018 haasteessa ne sopivat tietysti kohtaan 12. Sarjakuvaromaani.

Punikkityttö ja jääkärimorsian on luettu muun muassa näissä blogeissa: Kirjan pauloissa, Ikkunan takana ja Tahaton lueskelija.

Kummituslapsi on luettu myös kirjablogeissa Kirja hyllyssä, Hurja hassu lukija, Hyllytontun höpinöitä, Lukuisa, Oksan hyllyltä, Taikakirjaimet, Booking it some more, Kirjojen keskellä, Kirjojen pyörteissä ja Yöpöydän kirjat.